Ajankohtainen kestoteema

Pohjoinen valokuvakeskus juhlii parhaillaan 30-vuotista toimintaansa. Juhlavuoden ohjelmisto rakentuu kutsunäyttelyistä, jotka linkittyvät keskuksen historiaan.

Ensimmäinen toiminnanjohtaja (1988–1999) Pirkko Siitari sai keskuksen nykyiseltä toiminnanjohtajalta Alla Räisäseltä kutsun tulla kokoamaan näyttely ajankohtaisesta aiheesta. Ihmisen suhde luontoon on kuvataiteen kestoteema ja samalla erittäin ajankohtainen, Siitari arvioi.

– Olen seurannut Tiina Itkosta, Sanna Kannistoa ja Ilkka Halsoa 1990-luvulta alkaen ja arvostan heidän tuotantoaan todella paljon. Lisäksi olen innostunut näistä nuoremman polven taiteilijoista.

– Saamelaisen Matti Aikion videoteoksesta välittyy kuva elämänmuodosta, joka nivoutuu vahvasti yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Kambodžalainen Samnang Khvay on taas työskennellyt alueilla, joilla on tuhottu paljon sademetsää kumipuuviljelmien tieltä, minkä vuoksi alueen alkuperäiskansat ovat menettäneet elantonsa lähteen, itsekin Kambodžassa vapaaehtoistyössä ollut Siitari jatkaa.

Oulun-kautensa jälkeen Pirkko Siitari on toiminut muun muassa Suomen valokuvataiteen museon näyttelypäällikkönä ja Nykytaiteen museo Kiasman johtajana.

Lisäksi hän on kuratoinut kotimaisia ja kansainvälisiä nykytaiteen näyttelyitä. Hänet nimitettiin Helsingin taidemuseon näyttelypäälliköksi tämän vuoden alussa.

– Oulu on minulle yhä läheinen paikka. On mahtavaa nähdä, että Alla on kehittänyt valokuvakeskusta hyvällä otteella.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 29.04.2017.