Parasta elämää

Ruuhkavuodet saattavat olla elämän parasta aikaa. ”Keksitään niille joku uusi nimi: kiihkeät vuodet”, näyttelijä Heli Haapalainen ehdottaa.

50 vuotta

Eeva Kauppinen

Moni on varmaan jo nähnyt, kuinka Heli Haapalainen kaappaa kollegalta roolin ja valloittaa yleisön Oulun kaupunginteatterin komediassa Pieleen meni. Suomen vahvin nainen?

Heli Haapalainen nimittäin esittää näyttämömestari Heli Karhua, joka joutuu paikkaamaan Elina Keinosen näyttelemää pökertynyttä Sanna Ylähöyry-Alavirtaa, joka näyttelee Florence Colleymoorea, murhatun Charlien morsianta ja Thomasin sisarta.

Haapalainen viihtyy hyvin elämässä ja komediassa.

– Pieleen meni on innostanut katsojia ja toki meitä tekijöitäkin. Sitä on todella hauska esittää.

– Vaikka komedia on kyllä vaikeaa. Se aiheuttaa eniten paineita. Taustalla meinaa aina koputella ajatuksen takapiru: hauskuuden vaatimus. Mutta se pitäisi nimenomaan unohtaa ja heittäytyä. Jos päätetään tehdä hauskaa, niin voin kertoa, ei naurata!

Viisi vuotta sitten Heli Haapalainen toteutti kahden tunnin mittaisen yhden naisen monologin, islantilaisen Björk Jakobsdóttirín kirjoittaman Sellofaanin. Vauhdikas monologi kuvaa aikuisen naisen turboahdettua arkea.

Sellofaanista on tulossa uusintaensi-ilta Pikisalin ravintolateatteriin loppuvuodesta, Haapalainen kertoo. Hän viettää monologilla 25-vuotistaiteilijajuhlaansa.

Työ, mies, lapset – voivatko ruuhkavuodet olla myös elämän parasta aikaa?

– Ehdottomasti. Keksitään joku uusi nimi ruuhkavuosille: kiihkeät vuodet, hän ehdottaa.

Äitinä, puolisona ja naisena olet joka tapauksessa hyvin merkittävä ihminen.

– Olen tosi iloinen, että elämä meni näin. Että löytyi puoliso Antti (Kairakari) ja sain nämä tytöt (Lotta ja Kerttu). Jos heitä ei olisi, ehtisin jappasta oman työni kanssa ja analysoida itseäni jatkuvasti. Tässä kun elää tätä elämää, sehän se on parasta, Haapalainen pohtii.

– Ammatillisestikin tämä on ihan paras ikä. Kaikki turha itsekritiikki on poissa. Ja toisaalta on elämää takana, josta voi ammentaa.

Ahkerimmin teatterissa käyvät edelleen korkeasti koulutetut keski-ikäiset naiset, jotka asuvat kaupungeissa. Sellofaani on täsmäisku juuri tälle ryhmälle.

– Suurimmasta kuluttajaryhmästä täytyy pitää erittäin hyvää huolta, että he pysyvät katsomoissa. Nämä naiset ovat paljon pitäneet teattereita yllä. On kova homma saada vastaavasti miehet liikkeelle, Haapalainen sanoo.

– Täsmäisku joka näytäntökautena olisi hyvä asia. Yksi sellainen oli varmasti esitys Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Opiskelijoiden teatterikäynnit ovat Suomen Teatterit ry:n selvityksen mukaan sen sijaan vähentyneet.

– Toivon, että myös uusi sukupolvi tulee Sellofaanin katsomoon, Mrs. Cellophane toteaa.

Teatterikorkeakoulun jälkeen Heli Haapalainen meni vuodeksi Kotkan kaupunginteatteriin. Sitten teatterinjohtaja Yrjö Juhani Renvall pyysi hänet Ouluun.

– Olenhan minä viihtynyt täällä pitkään. Kun katsoo tehtyjen roolien listaa, niin monipuolista on ollut. Plus kaikki eläinroolit. Monet freelancerit tekevät aina samantyyppistä, Haapalainen vertaa.

– Tuntuu, että naisten kohdalla vielä korostuu, kuinka pitää olla tietyn kokoinen, ikäinen ja näköinen. Minä aina vastaan, että miksen voisi? Olenhan näyttelyt oravaakin.

Sellofaanin uusintaensi-ilta on Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa 17.11.2017.

FAKTA

Heli Haapalainen

Näyttelijä, syntynyt Kemissä 1967.

Puoliso Ohjaaja, yrittäjä, koreografi, tanssija Antti Kairakari.

Lapset Samuli, Lotta ja Kerttu.

Valmistui Teatterikorkeakoulusta 1991.

Kiinnitykset Kotkan kaupunginteatteri 1991–92, Oulun kaupunginteatteri syksystä 1992.

Rooleja Oulussa Can Can (Claudine) 1995. Ballerina (Malin) 1998, Closer (Alice) 2000, Colorado Avenue (Hanna) 2000, Syntipukki (neiti Irja Salo) 2002, Rajamaa (Eleonoora alias Rotta) 2003, Lokki (Irina Arkadina) 2006, Kaaos (Emmi) 2009, Gabriel, tule takaisin (Raili) 2012, Sellofaani 2012, Saranat ja sardiinit (Flavia Brent / Anna-Liisa Raja-Anttila-Jääskö) 2013, The Addams Family (Alice) 2015, Viimeinen valssi (Ulla) 2015, Breaking the waves (Dodo) 2015, Laulu koti-ikävästä (toimittaja radiossa) 2016, Pieleen meni (Heli Karhu) 2017.

Mukana improvisaatioteatteriryhmässä Örkit, johon kuuluu neljä Oulun kaupunginteatterin näyttelijää ja pianisti.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 12.04.2017.