Vanhoissa nauloissa ehkä uuden alku
Ylivieskan kirkon raunioita on tutkittu ja dokumentoitu
kahden viikon ajan.
Tuhkasta on löydetty muun muassa tuhansia nauloja
ja kaikki kirkossa olleet seitsemän kattokruunua.
Anni Hyypiö tekstit // Joel Karppanen kuvat
Pokkarikamerat räpsyvät ja videokuvaa ottavia älypuhelimia ojennellaan varovasti läpi verkkoaidan.
Nyt ei kuvata julkkiksia tai urheilutähtiä, vaan kahta painavaa palasta Ylivieskan kirkon historiaa. Kaivinkoneen voimalla kirkonkellot nousevat yksi kerrallaan hiiltyneeltä sijaltaan kirkon raunioiden uumenista.
Lopulta kirkon kiviportaiden edessä lepäävät kielettömät teräskellot. Näiden kellojen sointi muistutti ylivieskalaisia lauantai-iltoina pyhän alkamisesta, kutsui sunnuntaiaamuna kansan kirkkoon ja kertoi surusanomaa seurakuntalaisen kuolemasta, mutta nyt niiden ääni on vaiennut – ainakin toistaiseksi.
Kirkonkellojen nosto on osa Ylivieskan kirkon raunioilla tehtävää tutkimus- ja raivaustyötä.
Kirkon raunioilla on työskennellyt parin viikon ajan nelihenkinen tutkimus- ja dokumentointiryhmä Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseosta. Museoviraston kanssa yhteistyössä toimiva ryhmä on kartoittanut ja kirjannut muistiin sitä, mitä kirkkopalosta jäi jäljelle.
Työtä on johtanut rakennustutkija Juhani Turpeinen. Hänen mukaansa tutkijoiden työ on ollut ”varovaista, välillä likaistakin käsityötä”. Tutkimustyö hiiltyneissä ja hapertuneissa raunioissa ei ole ollut helppoa, ja välillä eteneminen on ollut jopa vaarallista.
– Työmaakypärät ja turvakengät ovat olleet tarpeen. Yksi eteläsakaran seinistä on jo kaadettu turvallisuussyistä.
Kirkossa pääsiäislauantaina sytytetty tulipalo oli nopea ja raju. Tulikuumien liekkien seurauksena jopa lähimpien puiden neulaset ovat ruskettuneet, roihahtipa lähin kuusi latvaa myöten. Kuumuus teki halkeamia lähimpiin hautakiviin, kirkon kivijalkaan ja portaisiin.
Aivan kaikkea ei menetetty: raunioista on löytynyt esimerkiksi kattokruunuja, ehtoollispikareita, metallisia ja lasisia kynttilänjalkoja sekä osia ehtoolliskannusta.
Silti suurin osa vanhasta puukirkosta on hävinnyt taivaan tuuliin. Huumaavassa kuumuudessa jopa metalliesineetkin sulavat.
Parhaiten palosta ovat selvinneet ehjänä puiden sisällä piilleet takorautanaulat, joista osa on peräisin 1700-luvulta. Ylivieskan seurakunnan tiedottajan Jussi Leppälän mukaan moni seurakuntalainen on jo ilmaissut halunsa tukea seurakunnan mahdollista rahankeräystä nauloja ostamalla. Se olisikin todella konkreettinen muisto kirkosta: onhan jokaisella naulalla ollut pieni mutta merkittävä osansa kirkon pystyssä pitämisessä.
Kellojen noston aikaan mielessä pyöri yksi kysymys: onko kellojen ääni lopullisesti menetetty?
Sitä testattiin kopauttamalla kellon pintaa takorautanaulalla. Vaikka mustuneet kellot näyttivät päällisin puolin ehjiltä, tarkemmin katsottuna molemmista kelloista löytyi halkeamia. Siksi kellon äänikin jäi melko tylpäksi.
Kellojen tulevaisuutta on Jussi Leppälän mukaan vielä mahdotonta ennustaa. Niiden kunto täytyy selvittää ensin tutkimuksissa. Minne tie vie sen jälkeen, sitä ei tiedetä. Toistaiseksi kirkonkellot pitävät sijaansa kirkon portaiden edustalla. Myöhemmin ne puhdistetaan ja varastoidaan tulevaisuutta varten.
– Meidän puolestamme kellot saavat olla esillä niin kauan kuin seurakunta vain haluaa, Juhani Turpeinen toteaa.
Katso kuvagalleria ja video. kaleva.fi
Artikkelin lähde Kaleva 19.04.2016.