Aappo tahtoi olla laulaja vain

Abraham Ojanperän merkitys suomalaisen kulttuurin edistäjänä ei saa unohtua, sanoo Helena Tornberg.

 

Riitta Taulavuori tekstit // Jarmo Kontiainen kuva

 

Muun muassa näin luonnehti J. Reuter liminkalaissyntyistä laulutaiteilijaa ja laulunopettajaa Abraham Ojanperää artikkelissa, joka julkaistiin ruotsalaisen naisten viikkolehden Idunin teatteri- ja musiikkisivuilla 27.9.1902.

Kirjoittaja, suomenruotsalainen insinööri, opettaja ja kirjailija Jonatan Reuter, oli tutustunut tuohon originelliin taiteilijapersoonaan harjoittaessaan tekniikan alan jatko-opintoja Dresdenissä 1880-luvulla. Dresdenin kuninkaallisessa konservatoriossa laulua opiskellut Ojanperä oli tuolloin edennyt omissa opinnossaan jo loppuvaiheeseen.

Ruotsalaislehden Ojanperä-artikkeli on yksi niistä ”löydöistä”, joihin liminkalainen Helena Tornberg on törmännyt tehdessään librettoa Abraham Ojanperästä (1856–1916) kertovaan oopperaan Abrahamin pidot. Libretistin pääasiallisena tietolähteenä on ollut Maija-Liisa Näsäsen teos Abraham Ojanperä – laulajan elämä (2008) haastatteluiden ja kirjeiden lisäksi. Ooppera kantaesitetään Ojanperän kotiseudulla Limingassa 10. elokuuta.

 

– Itse asiassa juuri tämän artikkelin löysi oopperamme koreografi Jouni Prittinen Göteborgin kirjastosta, Helena Tornberg täsmentää.

Erityisen mielenkiintoiseksi artikkelin tekee Tornbergin mielestä sen myönteinen sävy. Aikalaisten suhtautuminen Ojanperään oli hyvin kahtiajakautunutta, eikä ihme.

Mitä olisi pitänyt ajatella köyhistä oloista lähtöisin olevasta orpopojasta, joka mieheksi vartuttuaan oli silmin nähden hurmaantunut näyttäviin asusteisiin ja jonka puheessa vilisi hassunkurisesti sekaisin suomen, ruotsin ja saksan sanoja?

Viiksiniekasta, joka Jonatan Reuterin sanoin oli ”synnynnäinen poseeraaja”, joka esiintyi estradien ulkopuolellakin yliampuvan teatraalisesti? Taiteilijasta, joka kyllä viihtyi laulun, naisten ja viinin äärellä, mutta joka ulkomailla ollessaan halusi herkutella vohveleilla maidon kera?

 

Laulajana ja laulupedagogina Abraham Ojanperä – liminkalaisittain ”Aappo” tai ”Aappi” – koki sydämenasiakseen edistää suomalaista ja suomenkielistä laulutaidetta, Helena Tornberg muistuttaa.

Antero Karttusen kirjoittamasta kulttuurivaikuttaja Kustaa Killisen elämäkerrasta (2006) Tornberg on löytänyt mielenkiintoisen tarinan ”venäläisten vedättämisestä”:

Killinen huomasi talvella 1898, että hänen seminaaritoverinsa Abraham Ojanperä konsertoisi Helsingissä Johanneksen kirkossa. Ystävykset tapasivat toisensa ja ilmeni, että baritoni oli jo näyttänyt vaaditun tavan mukaisesti ohjelmiston sensorille, joka oli hyväksynyt sen poistettuaan ohjelmasta ensin eräitä isänmaallisia lauluja. Sensurointi ärsytti kumpaistakin, ja niinpä he keksivät, että Killinen voisi kirjoittaa ohjelmistoon hyväksyttyyn G.F. Händelin Largoon uuden suomennoksen.

Kun Ojanperä sitten esitti Killisen sanoittaman aarian Johanneksen kirkossa, sen isänmaallis-suomalainen sanoma sai kirkon täyttäneeltä kuulijakunnalta vilpittömät suosionosoitukset. Lisäksi Ojanperä sai esittää sen vielä kolme kertaa uudestaan. Ojanperä ehti laulaa aariaa myöhemminkin lukuisissa konserteissa eri puolilla Suomea ennen kuin venäläiset sensorit puuttuivat asiaan.

 

– Abrahamia voi pitää sisäpiiriläisenä, joka kuului samaan suomalaiskansallisten taiteilijoiden joukkoon kuin vaikkapa Eino Leino, Oskar Merikanto, Jean Sibelius ja Robert Kajanus. Silti hänen merkityksensä tuntuu unohtuneen monelta, Tornberg pohtii.

– Tosin hänen itsensä on kerrottu lausuneen, että jos hän saisi elää elämänsä uudestaan, hän ei tahtoisi olla mikään kuvernööri tai muukaan suuri herra – vaan laulaja vain.

 

fakta

Abraham Ojanperä

Liminkalaissyntyinen Abraham Ojanperä (1856–1916) oli aikansa merkittävin laulupedagogi ja laulutaitelija Suomessa.

Oli ensimmäisiä levyttäneitä laulajia ja toimi muun muassa solistina Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfonian kantaesityksessä 1882 sekä teki tiivistä yhteistyötä Oskar Merikannon kanssa.

Oli merkittävässä roolissa, kun Suomeen luotiin musiikkikulttuuria 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Oli etenkin suomenkielisen taidelaulun suuri puolestapuhuja, toimi Helsingin musiikkiopiston (nykyinen Sibelius-Akatemia) ensimmäisenä suomenkielisenä laulunopettajana.

Abrahamin pidot

Oopperan ja vanhaa aikaa henkivän kyläjuhlan yhdistelmä.

Keskiöön nousee laulajan kipuilu laulamisen ja muiden elämänvalintojen kanssa.

Sävellys Jukka Linkola, libretto ja ohjaus Helena Tornberg, koreografia Jouni Prittinen, kapellimestari Ville Mankkinen, orkesterin johto / Oulunsalo Ensemble Sinikka Ala-Leppilampi.

Rooleissa muun muassa Tomi Punkeri, (Abraham Ojanperä), Emma Hannonen (Abraham lapsena), Johanna Kropsu (Katri Tuori), Virva Puumala (Aurora Hanneborg), Juhani Alakärppä, (Rovasti Berg) ja Ahti Alatalo (Kaiteran isäntä).

Yhteistyökumppaneita muun muassa Ars Liminka ry, Oulunsalo Ensemble , Limingan Taidekoulu, Via Dolorosa ry, Limingan seudun musiikkiopisto sekä Limingan seurakunta.

Kuusi esitystä, näytökset Vanhan Limingan museoalueella (Rantatie 14) 10., 11., 12, 17., 18. ja 19. elokuuta.

 

Laulutaiteilijan tarina koskettaa

 

Abrahamin pidot -oopperassa käydään läpi Abraham Ojanperän elämä poikasesta kuolinvuoteelle saakka. Nuorena Abrahamina laulaa Emma Hannonen ja aikuisena Tomi Punkeri. Molemmat valittiin rooliinsa koelaulutilaisuuden perusteella helmikuussa.

Hannonen opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) toista vuotta musiikkipedagogiaa sekä klassista laulua Soile Isokosken oppilaana.

Oopperarooli on hänelle ensimmäinen.

 

– Tässä minulla on kuitenkin tähän asti isoin rooli laulajana.

 

”Aappo” oli vain parivuotias, kun hänen vanhempansa menehtyivät lavantautiin ja velkaantunut kotitila joutui vasaran alle. Kyläläisten hyväntekeväisyyden ansiosta poika pääsi opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaariin. Myöhemmin mesenaatiksi ryhtynyt opettajatar auttoi nuorukaista jatkamaan opintoja Helsingissä, ja ennen pitkää ovet avautuivat Dresdenin konservatorioon.

Naisystäviäkin Ojanperällä riitti, mutta hän kuoli poikamiehenä.

 

– Minua on koskettanut erityisesti Ojanperän kaipuu Liminkaan. Että miten ne kivetkin olivat hänestä Limingassa pehmeämpiä kuin muualla, Punkeri sanoo.

– Ja miten hän eli niin vapaata elämää! Hän ei kauheasti välittänyt ympäristön normeista, Hannonen miettii.