Omilla ehdoilla eteenpäin

Oululaisen Oskari Tuohimaan unelma ensimmäisestä omasta näyttelystä toteutuu toukokuussa.

Siihen liittyy olennaisesti myös musiikki, josta hänen teostensa aihepiirikin usein kumpuaa.

Anna Kilponen teksti // Iikka Järvenpää kuvat

Kaksi vuotta sitten oululainen Oskari Tuohimaa iloitsi yllättävästä onnenpotkustaan: hän pääsi suunnittelemaan kuvituksia yhdysvaltalaisen hiphop-artisti Snoop Doggin fanituotteisiin. Hän oli yksi paristakymmenestä ”Snoop-sedän taiteilijasta”. Tuohimaalle netin kuvanjakopalvelu Instagram kautta yllättäen avautunut pesti oli unelmien täyttymys, sillä Snoop Dogg on yksi 22-vuotiaan Tuohimaan innoittajista.

Yhteistyö artistin kanssa loppui puolen vuoden jälkeen yhtä yllättäen kuin se oli alkanutkin. Sivu vain katosi netistä ja tilalle tuli toinen, jossa ei puhuttu enää mitään koko taiteilijaporukasta.

Minkäänlaista ilmoitusta toiminnan loppumisesta ei koskaan tullut.

– Tietysti hieman harmittaa, mutta olen koko ikäni ollut niin iso Snoop-fani, että olen kiitollinen saamastani tilaisuudesta, Tuohimaa toteaa pihavarastossa sijaitsevassa työhuoneessaan.

Tuohimaa on ahkeroinut työhuoneessaan ja hionut määrätietoisesti taitojaan, jotta taiteilijauralla voisi kivuta vähitellen eteenpäin. Hän haluaa kokeilla monenlaisia tekniikoita: puuvärikynien, tussien ja hiilen rinnalle ovat tulleet myös akryyli- ja öljyvärit.

Seinille Tuohimaa on tehnyt graffiteja ja ripustanut joitakin töitään. Valmiita ja vielä viimeistelyä odottavia tauluja on pinossa seiniä vasten.

– Itsevarmuus kasvaa vähitellen. Teen myös tilaustöitä muotokuvista synttärikortteihin.

Parhaillaan työn alla on muun muassa vanhemman herrasmiehen biljardihuoneen seinälle tuleva mustavalkoinen maalaus, joka pohjautuu vanhaan biljardielokuvaan. Lisäksi Tuohimaa on saanut myytyä töitään netissä: erityisen kysyttäjä ovat olleet graffitityyliset Mikki Hiiri -aiheet ja kuvat legendaarisista, jo edesmenneistä räppäreistä.

Yksi Oskari Tuohimaan unelmista toteutuu toukokuussa, kun hän saa ensimmäisen oman näyttelynsä Oulun keskustaan viikonlopun ajaksi. Siitä kuuluu kiitos myös hänen uudelle yhteistyökumppanilleen Juho Pinostolle, joka toimii dj:nä Pinosto-nimellä.

Kaverukset tapasivat vuosi sitten kesällä ja alkoivat heti puhua näyttelyn järjestämisestä

– Soitan näyttelytilassa musiikkia niiltä artisteilta, joista Oskari on maalannut muotokuvia. Katsotaan, miten jatketaan eteenpäin. Ehkä mukaan voisi joskus tulla yllätysesiintyjiäkin. Tarjoamme konseptia mahdollisesti myös muihin kaupunkeihin, Pinosto kertoo.

Don Poro 900 -taiteilijanimeä käyttävä Tuohimaa esittelee töitään pääasiassa Facebookissa ja Instagramissa. Hän ammentaa inspiraatiota populaarikulttuurista, etenkin musiikista, sarjakuvista, elokuvista ja skeittimaailmasta.

Vahvoina innoittajina ovat yhdysvaltalaiset rap- ja hiphop-artistit, joista Tuohimaa tekee muotokuvia. Hän pyrkii tapaamaan heitä myös kasvotusten.

Joskus voi käydä niinkin onnekkaasti, että suosikkiartisti esiintyy kotikulmilla, kuten kuukausi takaperin, jolloin yhdysvaltalainen rap-artisti Devin The Dude esiintyi Oulussa. Tuohimaa pääsi luovuttamaan hänelle tekemänsä muotokuvan henkilökohtaisesti. Vastaavia tilaisuuksia on ollut vuosien varrella muitakin.

– Joka kerta, kun olen antanut artisteille tauluja, he ovat esitelleet niitä innoissaan myös Instagramissa. Siitä tulee hyvä fiilis. Olenhan vuosikausia saanut inspiraatiota heidän musiikistaan. Tuntuu, että tällä tavoin voin antaa heille jotain myös takaisin.

Oskari Tuohimaa on luovuttanut töitään suomalaisillekin rap-artisteille, kuten Mikael Gabrielille ja Sairas T:lle. Tuohimaan kymmenen kappaleen muotokuvasarja Sairas T:stä myytiin netissä nopeasti loppuun.

– Nyt olen tehnyt töitä täällä itsekseni ja käynyt tapaamassa artisteja. Toivottavasti pääsen joskus tekemään tilaustöitä Jenkkeihin. Se on se maali kaukana jossain.

Työhuoneen pöydällä on tuttavien selfie-kuvista toteutettu mosaiikkimaisten kuvien sarja. Viimeisimmät maalauskokeilunsa Tuohimaa on tehnyt anonyymin englantilaistaiteilija Banksyn innoittamana. Banksy tunnetaan muun muassa siitä, että hän tekee poliittisesti provosoivaa tai humoristista katutaidetta yllättäviin paikkoihin.

Tuohimaa leikkii samantapaisella ajatuksella kahdessa akryylimaalauksessaan: niissä graffiteja pintaansa ovat saaneet niin oululaisten rakastama Toripolliisi-patsas kuin poliisiautokin.

– Haluan yhdistää kaksi eri lähestymistapaa ja katsoa, mitä siitä seuraa, Tuohimaa pohtii.

Graffiteja satunnaisesti itsekin tekevä taiteilija iloitsee, että Oulussa on alkanut näkyä enemmän katutaidetta, vieläpä ihan luvallista ja ammattitaitoista, kuten esimerkiksi ruotsinsaamelaisen taiteilija Anders Sunnan muraali Kansan Tahdon talon seinässä.

Tuohimaa haluaa edetä täysin omilla ehdoillaan niin kuin tähänkin asti. Parasta olisi, jos taiteella voisi elättää itsensä ja ehkä pari avustajaakin.

Mutta kyllä varasuunnitelmiakin pitää olla. Tällä hetkellä hän opiskelee kiinteistönhuoltajaksi.

– Jos tämä ei onnistu, niin teen talkkarin hommia. Se on mukavaa ja yksinkertaista duunia.

Don Poro 900 -näyttely 19.–20. toukokuuta, R-Collectionin yläkerrassa, Pakkahuoneenkatu 9, Oulu.

Kahden maailman kohtaaminen kiinnostaa Tuohimaata. Työ on vielä keskeneräinen.

Oskari Tuohimaa tekisi mielellään enemmänkin yhteistyötä rap-artistien kanssa. Sairas T:n nimikirjoituksella varustetun muotokuvasarjan työt myytiin loppuun netissä.

Selfie-muotokuvien sarja syntyi tuttavien kuvien pohjalta.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 14.04.2017.