J. L. Runeberg oli ensimmäinen tiernapoika

Leea Virtanen

OULU Suomalainen kiertueperinne on keskittynyt vuoden pimeään jaksoon ja usein ajankohtaan, jota syystä tai toisesta voidaan pitää vuodentaitteena.

Kiertue on eräänlaista irtiottoa arkipäivästä: vuoden yhtenä päivänä osallistujat lähtevät liikkeelle, pukeutuvat esiintymisasuun tai naamioivat itsensä.

Heillä on perinteinen oikeus mennä kutsumatta tai odottamatta kylän taloihin. He eivät lainkaan kursaile tarjottavan kanssa, vaan päin vastoin vaativat sitä jopa uhkaillen.

Jos tarjottavaa on riittävästi, kiertueen osanottajat kiittävät laululla, jos ovi suljetaan, kuullaan pahoja toivotuksia.

Kiertueen osanottajat pitävät käsissään kerjäläisten perinnäisiä aseita: hyviä ja pahoja toivotuksia. Talonväki yrittää tunnistaa tulijat, ja se on ohjelmanumero sinänsä.

Toisekseen kiertäjille avautuu mahdollisuus päästä sisään taloihin, jonne normaalisti ei ole sisäänpääsyä. Vain harvoin kiertueella on taloudellista merkitystä osanottajille.

Kaupunkiperinnettä

Tiernapoikien kiertue on monessa suhteessa ainutlaatuinen esitys. Se on ensinnäkin kaupunkiperinnettä, leviämiskeskuksena vanhat koulukaupungit.

Se on pikemminkin ansiokiertue kuin kerjuukiertue, sillä saatavat kestitykset ansaitaan laulamalla sekä tiernapoikien lauluja että muita joululauluja. Tähtinäytelmä on kuitenkin saanut vaikutteita vanhasta kiertueperinteestä että myös ollut antavana osapuolena.

Kiertueen osuminen joulunaikaan oli ongelma varsinaisen ohjelman kannalta. Väkevien nauttiminen jouluna on ollut Skandinaviassa yleinen tapa.

”Juoman jouluna pitää”, sanotaan Suomessakin.

Hilding Celander, joka on laatinut laajan tutkimuksen ruotsalaisesta tähtipoikanäytelmästä, toteaa, että vahvojen juomien yletön kulutus oli osa ruotsalaista joulunviettotapaa.

Kun 1800-luvun laulajat olivat nuorukaisiässä (15-25), heille tarjottiin myös paloviinaa. Tällöin saattoi käydä kuten nykyaikaisille tilausjoulupukeille.

Niinpä laulajat olivat ensimmäisessä esiintymispaikassaan aivan erinomaisia, mutta sitten taso alkoi laskea, lopulta he olivat suorastaan huonoja ja pian joku jäikin tuvan nurkkaan makaamaan pystymättä jatkamaan matkaa.

Tavan varjopuolena Celander pitää myös herjalauluja, joita tiernapojat esittivät, elleivät päässeet sisälle.

Suomenkielinen tähtipoikanäytelmä on saatu suomenruotsalaisilta. J. L. Runeberg on ensimmäinen nimeltä mainittu tiernapoika. Tapa levisi sekä suomen- että ruotsinkieliselle rannikolle ja vanhoihin koulukaupunkeihin. Olihan koulujen kielenä ja yleensä sivistyksen kielenä ruotsi.

1900-luvulle tultaessa tiernapoikanäytelmä sai uusia piirteitä. Tähtipoikanäytelmää voitiin esittää markkinoilla tai römppäviikolla, palvelusväen vuosittaisella vapaalla.

Joskus virkavallan piti yhä puuttua tiernapoikien toimiin. Oulussa ja Kemissä poliisin piti kieltää tiernapoikajoukkueita tappelemasta keskenään. Kun vanhan Oulun kokoisessa kaupungissa oli kymmenkunta ryhmää, syntyi helposti tappeluja kunkin alueesta.

Perinne uusiutuu

Aiemmin puhuttiin tähtipojista, mutta ruotsin kielen tähti-sana on vääntynyt moneen tapaan: seernaksi, seemaksi, siernaksi, säämäksi, Rääkkylässä tunnettiin vuonna 1860 tsurnapojat.

Tiernapoika-nimitys oli tuttu Oulun seudulla ja lopulta se yleistyi Suomessa lähes yleiskieliseksi sanaksi, taustanaan voimakas kirjallinen vaikutus.

Nykyiset tähtipojat ovat tuntuvasti nuorentuneet. Kalevi Rousti kuvaa käsikirjoituksessaan tiernapoikajoukkueiden nuorentumista perinteen rappeutumisilmiönä. ”Mitä nuorempien harteille perinne joutuu, sitä lähempänä on sen häviäminen.”

Rauno Myllylä huomauttaa, että laulamiseen vaikuttava poikien äänenmurros tulee nykyisin huomattavasti aikaisemmin kuin vuosisadan vaihteen tiernapojilla. ”Tämän päivän tiernapojat ovat 9-12-vuotiaita.” Hilding Celanderin mukaan aikuisikään ehtineet laulajat saattoivat ottaa poikasen mukaan tämän kirkkaasti kilahtavan äänen takia.

Toisaalta voi kysyä, olisiko edes mahdollista, että vanha kiertueperinne eläisi vanhassa muodossaan. Vielä 1970-luvulla nuuttipukkeja saattoi jossain maalaispitäjässä kulkea, mutta kuitenkin vanha nuuttiperinne oli sikailua, jota ei nykyaikana voitaisi sallia.

Pukit oli puettu niin rivon näköisiksi, he möyrysivät vaatien viinaryyppyjä ja poistuivat karkeita rivouksia ladellen.

Kuka nykysuomalainen haluaisi kotiinsa tai juhlaansa juopuneita pukkeja, jotka yrittävät tunkeutua naisten hameiden alle tai iskevät kasvoihin löyhkäävällä pampulla? Kodista on tullut yhä yksityisempi paikka, jossa televisiota katsellaan lukkojen takana.

Tiernapoikaesitys on kuitenkin esimerkki kansanomaisen perinteen mukautumiskyvystä; perinne on syntynyt erilaisissa oloissa, mutta se jatkaa elämäänsä uusin tavoin.

Nykyajan joulusta on tullut viihdejoulu, johon kukin voi hankkia haluamiaan aineksia. 1960-luvun tietoinen köyhäily on ohi ja juhlimisen ja elämysten nälkä voittaa alaa. Tähän kuvaan mahtuvat yhä tiernapojat vanhoine lauluineen.

Kirjoittaja on helsinkiläinen professori ja kansanperinteen tutkija. Leea Virtanen puhui perjantaina Oulussa järjestetyssä Tiernapoikaperinnettä käsitelleessä seminaarissa. Toimituksen lyhentämä artikkeli perustuu tähän puheenvuoroon. Seminaarin olivat yhteistyössä järjestäneet Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelujen Maa Ponteva -projekti, Oulun Liikekeskus ja kaupungin Arktiset valot -projekti.

risto rasila

Nykyperinne talteen. Oulussa vietetään tänään lauantaina ja sunnuntaina tiernapoikaviikonloppua. Perjantaina järjestetyssä Tiernapoikia käsitelleessä seminaarissa Leea Virtanen totesi, että nykyperinteen suullinen tallennus on myös tarpeen.

Kalevan arkisto

Vuonna 1933. Tiernapoikien laulumestaruuskilpailuihin Oulussa osallistuneita joukkueita.

Artikkelin lähde Kaleva