Sellainen oli Kalle Päätalo

Kaarina Naski

TAMPERE ”Mitä sinä taas olet käynyt siellä kollaamassa”? saattoi Kalle Päätalo murahtaa vaimolleen huomattuaan kirjailijankammiotaan siivotun.

”Minä vain vähän pölyjä pyyhin, mutta laitoin kyllä kaikki paikalleen ihan samalla tavalla.”

”Samalla tavalla? Ja kuitenkin lyijykynät ovat kuulakärkikynien lokerossa! ”

”Kynäkoteloa myöten pikkutarkka mies. Sellainen oli Kalle”, sanoo Leena Päätalo, pyyhkii kämmenselällä vastikään poskille herahtaneita kyyneleitä ja nauraa.

On kulunut vuosi Taivalkosken suuren pojan, professorin ja kirjailijan lähdöstä. Jos on Päätalon ystävien ja lukijoiden mieli tasaisen haikea, niin lähimpien ihmisten mielialat vaihtelevat.

”Koville se on ottanut. Yhteisen kodin tyhjentäminen moninkertaisti ikävää”, Leena Päätalo toteaa.

Pöytä lähti matkaan

Toisaalta muutto omakotialueelta Kirvestieltä puiston kupeeseen Tampereen keskustaan on tuonut paljon muuta ajateltavaa. Leena Päätalon uusi asunto on tilava ja kaunis.

”Tämän remontin Kallekin olisi hyväksynyt”, hän hymähtää ja vilkaisee kuin ohimennen kirjailijan muotokuvaa seinällä.

Mestarikirjailijan koti, hänen itsensä rakentama talo kuului Tampereen epävirallisiin nähtävyyksiin. Kenen hoteissa se nyt on?

”Kalle mietti monet asiat valmiiksi etukäteen. Hän halusi, että hänen taloonsa tulisi asumaan Messukylän kappalainen Ari Rantavaara perheineen. Hän piti kovasti tästä nuoresta papista. Eikä sitten viimeistä hintaa, oli se ohje jonka sain.”

Suuri osa Päätalojen kodin sisustusta on nyt kirjailijan nimikkomuseossa, hänen kotitalossaan Taivalkoskella, ja osa löysi tiensä hyväntekeväisyyteen. Leena tottakai otti mukaansa ne huonekalut, joilla oli erityistä muistoarvoa, kuten sen pienen pöydän, jonka ääressä Kalle kirjoitti ensimmäiset kirjansa.

”Pöytä oli makuuhuoneessa, sillä meillä oli vielä niihin aikoihin varsin vähän tilaa, yläkerrassa kun oli vuokralaiset. Minun untani ei koskaan häirinnyt kirjoituskoneen naputus, mutta kun esikoista odottaessani tulin poikkeukselliseen aikaan torkuille, Kalle sanoi, ettei tästä mitään tule, kun sinä kuorsaat…”

Vuodesta 1963 lähtien, jolloin Kalle Päätalo ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi, hän kirjoitti yläkerrassa omassa rauhassaan eikä häiriintynyt koskaan oman perheen puheista ja kodinhoitoon liittyvistä äänistä.

”Mutta auta armias, jos alakerrasta kuului jokin outo ääni, saattoihan joskus vieras poiketa taloon, niin se kuulosti hänen korvissaan kuin olisi pyssyllä ammuttu” Leena Päätalo kertoo.

Ymmärtäjä ja tukija

Leena Päätalo ei tunne eläneensä suuren puun varjossa. Rinnalla kylläkin ja tukena.

Se Kalle, johon hän rakastui nuorena, oli usein omissa ajatuksissaan ja puhui aina kirjoittamisesta. Tuolloin hän myös jo kirjoitti lehtiin. Kalle antoi Leenan alkuun lukea kirjoituksiaan ja korjata deet ja teet, jotka pohjoisen murteessa eivät ole niinkään varman päälle. Kritiikkiä mies ei odottanut.

”Ajattelin, että kaipa ne ovat toiset ihmiset jotka näitä arvostelevat. Itselläni ei ollut valmiuksia sellaiseen.

Leena Päätalo kertoo, että joskus takavuosina saattoi Kallen kostea ilta venyä pitkäksikin, mutta mitään krapularyypyn hinkua tai ”putkea” siitä ei koskaan seurannut. Sen sijaan miestä häiritsi kovasti, jollei hän kunnolla muistanut illanistujaisten kulkua.

”Yhdessäkin kun oli oltu, hän kyseli varovaisesti, mihin aikaan oli tultu kotiin ja olihan kaikki varmasti sujunut korrektisti.”

Kyllä Urkki tiesi

Kirjailijana Kalle oli hyvin tunnustuksellinen. Vielä viimeiseksi jääneessä teoksessaan Kannaksen lomajuna tulee esille seikkoja, jotka eivät välttämättä ole mieluisaa luettavaa hänen omalle perheelleen. Mutta Leena Päätalo on vuosien mittaan pystynyt torjumaan mustasukkaiset ajatukset.

”Naisia on paljon maailmassa. Turha kuvitella olevansa ainoa edes omalle miehelleen. Sen, mitä hän nyt tässä uudessa kirjassaan paljastaa sodanaikaisesta lomakokemuksestaan ja varsinkin sen jälkinäytöksestä, sen olin kuullut jo kauan sitten.”

Osoituksena siitä, miten täydellistä miesten keskeinen ymmärrys näillä elämänalueilla on, on presidentti Urho Kekkosen toteamus Leena Päätalolle itsenäisyyspäivän kutsuilla Linnassa.

”Olin juuri sanonut, että onhan se Kiantokin syyttänyt meidän isäntää, että se kirjoittaa niin rumia asioita, kun huomasin kookkaan hahmon seisahtuneen viereeni rinkiin. Se oli presidentti, joka antoi välittömästi oman kommenttinsa korpikirjailijasta isoon nauruun pärskähtäen. ”Paraskin moralisti!”

Tossut Ripirinnan

Kallen täsmällisyys on herättänyt Päätaloilla sekä hilpeyttä että ärtymystä. Talousaliupseeriajat Siiranmäessäkö lie opettaneet miehestä niin pikkutarkan, että vaatteitten laskostaminen oli hänelle melkeinpä rituaali.

Vielä elämänsä loppumetreillä hän Leenansa auttamana vuoteeseen mennessään halusi asettaa aina aamutossunsa sängyn päähän niin, että kantapäät olivat samalla kohden.

”Myös tytöt hän opetti tekemään pinkkoja ja nautti suunnattomasti käytyään katsomassa illalla lapsia näiden ollessa jo yöpuulla ja havaittuaan heidän taitelleen vaatteensa siististi tuolin karmille. Niinpä tytöt sitten kotoa lähtiessään sanoivat, että meillä ei sitten mattoja oiota.”

Hämeenpuiston kupeessa. On hyväätekevää katsella puita, Leena sanoo. Uuden asunnon parvekkeelta avautuu näkymä Hämeenpuistoon.

Kaarina Naski

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva