Kuka kätki aarteen Ähkylän maille?
saaresta löytyi vanha hopea-aarre 1600-
luvulta. Löydöstä kirjoiteltiin tuolloin valtakunnan lehtiä myöten.
varmuutta vieläkään. Oliko se Ähkylän
silloinen isäntä Lasse Mikonpoika
Ähkynen vai kenties joku ohikulkija,
joka poikkesi vilkkaalta jokireitiltä?
Anna Kilponen
Muhos
Oli toukotöiden aika vuonna 1914 Muhoksen Laitasaaressa. Ähkylän tilan renki Jaakko Heikinpoika Holappa oli möyhentämässä pellon pintaa, kun esiin nousi jotain, joka kiinnitti hänen huomionsa. Se oli kiiltävää ja kovaa. Tarkemmin maata tutkailtuaan hän havaitsi, että pintaan oli noussut vanhoja hopearahoja vuosilta 1540–1609 ja koristeellinen, tavallista leveämpi ja lyhyempi hopealusikka.
Laitasaaresta oli löytynyt aarrekätkö. Asiasta kiinnostuivat myös useat lehdet. Kaiku-lehti kuvasi löytöä 5.6.1914 seuraavasti:
”Rahat olivat hajallaan siellä täällä aivan maanpinnassa ja oli niitä kaikkiaan 14 kappaletta. Muut paitsi kaksi pienintä, noin pennin rahan kokoisia, olivat verrattain hyvin säilyneitä... Arvoltaan ne ovat 2 ja 4 äyrin, ja 4 mk:an rahoja, ja vaihtelee niiden paino 2 ½ gr:sta 22 gr:aan.”
Joukossa oli myös venäläistä alkuperää oleva ”yksi hyvin pieni ja kulunut hopearaha”, kuvaillaan Kalevassa 19.7.1914.
Kyseessä oli kopeekka (vuosilta 1605–1606). Sen arveltiin päätyneen Laitasaareen kaupankäynnin myötä, sillä Oulujokea pitkin kulki hyvin vilkas kauppaliikenne.
Aarre oli kätketty alkujaan metsänreunaan, mutta alue oli 1800-luvun lopulla muutettu pelloksi.
Nuorin rahoista oli lyöty vuonna 1609, joten noihin aikoihin rahat todennäköisesti maahan kätkettiin.
”V. 1611 oli pohjolassa rajakahakoita suomalaisten ja venäläisten välillä ja pelättiin, että pari-kolmekymmentä vuotta sitten olleet veriset melskeet ja hävitykset uudistuisi. Olisikohan niin, että juuri noiden melskeiden takia sanottuna vuotena rahat maahan kaivettiin ja – jäivät sinne syystä tai toisesta”, pohditaan vuoden 1914 Kalevassa.
Liekö kätkijä siis pitänyt aarteensa omana tietonaan ja kenties kuollut kahakoissa? Tuolloin, etenkin Kaarle IX:n aikaan, elettiin levottomia aikoja: sotaa käytiin Venäjää ja Puolaa vastaan.
Palataanpa aarteen löytöpaikalle Oulujoen törmälle, Ähkylän tilalle. Mitä asiasta tiedetään nyt? Laitasaari-Seuran puheenjohtaja Solja Holappa ja sihteeri Sari Heimonen olivat kokoamassa kylähistoriikkia, kun tieto aarteesta tuli esiin – Kansalliskirjaston digiarkistoja haravoimalla.
– Panin hetken mielijohteesta hakusanoiksi Laitasaari ja aarre. Olin ihmeissäni, kun sellainen sitten löytyikin, Holappa sanoo.
Ähkylän tilan nykyinen isäntä Markku Kesäniemi kertoo löytöpaikan sijainneen 350 metrin päässä joesta ikivanhan kankaan kohdalla.
Liekö kyläläisillä sittenkin ollut jonkinlainen tieto rahakätköstä, sillä löytöpaikan kohdalla huhutaan nähdyn joskus mystisiä virvatulia.
Tarkkaa sijaintipaikkaa Kesäniemi ei tiedä, eikä välttämättä kertoisikaan, sillä luvattomia aarteenetsijöitä hän ei välittäisi mailleen saada.
– Saattaa olla niin, että muissakin taloissa on kätketty arvoesineitä samoihin aikoihin levottomuuksien vuoksi. Ainakin renki mainitsee eräässä lehtijutussa, että on niitä aarteita ennenkin löytynyt.
Aarteen kätkijän henkilöllisyydestä on vain arvailuja. Helpoin arvaus on Ähkylän tilan silloinen isäntä Lasse Mikonpoika Ähkynen.
– Talo on ainakin ollut äveriäs. Ei ole mahdotonta sekään, että aarteen olisi kätkenyt joku ohikulkija. Ainakin kätkijällä on ollut jokin painava syy kaivaa rahat maahan.
Osa löydetyistä rahoista ja keskiaikainen lusikka ovat nykyisin Kansallismuseossa. Kaiku-lehden mukaan rahoja oli 14, kun taas Kalevassa puhuttiin paristakymmenestä. Valtiolle luovutettiin 13 rahaa.
Missä ovat loput rahat? Kalevan kirjoituksessa puhutaan toisesta löytäjästä, joka olisi myynyt osan rahoista yksityisille Ouluun.
Holapan mukaan valtio maksoi jo tuolloin palkkioita muinaislöydöistä. Ainakin aarteen löytäjällä oli varaa ostaa laivapiletti Amerikkaan, minne hän lähti heti seuraavana vuonna 1915.
Pysyvästi Ähkylän entinen renki ei Atlantin taa asettunut, vaan palasi muutaman vuoden jälkeen kotikonnuilleen ja avioitui. Pariskunta asui Parviaisen tilan mäkitupalaisina.
– Taitaapa aarteen löytäjän jälkeläisiä asua vieläkin Muhoksella. Mahtavatkohan he tietää asiasta, Holappa ja Heimonen pohtivat.
fakta
Kylähistoriikki kokoaa tarinat
Laitasaaren asutushistoriaa, sukujen ja talojen tarinoita sekä valokuvia alettiin kerätä yhteiseen, kaikille avoimeen Laitasaari-Seuran blogiin vuoden 2012 keväällä.
Sukututkijat Solja Holappa ja Sari Heimonen ovat laatimassa sen pohjalta kolmiosaista kylähistoriikkia, jonka ensimmäinen osa julkaistiin huhtikuun alussa. Laitasaaren kylähistoria 1 käsittelee etupäässä Sanginjoella sijaitsevia, uudempia taloja 1950-luvulle saakka. Seuraavissa osissa edetään vanhimpiin taloihin aina 1500-luvulle saakka.
Laitasaaren kylän arvellaan olleen olemassa jo ennen nykyistä emäpitäjäänsä Muhosta. Ensimmäinen maininta kylästä löytyy asiakirjoista vuodelta 1543. Alueella oli tuolloin parikymmentä taloa.
Alkujaan seudulla oli karjalaista asutusta, myöhemmin paikalle asettui myös savolaisia. Heidän välilleen syntyi kähinöitä, joista löytyy merkintöjä vanhoista asiakirjoista.
Laitasaari-Seura on järjestänyt tilaisuuksia, jonne kyläläiset ovat voineet tulla muistelemaan vanhoja ja tuoda vanhoja valokuviaan skannattavaksi.
Valtaosa blogin valokuvista on nyt jo edesmenneen Ähkylän talon isännän Martti Kesäniemen ottamia. Hän kuvasi kylän väkeä ja paikkoja 1920-luvulta lähtien.
Laitasaaren kylähistoria 1 -kirjaa voi tilata Laitasaari-Seuran kautta.
Lisää kylähistoriaa osoitteesta www.laitasaari.fi
Laitasaari-Seuran Sari Heimonen (vas.) ja Solja Holappa kiinnostuivat ensin sukututkimuksesta. Vuonna 2012 he alkoivat koota Laitasaaren historiaa blogiin, jonka pohjalta he ovat laatimassa kolmiosaista kylähistoriaa.
Sarjan ensimmäinen kirja julkaistiin huhtikuun alussa.
Pekka Peura
Artikkelin lähde Kaleva 19.04.2017.