Vattukylän itsepäisin isäntä

Marjaleena Blåfield

Siinä he jököttävät kuin kaksi kallionjärkälettä Vattukylän korkeimmalla mäellä, Lapin härät Kullervo, 13 ja Ilmari, 11, isäntänsä Jaakko Haukipuron ylpeydet ja häviämässä olleen rodun komeimmat jäsenet.

Painoa heillä on toista tuhatta kiloa ja korkeutta hyvän matkaa toista metriä Toistaiseksi, sillä kasvu jatkuu.

Haukipuron Jaakon eläinystävät eivät kuitenkaan härkiin pysähdy. Vuosien mittaan kahdesta Lapista tuodusta emolehmästä on kasvanut Haapavedellä yli satapäinen luomukarja.

Ulkosalla viihtyvän karjan tuntevat erityisen hyvin erilaiset tarkastajat ja viranomaiset. Ryytin tilan karjan olot ja kunto on katsastettu satoja kertoja. Niin hyvin tarkastus on hoidettu, että mikäs on isännän jatkaessa karjanpitoa eläkepäiviin asti, Vattukylässä ainoana.

Lapin karjan tarina Haapavedellä alkoi siitä, että koti-ikävä ajoi Jaakko Haukipuron takaisin kotitilalleen Ryytiin Haapaveden Vattukylään vuonna 1977. Taakse jäivät vuosien kokemukset ruotsalaisilta rakennustyömailta, helsinkiläisestä kirjapainosta ja makkaratehtaasta sekä saksalaisten omistamalta ruoppaajalta.

Kymmenen vuoden aikana kotimaa oli houkutellut monin muistikuvin: Isoisä veistämässä pirtissä leikkihevosta pojanpojalle, naapurit turinoimassa tallitontuista ja maahisista. Muistot vetivät kotonavettaan, metsästämään omille maille. Vapauteen ja luonnon rauhaan.

Jaakon palatessa kotikylään savu tupsahti aamuisin vielä puolenkymmenen navetan piipusta. Siellä sytyteltiin tulia muuripadan alle. Nykyään ainoa piippu on Fortumin turvevoimalan tehtaan savutorni.

Kun sitä ja Haukipuron Jaakon satapäistä Lapin karjaa vuorotellen silmäilee, aikaperspektiivi laajenee. Lapin karja on palvellut suomalaisia tuhansia vuosia, turvevoimala puuskuttanut höyryjään viitisentoista vuotta.

Ryytin isäntä kokeili ensin friisiläisiä ja ayshirelehmiä. Lapin karjaan hän siirtyi selviytyäkseen yksin karjan hoidosta.

Taustalla oli sekin ajatus, että kun laji on jalostunut selviytymään Suomen oloissa tuhansia vuosia, niin miksi siitä luovuttaisiin.

Oli Jaakko-isännällä sellainenkin tuuma, että jos ajat kovin huononevat, Lapin lehmien apua vielä kaivataan.

Hetkessä sukupuuttoon kuolemassa olevan rodun elvyttäminen ei käynyt. Oli ryhdyttävä alkionsiirtoon yhdessä eläinlääketieteen ammattilaisten kanssa. Talon pirttiin pystytettiin laboratorio ja - vasikoita saatiin.

Vanhat mystiset tarinatkin siinä tuoksinassa heräsivät eloon. Vakavissaan Ryytin isäntä on yhä sitä mieltä, että maan uumenissa kulkeva tuonelan virta määrä sen, tuleeko vasikasta uros vai naaras.

Kallista alkionsiirto oli, mutta ”jotakin piti keksiä”.

Ulkosalla viihtyvä karja oli 1980-luvulla outo ilmiö. Ajan muuttuessa ja Suomen liityttyä Euroopan unioniin Haukipuron Jaakon ajatukset ja toimet ovat saaneet ymmärtäjiä.

Suurin kiitos lankeaa Jaakon mielestä viherpiipertäjille, Vihreälle puolueelle, jonka matkassa hänkin jonkun aikaa kulki.

Nyt Vattukylän kuudesta viljelijästä enää yksi harrastaa tehotaloutta, muut ovat siirtyneet luomuun. Suuntaus on sama muissakin kylissä.

Alkuvuosina nimettomät ilmiannot johtivat siihen, että kaikki mahdolliset virkamiehet tulivat tutkimaan tilan elämää. Kun isäntä tarkastusten määrää on räknännyt, niin liki tuhanteen on lukemassa päästy.

Tämä vuosi on mennyt hyvin: kontrolleja on ollut vain kahdeksan, luomutuki on nyt maksettu.

Isännän mielestä EU:n perustuslaki on edesmenneen Neuvostoliiton perustuslain kopio ja kaikenlaisten asioiden tarkastaminen kuuluu lain henkeen.

Sitä isäntä joskus pähkäilee, että MTK:n tai keskustapuolueen jäsenenä olisi päässyt paljon vähemmällä. Ja toivoo, että erilaisuudesta rankaiseminen jäisi hänen sukupolveensa.

Persoonastaan hän ei katso olevan hyötyä viherpiipertäjille. Luomuleimasta karjan pidossa hän aikoo jatkossa omaehtoisesti luopua. Leiman hinnaksi tulee tuhansia markkoja. Niitä ei kuitenkaan saa lihan hinnassa takaisin.

Haukipuron Jaakon karja on suuruudeltaan sitä luokkaa, että mies voi mahtipontisesti ilmoittaa omistavansa puolet maailman Lapin karjasta. Ja totta se onkin. Se toinen puoli elää Venäjällä, Vohlovassa. Sinne Ryytistä on lähdössä lisää parikymmentä hienoa.

Lapin karja onkin kuuluisampaa itänaapurissa kuin omassa maassaan. Siellä lehdet ovat kirjoittaneet lehmistä isoja juttuja.

Yhteistyö Volhovassa asuvan suurtilallisen kanssa alkoi siitä, että Jaakko osallistui vuonna 1998 lähialueviljelijäkurssille. Jaakko tutustui Laatokan takana sijaitsevaan Volhovaan ja siellä suurtilaa isännöivään Aleksiin.

Lapin lehmä kiinnostaa nyt myös haapavetisiä. Kaksi nuorta paria on ilmoittanut halukkuutensa lajin kokeiluun. Ryytin isäntää nuo uutiset miellyttävät.

Lapin lehmät lypsävät Ryytissä, paremmin kuin sarvipäät. Tätä nykyä niitä on tilalla kolmekymmentä. Parhaat, kuten Lucia, lypsävät yli 30 litraa päivässä.

Jaakko tottui lehmiin jo poikasena. Hän nousi navettatöihin aamuvarhaisella ennen kouluun menoa ja palasi iltalypsylle koulusta palattuaan.

Mies näyttää käsiään ja tuumaa, ettei niillä enää käsin lypsettäisi. Parikymmentä vuotta tilalla onkin ollut lypsyasema.

Tilan elikoilla ei uusia kiinteistöjä ole asuttavana. Lehmät kotiutuivat metsästä lumen tultua maahan, tänä vuonna muutama viikko sitten. Sisätiloja mieluimmin ne viihtyvät ulkona ja nukkuvat rykelmässä heinien päällä.

Karjaa pidetään neljässä eri paikassa, jokainen ikäluokka omassa ryhmässään. Vasikat kulkevat emonsa kanssa niin kauan kuin imettävät. Kun vierotuksen aika tulee, ne siirretään eri tilaan.

Se on vaikeaa aikaa. Vasikat huutavat ikäväänsä pari vuorokautta, niin kauan kuin ääntä kurkusta lähtee.

Jaakko on pyrkinyt kehittämään eläinten hoitoa siten, että yksi mies niistä selviytyy. Koneellistamisessa hän on käyttänyt nokkeluuttaan ja koonnut ison heinäladon vinssin itse vanhoista osista.

Ruokkiminen käy nopeasti kun mies tarttuu vipuihin, ohjaa niillä rautaiset leuat 200 tonnin heinävuoren yläpuolelle. Rautaleuat täyttyvät heinistä ja jatkavat matkaa kiskoja myöten eläinten kohdalle. Kun leuat aukeavat, heinä putoaa eläinten eteen.

Lapin karjan lisäksi Ryytin tilan eläimiin kuuluu kanoja, lampaita, koira ja kymmenkunta valkoista kissaa sekä hevonen.

Lampaidenkin rotu on sellaista, että se uhkasi loppua, kanat ovat maatiaiskanoja. Kissojen hankkimiseenkin liittyy oma tarinansa. Se on niitä mystisiä juttuja, joilla Jaakko vähän katsastaa millaisia ihmiset ovat.

Ryytin tilan isännän elämäntapa ei edusta teknologia-aikaa. Mies saattaa karauttaa härän selässä munasillaan uimaan tai ratsastaa hevosella paikkakunnan ravitsemusliikkeeseen.

Karjan hoito Haukipuron Jaakon malliin on johtanut nimettömiin ilmiantoihin, joita oikeuslaitos on sitten makustellut.

Isäntä katsoo, että hänen menetelmällään eläimille jää enemmän aikaa, liika kiire ja vouhotus katoavat. Lapin lehmä voi vapaasti liikkuessaan paljon paremmin kuin parressa seisoessaan. Ei stressaannu, eivätkä sorkat turpoa.

Lomillaan Ryytin isäntä on emäntänsä kanssa kolunnut miltei kaikki maanosat. Tutustunut intialaiseenkin lehmään, jolla kerrotaan olevan yhteinen geenitausta Lapin lehmän kanssa.

Kyllä Jaakkokin lehmää arvostaa, miltei pyhänä pitää.

Televisosankareita. Paitsi Haapaveden vattukyläläiset, Kullervon ja Ilmarin muistanevat televisiosta Hovinmäki -sarjaa seuranneet.

Artikkelin lähde Kaleva