Elämä kuin värikäs graffiti

David Ramadingaye, 26, palasi kaupunkiin, josta hän muutti pois kaksi vuosikymmentä sitten.

AC Oulun keskikenttäpelaaja ei ole aivan tavallinen jalkapalloilija. Hän on räppiäijä, joka tykkää hassutella ja viihdyttää muita ihmisiä – vaikka sitten Seppo Blackin hahmossa.

Jalkapallo

Ykkönen

Kai Nevala

Oulu

Alla on enolta lainattu vanha rämisevä Nopsa, naisten mallia ja ehtaa retrokamaa.

David Ramadingaye kurvaa oikea käsi taskussaan Patosillan kupeesta oikealle kohti voimalaitosta ja kertoo suvustaan.

Mummo, täti, serkut, eno, kastepappi... kaikki ovat edelleen täällä, missä Ramadingaye syntyi ja vietti elämänsä ensimmäiset viisi vuotta. Hänestä on sittemmin tullut espoolainen, mutta silti hän kokee jollain tavalla olevansa juurillaan.

Tänne Ramadingaye matkusti Espoosta, vietti kesäpäiviä ja juhlapyhiä. Aika kului lähinnä Mäntylässä, mutta muistista löytyy nuoruuden välähdyksiä myös muualta Oulusta. Eikä pohjoispohjalaisuus rajoitu vain valkeaan kaupunkiin, sillä suvun entinen kesämökki oli Pyhäsalmella.

Käännetään Merikosken silloille. Tyypillinen vastatuuli puskee vasten kasvoja, mutta onneksi Ramadingayen päässä on pipo ja sen päällä vielä huppu.

Raatti jää oikealle.

Se on AC Oulun keskikenttäpelaajan uusi kotikenttä.

Yli sadan liigaottelun miehenä Ramadingaye on yksi joukkueen avainpelaajista. Niin suuri tähti 26-vuotias jalkapalloilija ei vielä ole etteikö hän kuuliaisesti polkisi Pokkitörmää pari kertaa ylöspäin kuvaajan mieliksi.

– Ai jai jai, tällaista se on huipuilla, hän vitsailee ja ounastelee, ettei Cristiano Ronaldon tarvitse ryhtyä vastaavaan.

Hetken päästä sillan alta löytyy graffiteilla täytetty seinä ja Rama-dingaye on liekeissä. Hän siirtyy vapaaehtoisesti poseeraamaan värikkäiden graffitien eteen.

– Tykkään underground-kulttuurista ja käyn itsekin kuvaamassa näitä. Mä oon räppiäijä.

Kilon räppiäijä ei ole mikään tavallinen jalkapalloilija.

Lounastilaus on tehty, joten Ramadingaye kuvaa haastattelijaa videolle ja spiikkaa olevansa Kalevan haastattelussa. Sitten hän laskee puhelimen pöydälle ja esittelee videohahmonsa Seppo Blackin, nuorten jääkiekon maailmanmestarin.

Miehellä on kiistattomia koomikon lahjoja. Seppo Blackin videoissa olisi ainesta laajempaan levitykseen, mutta toistaiseksi ne ovat olleet lähinnä Ramadingayen kaveripiirin huvituksena.

– Hassuttelen paljon Snapchatissa ja Instagramissa. Tykkään muutenkin, jos seurassani viihdytään.

Ramadingayen pälätys ei ole ihme, sillä hänen ystäväpiiriinsä kuuluu Graciasin kaltaisia räppinimiä. Paitsi että Ramadingayen suu käy, hänen kätensä viuhtovat ja pyörivät kuin hän nappaisi sanoja ilmasta.

Mies taitaa käsillä puhumisen ihan konkreettisesti, sillä kuuron isoveljen takia hänen ensimmäiset sanansa tulivat lapsena juuri viittomakielellä.

Ramadingaye kasvoi monikulttuurisessa perheessä, jossa oli oululainen äiti ja tsadilainen isä. Myöhemmin Ramadingaye on viettänyt kesiä Pariisissa ja Luxemburgissa, missä hänen isänsä nykyisin asuu.

– En ole koskaan käynyt Tsadissa, mutta haluaisin joskus vielä matkustaa sinne.

Espoolainen oli vilkas ja energinen lapsi, joka juoksi päättömänä seinästä seinään. Koulussa hän oli klassinen pellehahmo, luokkansa viihdyttäjä mutta myös tuntien häiritsijä.

– Olin niin monta kertaa rehtorin huoneessa; en pahuuttani vaan vilkkauttani. Minulle asetettiin liian tiukat rajat koulussa, hän nauraa.

Sitten hän vakavoituu. Osa lapsuuden ja nuoruuden kavereista on sellaisilla teillä, joista on raskas ylämäki nousta takaisin normaaleihin kuvioihin.

– Jos en olisi pelannut fudista, olisin ollut ihan hulttio. Olisin nyt ihan muualla kuin täällä. Olen miettinyt, mitä kaikkea mutsi on joutunut kanssani kokemaan.

Pitkään yksinhuoltajana poikansa kasvattaneella äidillä on iso merkitys Ramadingayen elämässä.

– Hän on suurin idolini. Äiti on iloinen, että olen nyt täällä.

Ramadingaye on kahden vuosikymmenen aikana kanavoinut energiansa jalkapalloon. Koomikosta tulee nurmella kova keskikentän pohjapelaaja, jolla on vietti voittaa pelejä – joskus hinnalla millä hyvänsä.

– Kentällä teen kaiken voittamisen eteen. Olen pelannut monta vuotta roolissa, jossa pitää eliminoida vastustajan taitavin pelaaja. Jos pelissä olisi mikrofonit, lapsille ei voisi antaa sitä materiaalia.

Kaudella 2015 hän pelasi vakavan polvivamman jäljiltä vain kourallisen otteluita. Hän sai kuntoutuksessaan vertaistukea maajoukkuepelaajilta Juhani Ojalalta ja Alexander Ringiltä, jotka hoitivat polviaan samaan aikaan Mäkelänrinteen uimahallissa.

Välimallin kauden jälkeen Ramadingaye oli taas tyhjän päällä.

– Se oli rankkaa. Mietin, kuka olen... työtön jalkapalloilija ei kuulosta hyvältä varsinkaan Suomessa. Kävin todella syvällä ajatuksien kanssa ja mietin, lopetanko kokonaan fudiksen.

AC Oulu uskoi miehen potentiaaliin ja teki Ramadingayen kanssa maaliskuussa sopimuksen. Nyt hänen tavoitteenaan on pelata mahdollisimman paljon täysiä otteluita – kyseessä on ikään kuin paluuvuosi.

– Mitä paremmin joukkue menestyy, sitä paremmin myös yksilöt nousevat esille. Tiedän, että minulla on paljon annettavaa tälle joukkueelle. Otan johtavan pelaajan roolin keskikentällä, Ramadingaye toteaa eikä sanoissa ole pöyhkeyden häivääkään.

Hän on joukkueen toiseksi kokenein pelaaja Markus Heikkisen jälkeen. Valmentaja Rauno Ojanen kuuntelee mielellään myös Ramadingayen mielipiteitä, ja nuoret pelaajat puolestaan uskaltavat kysyä liigassa maritoituneelta mieheltä neuvoja.

Ja kyllä: Ramadingaye saattaa välillä pitää joukkuehenkeä yllä vitsailullaan.

Lounas on syöty, toinen kuppi kahvia on häipynyt kupista. Ramadingaye kertoo haaveestaan kokea pelaajana vielä joku ulkomaalainen jalkapallokulttuuri. Hän muistelee myös, kuinka hän nuorena oli ymmärtämättään koulukiusaaja.

Myös Ramadingaye on saanut pilkasta osansa – ja saa yhä.

– Muistan todella monta tilannetta, että olen saanut kuulla rasistisia herjauksia.

Ramadingaye toivoo, että hänen kotimaansa henkinen ilmapiiri muuttuu uusien sukupolvien mukana.

– Olen suomalainen, mutta joidenkin suomalaisten silmissä en ole koskaan suomalainen vaan ulkomaalainen, jos kävelen kadulla. Se on minulle ikuinen identiteettikriisi.

Urheilulla ja jalkapallolla voi olla prosessissa suuri merkitys. Ramadingayen silmät alkavat taas loistaa, kun hän saa puhua rakkaasta lajistaan.

Hän on kuulemma hyvä maalintekijä, vaikka tilastot eivät anna täyttä todistusta asiasta.

– Mä lupaan viisi maalia, sen saa laittaa lehteen.

Fakta