Neljän elämän risteys kääntyy oopperaksi

Oulun kaupunginteatteri juhlistaa 100-vuotiasta Suomea Tapio Tuomelan uuden oopperan kantaesityksellä tammikuussa 2017.

Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen koillismaalaista sukua kannattelee oopperassakin pärjäämisen eetos.

Esko Aho

Ohjaaja Heta Haanperä sanoo olevansa todella iloinen päästessään tekemään vaihteeksi oopperaa Oulun kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.

Tapio Tuomelan oopperan Neljäntienristeys libretto perustuu kuusamolaissyntyisen Tommi Kinnusen samannimiseen esikoisromaaniin.

Oopperan esityksiä on yhteensä kymmenen 13.1.–11.2.2017.

– Teatteri on hiljaista, sanomatonta tietoa ajastaan fyysiseksi muovaava taiteenlaji, mutta kerronnassa mennään aina eteenpäin. Musiikki kulkee eri tasossa ja tuo mukaan syvyyden, jotain sellaista ajallista, mihin näyttämötaide ei itsenäisesti pysty, Haanperä sanoo.

Esikoiskirjassaan Kinnunen on Haanperän mielestä luonut kirjallisuutta, joka on tuoretta paitsi Kinnuselle itselleen myös koko Suomelle.

– Väitän sen olevan ihan kansalliskirjailijoidemme rinnalle nouseva teos; niitä, joita kouluissa tulevaisuudessa luetaan. Se on voimakkaan naisen tragediaa Hella Wuolijoen tapaan. Siinä on Väinö Linnan eeppisyyttä ja Pentti Haanpään tarkkuutta.

– Itseäni Kinnusen kirjassa koskettaa suomalaisuuteen kuuluva pärjäämisen eetos.

Tapahtumien näyttämö on kolmen sukupolven Suomi, joka ensin vaurastuu ja rakentaa, sitten sotii ja menettää, mutta lopulta rakentaa uudelleen ja taas vaurastuu.

Teoksen libreton tekee kirjailija, kääntäjä ja dramaturgi Sami Parkkinen. Lavastus on Kalle Nurmisen, puvut suunnittelee Pasi Räbinä ja valot Jukka Kyllönen.

Orkesterina toimii Oulu Sinfonia. Kapellimestaria ei ole vielä valittu sen paremmin kuin solistejakaan. Mukaan on tulossa laulajia myös Oulun ammattikorkeakoulusta.

Neljäntienristeyksessä kohtaavat kolme naista ja yksi mies.

”Kuva tarkentuu Kuusamoon, pohjoiseen rajapitäjään, jossa elämää säätelevät pienen paikkakunnan käyttäytymisnormit. Siellä rakennetaan, sieltä joudutaan evakkoon, sinne palataan ja paetaan”, tekijät kuvailevat.

”Oman erityisyyden ja eristyneisyyden paljastumista vastaan ponnistellaan kuin loputtomassa suossa. Suvun salaisuudet piilotetaan komeisiin taloihin, joita rakennetaan hammasta purren ja ikävää täynnä.”

Säveltäjä Tapio Tuomela sanoo rakentaneensa oopperaa libretisti Sami Parkkisen kanssa kohtaus-pari kerrallaan.

– Hän on lähettänyt minulle tekstejä kohtauksista, joihin minulla on ollut jo musiikin pohjia valmiina eri roolihenkilöille, miten he eroavat musiikillisesti toisistaan. Mutta libretto vasta asettaa asiat kohdalleen ja antaa sävellykselle suunnan, Tuomela sanoo.

– Arkikielisen tekstin säveltämisessä minulla on ongelmia. Pyysin Parkkiselta lyhyempiä, perusmuotoisia sanoja, lyhyempiä lauseita, jotta kielestä tulisi mahdollisimman yksinkertaista. Oopperassahan on yleensä se ominaispiirre, että tekstin kuulee vain kerran. Ymmärtäminen on vaikeampaa kuin tekstiä lukiessa, jolloin hankalaan kohtaan voi palata.

Parkkinen on säveltäjän mukaan halunnut valita proosallisen tyylilajin, jossa runollisuus tulee esille vain dramaturgian sitä vaatiessa.

– Esimerkiksi Lahjan ja Onnin välinen dialogi on itse asiassa aika romanttista, jopa dramaattisia. Musiikin perusteella saattaa saada käsityksen, että heidän välinsä olisivat paremmat kuin kirjassa.

FAKTA