Iloa ja liikutusta joulukonsertissa

Joulukonsertti

Jouluisin sävelin. Oulun kaupunginorkesterin joulukonsertti Madetojan salissa 13.12. Kapellimestarina Ollitapio Lehtinen, solistina Mika Pohjonen, tenori.

Oulun kaupunginorkesterin syyskauden päätöskonsertista poistui tyytyväinen yleisö. Orkesteri onnistui yhdistämään hartaat, hilpeät ja humoristiset tunnelmat leppoisaksi, mutta taiteellisesti täysipainoiseksi tapahtumaksi.

Toteutuksessa oli jotakin samaa kuin Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserteissa.

Kapellimestari Ollitapio Lehtisellä oli lupa puhua ja hieman hassutellakin. Tšaikovskin Juhlapoloneesin jälkeen hän muistutti joulukonserttien perinteeseen kuuluvan raikuvien aplodien ja spontaanien bravo-huutojen. Niinpä hän soitatti lopputahdit uudestaan ja sai jäyhän alkutunnelman vapautumaan.

Lehtinen esiintyi välillä myös ensiviulistin roolissa, ja välillä hän vaikutti tyystin unohtavan orkesterin johtamisen. Orkesteri ei kuitenkaan seonnut konsepteissaan, mikä luonnollisesti kuuluu tällaisen leikinlaskun logiikkaan.

Ne, joiden mielessä Mika Pohjonen on tango- ja iskelmälaulaja, varmaankin yllättyivät perinpohjaisesti. Vuoden 1992 tangokuningas työskentelee nykyään enemmänkin oopperan parissa ja kehittää rauhassa ja systemaattisesti komeaa ääntään kaukana julkisuuden pintakuohuista.

Pohjosen lyyrinen tenori oli miellyttävää kuultavaa. Hänen äänensä syttyy erittäin kevyesti, ilman vähäisintäkään puskemisen tuntua. Ulottuvuuttakin riittää, sillä ainakin vielä korkea h-sävel soi vaivattomasti.

Äänessä on samankaltaista heleää sointia kuin aikoinaan Jussi Björlingillä. Tulevaisuus vaikuttaakin lupaavalta, varsinkin kun muistetaan, että Pohjonen ei ole vielä kolmeakymmentäkään.

Solistin taidoista saatiin monipuolinen kuva. Vaativa Nessun dorma -aaria sujui avauksena vähintäänkin mukiinmenevästi. Santa Lucia kajahti rennon heleästi ja ylimääräisenä konsertin lopussa vieläkin paremmin.

Perinteisistä joululauluista Arkihuolesi kaikki heitä ja Oi jouluyö olivat koskettavan herkkiä tulkintoja. Kun joulupukki suukon sai puolestaan soi alemmassa rekisterissä amerikkalaiseen crooner-tyyliin.

Kaupunginorkesteri loi Lehtisen johdossa nopeasti muuntuvia tunnelmia. Haikean nostalginen Varpunen jouluaamuna oli hieno tulkinta. Leroy Andersonin Typewriter, joka oli täsmennetty kirjeeksi joulupukille, soi sähäkän tarkasti huumorin pilke silmäkulmassa.

Sen sijaan Franz Lehárin Kultaa ja hopeaa ei noussut aivan sellaiseen lentoon, kuin olisi voinut odottaa.

Illan hauskin osuus oli pitkä sikermä, jossa vuorottelivat tulinen czardas ja perinteinen joululaulu. Pohjonen yllätti hanuristina ja kokeili vaihtaa paikkaa kapellimestarin kanssa. Duon syventyessä koomiseen mimiikkaan orkesteri osoitti korkeaa itseohjautuvuuden taitoa.

JUHA SUTELA

Artikkelin lähde Kaleva