Hailuodon silta kestää ja kestää lehtien otsikoissa
Tieherrat matkustivat katsomaan kosketusetäisyydeltä käytettyä siltaa Hollantiin. Suomen ensimmäinen ympäristöministeri Matti Ahde tyrmäsi Hailuodon siltakaupat.
Käytetty, edulliseen hintaan ostettavaksi tarjottu silta oli tarkoitus kuljettaa Hollannista palasina.
Se piti koota Hailuodon ja mantereen välille keväällä 1986.
Siltayhteys Hailuotoon olisi avautunut vuoden 1987 lopussa.
Historiantutkija Matti Enbuske kertoo tiehistoriassaan (Vuosisadat Pohjan tiellä, 2009), että Oosterscheldenin silta oli 2,8 kilometriä pitkä teräsrakenteinen ristikkosilta.
Kansilankut oli tehty kestävästä azobe-puusta. Niiden välissä oli noin senttimetrin raot, jotta vesi valui pois kansirakenteista.
Silta olisi maksanut 113 miljoonaa markkaa. TVH laski, että silta säästäisi 30 vuodessa noin 37 miljoonaa markka lauttakuluihin verrattuna.
Siltaa ajoi piiri-insinööri Pentti Ikonen, joka johti TVH:n Oulun piiriä 1971–1992.
Piiri-insinööri oli pohjoisessa Urho Kekkosen aikana iso herra. Ikosta kutsuttiin Herra Piiri-insinööriksi. Lapissa yleisen sanonnan mukaan oli vain kolme herraa: Herra Maaherra, Herra Kirkkoherra ja Herra Piiri-insinööri.
Kalevan toimittaja Niilo Wilenius kirjoitti 1998 Pentti Ikosesta, että hän ”joutui kenties ihmeellisimmän kauppateon pariin” 1980-luvun puolivälissä.
”Kysymyksessä oli sillan ostaminen Hailuodon väylälle Hollannista. Kyseessä oli yli kaksikilometrinen Rotterdamin silta.”
Pentti Ikonen sai myös silloisen tielaitoksen pääjohtaja Jouko Loikkasen posket leiskumaan siltaideasta.
Tieherrojen seurue matkusti Hollantiin. Terässiltaa päästiin tutkimaan kosketusetäisyydeltä ja se todettiin oikein kelvolliseksi.
Suomen ensimmäinen ympäristöministeri, oululainen Matti Ahde vastusti Hailuodon siltaa. Ahde oli sanonut Pentti Ikosen muistelmien mukaan, että ”ihmisten hyvinvoinnista pitää huolen sosiaaliministeriö, mutta ympäristöministeriön on valvottava sammalten ja mettiäisten etua”.
Ahde huolehti sillä kertaa sammalista ja mettiäisistä.
Hailuodon siltakaupat jumittuivat tuolloin lopulta, kun liikenneministeri Matti Luttinen päätti marraskuussa 1985, ettei Hailuotoon tule mitään siltaa.
”Se päätös lienee tehty jossakin poliittisessa, eteläsuomalaisessa klikissä”, piiri-insinööri Pentti Ikonen on muistellut asiaa.
Keskustelu Hailuodon sillasta alkoi viimeistään 1950-luvulla, jolloin TVH:n Oulun piiri selvitti ensimmäisen kerran pengertien rakentamista. Monet kannattivat siltaa Siikajoen kautta, koska sieltä yhteys olisi saatu lyhyemmäksi kuin Oulunsalosta.
Siltakeskustelu on pulpahtanut pintaan vuodesta toiseen jo 60 vuotta.
”Pengertie vai autolautta? – päivänpolttava kysymys Hailuodossa” otsikoi Liitto-lehti maaliskuussa 1962.
TVL:n Oulun piiri päätyi lauttayhteyden kannalle ja Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö vahvisti lauttayhteyden 1967.
Ensimmäinen lautta, Merituuli aloitti kulkunsa Oulunsalon Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välillä heinäkuussa 1968.
Merituuli liikennöi viitisen kertaa päivässä ja otti runsaat 30 autoa. Vuonna 1975 avuksi tuli Merilintu ja 1988 toinen nykyisistä lautoista eli Merisilta, joka kykeni kuljettamaan jo yli 60 autoa. Sillä pystyttiin puskemaan läpi vuoden eikä oltu talvikuukausina enää täysin riippuvaisia jäätiestä.
Meriluoto tuli lauttalinjalle 1996, jolloin vanha Merilintu jäi liikenteestä.
Fakta
Hailuotolaisista enemmistö kannattaa siltaa. Presidentinvaalien yhteydessä 1982 Hailuodossa järjestettiin kansanäänestys. Enemmistö 65 prosenttia kannatti pengertietä. Joulukuussa 2014 kunnanvaltuusto hyväksyi siltaa tukevan yleiskaavan äänin 14–3.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kannatti siltaa Hailuodon siikamarkkinoilla viime syksynä.
Merisilta-lautta aloitti 1988, Meriluoto 1996. Niiden uusimisesta pitäisi päättää pikapuoliin.
Hollannista oli katsottu vuonna 1985 käytetty, tarpeettomaksi jäänyt terässilta, joka olisi tuotu paloina ja asennettu Oulunsalon ja Hailuodon välille noin 2,8 kilometrin matkalle. Kulkuyhteys Hailuotoon herättää keskustelua vuodesta toiseen. Pengertiestä siltoineen on puhuttu viimeistään 1950-luvultalähtien.
Artikkelin lähde Kaleva 03.04.2016.