Kudelmat kuljettavat unien maailmaan

Lumottujen sanojen näyttelykokonaisuudessa on tarinoita
yli 30 teoksesta vuodesta 1947 tähän päivään.

Riitta Taulavuori, teksti
Jukka-Pekka moilanen, kuvat

Ensimmäiseksi tekee mieli hieraista silmiään. Vanhanaikaisten esineiden, hylättyjen unilelujen, lukuisten verkko- ja seittiviritel­mien sekä painajaismaisen pelottavan hissin äärelle päätynyttä alkaa epäilyttää, ollaanko tässä valveilla ensinkään.

Ollaanko tässä ehkä jossain hy­vien unien Haaverannalla? Vai peräti painajaisten Aaverannalla?

Hetken päästä tulija huomaa tekstinpätkiä, joita on kirjoitettu joko esineiden ja rakennelmien tuntumaan kankaanpalasille tai sitten suoraan esineisiin. Tekstejä tarkemmin tutkiessa saattaa suorastaan hätkähtää – jotkut näistä ovat itsellekin tuttuja vuosien takaa!

Oulun Valvegalleriassa lauantaina avautuva lasten ja nuorten sanataidefestivaali Lumottujen sanojen näyttelykokonaisuus Unikudelmia on syntynyt suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista.

Unikudelmia kertoo 31 suomalaisen kirjan tarinoita unista. Kirjoista vanhin on Marjatta Kurenniemen vuonna 1947 julkaistu Unikon satuja ja uusin on tässä kuussa ilmestynyt oululaisen Satu Alajoen Valon sankari.

Näyttelyä innoittaneiden kirjojen joukosta löytyvät muun muassa Mauri Kunnaksen Yökirja, Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Nukku-ukko, Oili Tannisen Nunnu, Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki sekä Bo Carpelanin Muistan, uneksin.

– Klassikoista uutuuksiin ja lasten kuvakirjoista aikuisten proosaan, luonnehtivat sanataideviikkojen taiteelliset johtajat Anna Anttonen ja Kati Inkala teosten kirjoa.

Monissa tarinoissa on esimerkiksi ajatus unista konkreettisena kudelmana – eli sama ajatus, joka sisältyy sanontaan saada unenpäästä kiinni.

– Olimme Katin kanssa käsikirjoittaneet aiemmin Saareen-näyttelyn, missä lähtökohtana oli hyvin konkreettinen maisema. Mietimme jo silloin, että voisimme rakentaa seuraavan teemanäyttelykokonaisuuden jostain abstraktista ja ei-realistisesta maailmasta, Anttonen kertoo.

– Aloimme hyvin nopeasti ja ehkä vähän alitajuisestikin tarttua näihin uniaiheisiin kirjoihin, Inkala jatkaa.

Uniaiheista kirjallisuutta lukiessaan kaksikko huomasi, että tietyt asiat toistuvat eri teoksissa ja eri aikoina. Monissa tarinoissa on esimerkiksi ajatus unista konkreettisena kudelmana – eli sama ajatus, joka sisältyy sanontaan saada unenpäästä kiinni.

On myös monenlaisia unentuojia, joiden hahmot ja tarinat kietoutuvat toisiinsa. On Nukkumatti ja sen lisäksi ainakin Unikko ja Unenkuiskaaja sekä uudessa oululaisessa lastenkirjassa näiden vastakohta Valve-Ville. Yhdestä kirjasarjasta löytyy jopa kokonainen nukkumattikansa.

Näyttelyä ovat tehneet eri taiteenalojen ammattilaiset. Näyttelyyn kietoutuu lisäksi kattaus suomalaisten nykytaiteilijoiden teoksia, joista osa on saanut inspiraationsa näyttelyn kirjallisuudesta.

Lumottujen sanojen työryhmän edellinen teemanäyttely, vuonna 2010 valmistunut Saareen osoittautui melkoiseksi menestykseksi. Oulusta näyttely lähti kiertämään eri puolille maata, ja sen kiertue jatkui viime vuoden alkuun saakka.

Myös Unikudelmia-näyttely lähtee kiertueelle. Alkusyksystä pieni osa näyttelystä jatkuu ensin Kiimingin Syke-talossa. Loppuvuoden ajan koko näyttely on esillä Helsingissä Annantalon taidekeskuksessa.

– Ensi vuoden näyttelypaikoista on jo varmistunut Kotka, ja parhaillaan neuvotteluja käydään myös Tampereen, Raahen ja Hämeenlinnan kanssa, kertoo tuottaja Katri Tenetz.

fakta

Unikudelmia

Alkuperäisidea, käsikirjoitus, näyttelysuunnittelu ja sanataidekasvatusmateriaalit Anna Anttonen ja Kati Inkala.

Muuta työryhmää Heidi Kesti (näyttelysuunnittelu, visualisointi ja lavastus), Petri Haapakoski (lavastus ja lavasterakentaminen), Anssi Laiho (äänet), Maria Littow (seitit ja verkot), Sara Ahola (piirrokset), Jani Iivari (elektroniset tehosteet), Tiina Paaso (tuotantoassistentti, kuvataiteilija), Katri Tenetz (tuottaja), Satu Kontinen (näyttelyjuliste ja -oppaan kuvitus).

Näyttely Valvegalleriassa 22.4.–16.7., vapaa pääsy.

Avajaisissa 22.4. Lumotut sanat -sanataideviikkojen tämänvuotinen kuvittaja Satu Kontinen viimeistelee Unikudelmien Tähtisumua. Kahvila Konst o. Delissä on Ville ja Aino Tietäväisen kirjakuvituksia teoksesta Vain pahaa unta. 23.4. esikoiskirjailija Satu Alajoen ja kuvittaja Ella Kurjen kirjanjulkistus, kaikille avoin tarinatuokio sekä opastettu näyttelykierros (tarkemmat tiedot: www.lumotutsanat.fi, www.unikudelmia.fi).

Näyttely on kevään 2017 Lumottujen sanojen päätuotanto ja osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Sanataideviikkojen jälkeen näyttelyn on tarkoitus kiertää Suomessa 5–10 vuotta.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 22.04.2017.