Kemira-kauppa peruttiin

Mönkäreen mukaan myynti toppasi eduskunnan vastustukseen

Pirjo Kukko-Liedes

HELSINKI Hallitus vetää pois Kemira-järjestelyjä koskevan esityksensä eduskunnasta. Päätös valtion osuuden myymisestä ruotsalaiselle Dynealle peruttiin maanantaina ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa ja presidentin esittelyssä. Päätös tehtiin kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) esityksestä.

Kauppa kaatui eduskunnan vastustukseen. Mönkäreen mukaan eduskunnasta tuli viesti, että kaupalle oli vaikea saada myönteistä päätöstä. Ilman eduskunnan hyväksymistä Kemira-järjestelyjä ei olisi voitu tehdä. Myös ostajapuoli oli täysin tietoinen eduskunta-ehdosta.

Eduskunnan maatalousvaliokunta tyrmäsi Kemiran myynnin omassa lausunnossaan talousvaliokunnalle jo pari viikko sitten. Valiokunta pelkäsi, että kauppa tekee lopun suomalaisesta lannoitetuotannosta. Nyt oli epävarmaa, tulisiko talousvaliokunta puoltamaan kauppaa omassa lausunnossaan.

Viime viikolla tehty ehdotus, jonka mukaan valtio ottaisi Kemiran Agron lannoitetuotannon itselleen, ei selkiyttänyt tilannetta. Myyntiin suhtauduttiin muutenkin eduskunnassa hyvin kriittisesti.

Pitkä julkinen käsittely haittasi

Ministeri Mönkäre ei halunnut katsoa ratkaisua loppuun asti. Päätös esityksen poisvetämisestä varmistui viikonlopun aikana. Vielä pari viikkoa sitten Mönkäre oli sitä mieltä, ettei vedä esitystä pois eduskunnasta.

”Piti vain arvioida, missä vaiheessa eduskunta-ehto on tietyllä tavalla tullut ratkaistuksi. Kun talousvaliokunnasta tuli tieto, että asiasta ainakin äänestettäisiin ja enemmistö on tätä järjestelyä vastaan, tulkitsimme niin, että eduskunnassa on hyvin vaikea saada myönteistä päätöstä”, Mönkäre perusteli kaupan peruuttamista.

Hän korosti, että ehdoton päätösvalta on eduskunnalla. ”Eduskunnalla on oikeus tehdä juuri sillä tavalla kuin se kokonaisuuden on käsittänyt. Itse yritin parhaani. Voin olla enemmänkin pettynyt siihen, että tämän parempaan en pystynyt”, Mönkäre väisti kysymyksen arvovaltatappiosta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan hankkeen eduskuntakäsittely on pitkittynyt ja kaupasta käyty julkinen keskustelu uhkasi tuottaa kohtuutonta haittaa järjestelyjen kohteina olevien yritysten toiminnalle.

Se synnytti Mökäreen mukaan paljon pelkoja ja väärinkäsityksiä. Kun hallitus ei lähtenyt jokaista viestiä torjumaan, syntyi Mönkäreen mukaan ”maailma, jossa käytiin paljon keskustelua virheellisiin argumentteihin perustuen.”

Oman ministeriönsä Mönkäre myönsi tehneen virhearvioinnin ainakin siinä, miten prosessia julkisuudessa käydään. Pörssiyhtiön kyseessä olleen ei kaikkia asioita kuitenkaan voitu kertoa julkisuudessa, mutta valiokunnille on annettu kaikki tieto, Mönkäre lisäsi.

Kehittäminen ei pysähdy

”Kemiran kehittäminen jatkuu kaupan peruuntumisesta huolimatta”, Mönkäre vakuutti eilisessä tiedotustilaisuudessaan. Hänen mukaansa Kemira tarvitsee edelleen kumppaneita.

”Peruskemia tarvitsee kumppaneita ja kasvun mahdollisuuksia. Lannoitetuotannosta tiedämme, että sille on tarvetta ja asiakkaita. Nämä kaikki asiat pitää saada kunnolla järjestykseen”, Mönkäre totesi, muttei valottanut, miten ministeriö aikoo edetä.

Se ei ole poissuljettu, että keskusteluja Dynean kanssa jatketaan.

”Valtio on pitkäjänteinen omistaja ja meidän tehtävämme on katsoa yhtiöiden tulevaisuutta paljon pitemmällä tähtäimellä kuin yhden järjestelyn osalta. Kemira tarvitsee tulevaisuuden näköaloja ja me jatkomme työtä”, Mönkäre kuittasi.

Valtion oli määrä saada Kemiran myynnistä Dynealle 100 miljoonaa euroa eli vajaat 600 miljoonaa markkaa sekä 34 prosentin omistusosuus uudesta pohjoismaisesta kemianteollisuuskonsernista.

Siitä, mikä on kaupan peruuntumisen opetus tulevia myyntejä ajatellen Mönkäre totesi: ”Nämä ovat vähän kuin tähtiin kirjoitettuja asioita. Kun on pörssiyhtiöstä kyse, se aiheuttaa ihan oman haasteensa keskusteluun eduskuntaan päin. On vaikea arvioida, miten jatkossa sellaisissa asioissa voi onnistua.”

Kysymykseen lykkäsikö Kemira-kaupan peruuntuminen Fortumin tulevia järjestelyjä Mönkäre ilmoitti: ”Ei ole olemassa mitään esitystä Fortumista.”

Kemirasta ei Mönkäreen mielestä voi vetää mitään johtopäätöksiä muista valtionyhtiöistä ja eikä niiden tulevaisuudesta.

Oulun henkilös-

tö huokasi helpo-

tuksesta

Mirja Niemitalo

OULU Kemiran Oulun tehtaiden pääluottamusmies Martti Kaarre huokaa helpotuksesta kuultuaan Dynea-kaupan kariutuneen. Henkilöstö sai maanantaina tiedon tuoreeltaan tehtaan johdolta.

”Olemme tyytyväisiä kaupan peruuntumiseen”, Kaarre toteaa.

Kaarteen mukaan huolta aiheutti Dynean velkaisuus, jonka ay-liitot ottivat selville. Se näytti Kaarteen mukaan sen, että ministeriö oli valmistellut asian huonosti.

Lopputulos ei Kaarteen mukaan ole niinkään henkilöstön lobbauksen aikaansaannosta, vaan tosiasioiden tunnustamista.

Työntekijöiden keskuudessa vallitsi suuri pelko, sillä Kemiran Oulun tehtailla on viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutettu rankka saneerausohjelma. Ammoniakki-, lannoite- ja typpituotanto on jo lopetettu. Jäljellä on kemikaalien valmistaminen, mikä sinällään olisi sopinut Dynean tuotantoon.

Henkilöstö epäili, että kauppa olisi toteutuessaan merkinnyt Oulun tehtaille uutta saneerauskierrosta.

Kaarteen mukaan henkilöstöllä ei ole mitään sitä vastaan, että yhtiötä kehitetään ja jopa fuusioidaan johonkin ulkomaiseen yhtiöön, kunhan kumppanin talous on terveellä pohjalla ja yhtiö kehittää toimintoja.

Kemiran ja Oulun tehtaiden tulevaisuus ei enää huolestuta Kaarretta. Hän muistuttaa, että Kemiralla on pitkän aikavälin kehittämissuunnitelmat, joita toivottavasti nyt päästään toteuttamaan.

”Ei muuta kuin toteuttamaan vastalaadittuja suunnitelmia”, Kaarre kehottaa.

Kansanedustaja Unto Valpas (vas.) on tyytyväinen Kemira-kaupan raukeamiseen. Kauppa- ja teollisuusministeriön pitää Valppaan mukaan miettiä uudelleen omistajapolitiikkaansa. Hän muistuttaa, että asiaa eduskunnassa käsitelleet valiokunnat saivat luotettavaa tietoa muualta kuin ministeriöstä.

Tehtaanjohtaja Juha Kangastalon mukaan Dynea-kauppa ei olisi vaikuttanut Oulun tehtaiden tulevaisuuteen. Henkilöstön keskuudessa vallinnut saneerauspelko oli hänen mukaansa aiheeton.

”Olisimme kuuluneet ydinliiketoimintoihin, kuten kuulumme tässä vanhassa Kemirassakin”, Kangastalo toteaa.

Harvat Dynea-kauppaan liittyvät synergiaedut olisivat Kangastalon mukaan toteutuneet juuri Oulun tehtaiden kanssa.

Kangastalon mukaan Oulun tehtaiden tulevaisuus näyttää hyvältä. Parhaillaan rakennetaan muurahaishappotuotannolle lisäkapasiteettia.

Kangastalo ei tässä vaiheessa osaa sanoa mitään Kemiran jatkoaikeista. Aiemmin laaditut kehittämissuunnitelmat pantiin jäihin, kun Dynea-kauppaa hierottiin.

Henkilöstön määrä Oulun tehtailla on noin 300, kun 1970-luvun parhaina vuosina työntekijöitä oli 1 600.

Eljas Sallmén

Hyvä päätös. Kemiran Oulun tehtaiden pääluottamusmies Martti Kaarre suhtautuu luottavaisesti tehtaiden tulevaisuuteen. Dynea-kaupan pelättiin sitä vastoin merkitsevän saneerauksia.

Kemiran pääjohtaja

Täy

tyy

katso-

a, mitä valtio oikein tahtoo

Heino Ylisipola

OULU Kemiran pääjohtaja Tauno Pihlava sanoo suoraan, että hän ei osaa kuvata tuntojaan oikein selkeästi Dynea-kaupan kaaduttua.

”Myönteisintä tässä mylläkässä on, että ratkaisu tehtiin ja epävarmuus Kemiran kohtalosta päättyi. Kemiran henkilökunta pääsee nyt tasaiselle maalle ja konsernissa voidaan taas tehdä pitkän tähtäimen linjauksia.

Pihlava ei osaa varmuudella sanoa, miksi kauppa- ja teollisuusministeriö lähti myymään Kemiraa ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiö Industri Kapitalille ja sen omistamaan Dynea-yhtiöön.

”Ehkä valtio-omistaja ei ollut tyytyväinen meidän pitkän ajan kasvutavoitteeseemme, joka on yli kymmenen prosenttia vuodessa. Ehkä siellä (kauppa- ja teollisuusministeriössä) ei oltu tyytyväisiä Kemiran pörssikurssiin ja he halusivat tehdä jotakin”, Pihlava pohtii.

Hän kertoo, ettei ollut ”syvimmällä sisällä”, kun ministeriö kävi myyntikeskusteluja ruotsalaisostajan kanssa.

Pihlava myöntää, että Kemiran pörssikurssi on ollut aliarvostettu yhtiön osaamiseen ja tuloksentekokykyyn nähden. ”Markkinat hinnoittelevat meidät joka päivä ja sillehän me emme voi mitään, että markkinat ovat toista mieltä.”

Agron asema selvitetään

Lannoiteteollisuudesta vastaavan Kemira Agron tulevaisuus on Pihlavan mukaan yksi kiireellisimmistä asioista, joka pitää selvittää.

”Valtio ilmaisi kesäkuussa, että sillä on vain sijoittajaintressi Kemiraan. Nyt minun on tulkittava Kemiran ympärillä käytyä keskustelua niin, että sillä (valtiolla) on meitä kohtaan muitakin intressejä”, muotoilee Pihlava.

Hän ei oikein innostu, mutta ei sulje poiskaan mahdollisuutta, että myttyyn mennyt hanke käännettäisiin toisin päin eli Kemira ostaisi Dynean.

”Se vaatii myös keskusteluja valtio-omistajan kanssa. Se on yhtiön hallituksen asia.”

Jos Kemira kiinnostuisi Dyneasta, Kemira laajenisi uusille toimialoille.

”Tähän asti Kemiraan eivät ole kuuluneet liimahartsit ja pinnoitteiden sidosaineet, joita Dynea tekee.”

Valtio omistaa Kemiran osakkeista 56 prosenttia.

Soitto tuli aamupäivällä

Pihlava kertoo, että hän sai tietää Kemiran myynnin peruutuksesta vasta maanantaina aamupäivällä.

”Ktm otti yhteyttä ja kertoi, että Kemiran tulevaisuudesta keskustellaan ja päätetään maan hallituksessa.”

Pihlavan mukaan Kemiran asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat suhtautuneet Kemiran myyntiruljanssiin rauhallisesti.

Kemiraan kuuluu nykyään kolme korkean kasvun liiketoiminta-aluetta, jotka ovat maalit, vesikemikaalit sekä sellu- ja paperikemikaalit.

Pörssikurssi reagoi pahasti Kemira-kaupan peruuntumiseen. Kemiran osakkeen kurssi putosi hieman yli 25 prosenttia, kun kaupankäynti alkoi maanantaina illansuussa uudelleen yhtiön osakkeella.

Kurssi painui lähelle kuutta euroa eli noin 30 markkaa. ”Niinhän se reagoi. Alas meni. Se on markkinoiden näkemys”, toteaa Pihlava.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva