Joulurahaa Herodeksen luvalla

Koelaulujen jälkeen tiernapoikaryhmille jaettiin omat alueet kierrettäväksi

Helge Murtovaara

RAAHE Ensimmäiset muistot tiernapojista raahelaisella Pauli Ylitalolla on aivan lapsuudesta. Isot pojat pelottivat pieniä lapsia, vaikka he olivat tuttuja ja isoveljiä.

”Oli jännittävä seurata heidän esityksiään. Joskus 4-5 -vuotiaana aloin miettimään, että olisipa kiva olla itsekin tiernapoikana.”

1950-luvun lopulla ja vielä 1960-luvun alkupuolella Raahessa järjestettiin tiernapojille koelaulut. Laulattajana toimi tunnettu musiikkimies, Keskuskansakoulun johtajaopettaja Veikko Penttilä eli Pottuveska, joka kokosi kaikki pojat yläsaliin, jakoi ryhmiin ja kävi ryhmien kanssa esityksen läpi.

”Keskuskoululta annetun lapun kanssa piti mennä poliisiasemalle, josta saatiin Herodeksen lupa. Se oli virallinen paperi, jolla todistettiin, että olemme laillisesti keräämässä rahaa.”

Tiernapojat lähtivät liikkeelle joulukuun alkupuolella ja kiertämistä riitti yleensä jouluun asti. Viimeisenä olivat vuorossa joko jouluaattona tai aatonaattona laulajien omat kodit.

”Me kiersimme vanhan tiernapoikahengen mukaisesti talosta taloon niin kauan, että oma alue oli kierretty. Jos tiesimme oman alueen ulkopuolella olevan jonkun avokätisen ihmisen, oli sinne suuri houkutus livahtaa.”

Ravintolakeikoilla tienasi parhaiten

Ravintolat eivät kuuluneet minkään ryhmän alueeseen, koska käytännössä ne kaikki olisivat sijainneet yhden ryhmän alueella. Ylitalon mukaan ne olivat haluttuja keikkoja, koska niistä sai eniten rahaa. Parhaimmillaan yhdellä ravintolakeikalla sai enemmän rahaa kuin yhteensä kodeissa kiertämällä.

Seurahuoneelle, Hansaan, Kauppaklubille ja Kumpeleeseen oli halukkaita. Jos ovella sattui olemaan yhtä aikaa useampi poikaryhmä, saattoi syntyä tappelu. Näihin filistealaisiksi sodiksi kutsuttuihin tappeluihin kehitettiin aivan oma taktiikka.

”Oma tähdenpyörittäjä oli tähtien ja rikkoutuvien tavaroiden kanssa jossakin porttikongissa piilossa ja turvassa niin kauan, että uskalsi tulla pois. Taktiikkanahan oli ensimmäiseksi särkeä tähti, koska ilman tähteä ei voinut esiintyä.”

Jos vain mahdollista, ravintoloihin mentiin esiintymään vasta yhdeksän tai kymmenen aikoihin illalla. Kun ihmiset olivat silloin hieman herkemmällä tuulella, sai knihti kerättyä enemmän lantteja.

”Jos yleisö oli hyvin herkällä tuulella ja herkässä tilassa, opimme lyhentämään esitystä sieltä täältä siten, ettei kukaan huomannut mitään.”

Metalliset miekat kalskahtivat hyvin

Välineet tiernapojat tekivät ompelutyötä lukuunottamatta kaikki itse. Ylitalo muistelee, että miekat olivat alunperin puuta kunnes hänen metallimiesisä teki uudet metallista.

”Tiesimme, että joillakin ryhmillä oli ihan oikeat miekat, mutta metalliset miekatkin olivat hienoja. Ne kalskahtivat mukavasti verrattuna puukeppeihin.”

Palkkiot eivät silloin olleet päätä huimaavia. Yleisin ansio oli suurinpiirtein markka mieheen. Joissakin taloissa Velkaperällä saattoi saada jopa 2,5 markkaa mieheen. Toiset keräsivät lasiastioihin ja pusseihin kolikoita, jotka sitten annettiin tiernapojille.

”Amerikasta tullutta pariskuntaa me pidimme rikkaana, me lauloimme oikein komeasti ja ajattelimme, että viesti varmasti menee perille. Pappa maksoi meille 40 penniä eli kymmenen penniä mieheen. Se harmitti meitä suuresti.”

Tiernapoika-ansiolla Korsun kesto -maila

Mitään suurempia kommelluksia Ylitalo ei muista. Mieleen on jäänyt tapaus, jossa perheenäiti oli kutsunut tiernapojat esiintymään. Lapset katsoivat esitystä kirkkain silmin ja äiti oli mielissään, mutta perheenisä luki vain lehteä.

”Tähdenpyörittäjä lähti ensimmäisenä pois lähimmästä ovesta. Kun se ei heti kunnolla auennut, pukkasi hän ovea lujemmin. Käyttämättömän oven takana keittiössä oli lasihylly, jossa olleet lasit särkyivät. Isännän ilme oli silloin sellainen, että sanoinhan minä - ei niistä ole kuin harmia.”

Tiernapoikien esittäminen toi mukavaa vaihtelua pojille aikana, jolloin ei vielä ollut televisioita. Illat kuluivat etupäässä katupelien pelaamisessa.

”Hirmutärkeä oli se, että esiintymisestä sai rahaa. Muusta sitä ei joulurahaa oikein siihen aikaan saanutkaan. Viikkorahoja ei silloin minun tuttavapiirissäni ollut.”

Joulurahalla ostettiin joululahjoja.

”Kaikkein yleisin maila mikä tiernapoika-ansioilla tuli ostettua, oli Korsun Kesto. Korsun puusepänfirmasta ostettiin vanerista tehty lapa ja varsi, jotka sitten kotona erikeeperillä ja nauloilla liitettiin yhteen.”

Perinne jatkuu moniääni-

sesti

RAAHE Kirjailija Samuli Paulaharju (1875-1944) toteaa ikivanhoja joulutapoja muistellessaan, että jo 1860-1870 -luvuilla Raahen kaduilla nähtiin säärnäpoikia. Viiden tai kuuden pojan joukko kiersi asianmukaisesti sonnustautuneena rikkaiden porvareiden taloissa illoin laulamassa ja keräämässä lantteja.

Raahessakin tiernapoikaperinne on ollut hyvin miehinen tai oikeastaan poikamainen, mutta tytötkin ovat tiernapoikia esittäneet. Pirkko Utriainen oli mukana tällaisessa ryhmässä 1950-luvun alussa. Vaikka ryhmä ei saanutkaan julkista lupaa esiintymiseen, tytöt vierailivat kodeissa.

1970- ja 1980-luvuilla tyttöryhmät yleistyivät. Tällä hetkellä Raahen Keskuskoululla on kolme tiernapoikaryhmää, joista kahdessa laulaa tyttöjä.

Musiikinopettaja Pauli Ylitalo on tyytyväinen tiernapoikaperinteen säilymiseen Raahessa.

”Ero aikaisempaan on se, että ryhmät ovat koulun tai vastaavan organisoimia, kun ennen tiernapoikahomma oli enemmän sellaista vapaata kansansivistystyötä. Uusien ryhmien valttina on se, että ne laulavat moniäänisesti.”(HM)

Artikkelin lähde Kaleva