Lumilinnan löytäneet oululaiset

Missä ovat Oulun alueen juniorityön tulokset? Ainakin Matias Ojala, Rasmus Karjalainen ja Lassi Nurmos ovat 105 kilometrin päässä Kemissä.

Kolmikko haluaa pelata liigaa ja lähin mahdollisuus siihen on PS Kemin väreissä.

Jalkapallo

Liiga

Kai Nevala, tekstit
Jukka-Pekka Moilanen, kuvat

Kemi

Porakone laulaa, radiopoppi pauhaa ja pölynimuri huutaa. Meteliä on kuin rakennustyömaalla.

Sellainen tämä tavallaan onkin, sillä PS Kemin pelaajat talkoilevat Sauvosaaren pukukoppiaan uudeksi.

Seinät ovat saaneet seuran värit ja motoksi tekstin Never Stop Believing. Naulakot odottavat laittajaansa, sohva on vasta matkalla, eikä projektoria ja valkokangasta ole vielä asennettu.

Konkarivahti Mikko Vilmunen tulee naureskellen huoltajan kopista, jossa värkätään hyllyjä paikoilleen.

– Alkoi hommiin heti, kun kameramies tuli. Kato, laittoi tulpan väärinpäin, Vilmunen viittoo Lassi Nurmoksen suuntaan.

Samaan aikaan Rasmus Karjalainen patsastelee sähköpora kädessään ja pullauttaa suustaan olennaisen kysymyksen.

– Miten tähän laitetaan terä?

Onneksi Aleksi Räihä on koulutukseltaan rakennusinsinööri.

– Tärkeintä on tehdä yhdessä, hän myhäilee.

Missä ovat Oulun alueen juniorityön tulokset?

Täällä he ovat, Kemissä. 105 kilometrin päässä Oulusta.

Edustettuina ovat ikäluokat 1994, 1995 ja 1996. Nurmos, Matias Ojala ja Karjalainen eivät ole saaneet mahdollisuutta liigapeleihin kotikaupungissaan, joten kolmikko hakee niitä PS Kemin paidassa.

Kemiläisiä heistä ei ole vielä tullut, tuskin tuleekaan. Lumilinna sentään löytyy Nurmoksen opastuksella.

Lähes kaikki liigajoukkueen pelaajat asuvat keskustassa.

– Tuossa on meikäläisen kämppä. Se, jonka ikkunassa on Zlatanin ManU-paita, Karjalainen kurkkii auton takapenkiltä.

Jokaisella oululaisella on oma asuntonsa. Kokoluokka on Ojalan 39 neliön kaksiosta Karjalaisen 26 neliön boksiin.

– Rehellisesti sanottuna Kemissä on aika vähän tekemistä, ei oikein edes kunnon kahvilaa. Vapaa-aika menee melko lailla Pleikkaria pelatessa ja Viaplaylta otteluita katsoessa, Ojala myöntää.

Pyörähdetään Valtakadun kautta, ja eiköhän vain vastaan tepastele kemiläisen jalkapalloilun legendaarinen hahmo. Entinen liigatuomari ja nykyinen PS Kemin aktiivi Juha ”Putte” Nykänen manaa, että kauden avausottelu on pelattava Rovaniemen keskuskentällä.

– Tiedätkö, mikä on spitaalinen? Se, joka on syntynyt Rovaniemellä, eikä ole muuttanut sieltä pois, kemiläinen vitsailee.

Niin, vitsi on roisi, mutta todistaa, kuinka Kemi ja Rovaniemi ovat ikuiset kiistakumppanit. Paljon suuremmat kuin Kemi ja Oulu, vaikka eivät nekään ole rakastavaisia.

– Putte ja Malmin Jakke (AC Oulun entinen huoltaja Jari Malmi) kun saataisiin samaan pöytään istumaan, voisi tulla tekstiä, oululaispelaajat hekumoivat.

Onneksi on Kemi. Ojala, Nurmos ja Karjalainen myöntävät rehellisesti, että liigastatus voisi olla kiven alla, jos naapurista ei löytyisi PS Kemiä.

– Helpommin meidät tänne bongataan kuin etelään. Ja seuran kannalta on helpompi ottaa pelaaja Oulusta kuin etelästä.

PS Kemin peräpohjalainen asema on liigakartalla tukala. Seura ei voi houkutella kokeneita suomalaispelaajia olosuhteilla, opiskelupaikoilla tai kaupungin vetovoimalla.

Seura pystyi kuitenkin välttämään ensimmäisellä liigakaudellaan putoamisen, vaikka kaikki ulkopuoliset eivät siihen uskoneet.

– Kemi on onnistunut hankkimaan pienellä rahalla todella hyviä pelaajia, 30 pelissä keskikentän pohjalla viime kaudella urakoinut Ojala näkee.

Rapiat sata kilometriä ei riitä hukkaamaan AC Oulua pelaajien sielusta. Kolmikko olisi kernaasti pelannut liigaa oululaisseurassa, mutta haave ei ole toteutunut. Myös Tuure Siira (Ilves) ja Anselmi Nurmela (RoPS) ovat avanneet liigaportin muualla.

Suomessa on vaikeaa olla täysin seurauskollinen. Kolmikko sanoo, että kaikista seuroista vain Oulun Palloseuraan siirtyminen olisi mahdotonta.

– Kyllä minulle oli vaikea lähteä pois. Mutta jos haluaa edetä urallaan, on pakko olla itsekäs, Karjalainen sanoo.

Ojala ja Nurmos ovat samoilla linjoilla.

– Halusin vain päästä liigaan. Jos divaria tahkoaa vielä 27-vuotiaana, on aika vaikea saada tästä ammattia, Ojala toteaa.

Mitä eroja PS Kemin ja AC Oulun toiminnassa on harjoituksellisesti ja pelillisesti? Karjalainen sanoo talvikauden perusteella, että Kemissä treenataan määrällisesti enemmän ja fyysisesti kovempaa.

Nurmos ei kuitenkaan mukisematta allekirjoita sitä syyksi menestyksen eroihin.

– Joukkueissa on erilaiset metodit. Kemissä harjoitukset ovat vähemmän taktisia ja enemmän pelikeskeisiä.

Oululaiset ovat oppineet ja tottuneet AC Oulussa pallonhallintaan. PS Kemin päävalmentaja Jari Åhman on viilannut joukkueensa tyyliä entistä enemmän pelaavampaan suuntaan.

Kauden avauksessa Åhman voi kuitenkin luotaa maksimissaan vain yhden oululaisen apuun. Nurmos toipuu vielä takareisivammastaan ja Ojala lusii uransa ensimmäistä pelikieltoa.

Oululaiset kärvistelevät katsomossa Rovaniemellä ja jännittävät Kemin puolesta.

Pohjoisessa riittää ulottuvuuksia.

PS Kemin liigakausi alkaa kotiottelulla HIFK:ta vastaan. Ottelu alkaa Rovaniemen keskuskentällä lauantaina kello 16.

Fakta

Kolme oululaista

PS Kemin oululaispelaajat Matias Ojala, Lassi Nurmos ja Rasmus Karjalainen kertoivat mietteensä tulevasta kaudestaan. Myös kemiläisten päävalmentaja Jari Åhman antoi oman näkemyksensä kolmikosta.

Matias Ojala,
keskikenttä

Ojala sanoo:
”Tavoitteeni
on olla yksi
sarjan parhaita pallolli­sista pelaajista. Aion olla avauksessa aina, kun olen pelikunnossa. Haluan myös ensimmäisen liigamaalini: ei kai sitä voi vetää kahta maalitonta kautta putkeen?”

Åhman sanoo: ”Hänelle on tarjolla iso rooli. Joona Veteli oli viime vuonna syöttötilastossa korkealla, nyt Matiaksella on iso osa, koska hänellä löytyy taitoa myös ylöspäin pelaamiseen.”

Lassi Nurmos,
puolustaja

Nurmos
sanoo: ”Tavoitteena on saada paljon peliminuutteja. Olen todella paljon parempi pelaaja kuin liigakaudellani RoPS:ssa. Vastuu ja minuutit ovat tehneet tehtävänsä. Minulle on tarjolla oikean puolustajan rooli.”

Åhman sanoo: ”Lassi on joukkueen kapteeni ja runkopelaaja. Hänelle on luvassa iso rooli joko oikeana puolustajana tai topparina. Hän on kuntouttanut takareisivammaansa ammattimaisesti.”

Rasmus Karjalainen, hyökkäys/keskikenttä

Karjalainen sanoo: ”Tavoitteeni edellyttävät, että
pelaan ja autan jouk­kuetta maaleillani. Monien mielestä lähdin liian aikaisin liigaan, mutta olen täysin eri mieltä. En halua vain selviytyä liigassa, vaan olla ratkaisija.”

Åhman sanoo: ”Hän pelasi talvella paljon, kun meillä oli loukkaantumisia. Nyt hän taistelee pääsystä aina 14 pelaavan miehen joukkoon. Paikka pitää ottaa tai sitten luovuttaa muille.”

Matias Ojala pitää kiinni, kun Rasmus Karjalainen poraa naulakkoa paikoilleen. PS Kemin pelaajat tuunasivat pukukoppinsa paremmaksi, mutta joukkue pääsee Sauvosaaren stadionille vasta toukokuun 19. päivänä.

Matias Ojala, Rasmus Karjalainen ja Lassi Nurmos ovat Oulun lahjat kemiläiselle jalkapalloilulle. Siirrot kilpakumppanin riveihin johtuvat halusta pelata liigatason otteluita.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva08.04.2014.