Valosta lumoutuja

Eeva Kauppinen
Valokuvataiteilija Marja Pirilä innostui neulanreikävalokuvauksesta toimiessaan Oulussa läänintaiteilijana 1988-1990. Silloin on otettu esimerkiksi mustavalkoinen kuva nokkosperhosesta, joka lepää puutalon ikkunanpielessä Rantakadun varrella Oulussa.
Neulanreikäkuvista valon tutkimus laajeni camera obscura -menetelmään, johon kuvaaja erikoistui.
- Työskentelyni kantavia voimia ovat valo ja siitä lumoutuminen, Pirilä sanoo.
- Rakkaus valoon sai minut ryhtymään valokuvaajaksi - enkä tunnu koskaan väsyvän valon ja varjon vuoropuhelun tarkkailuun.

Camera obscura on latinaksi pimeä huone. Pirilä käyttääkin kamerana kokonaista huonetta. Kun valolle jättää ikkunaan vain yhden kulkureiän, ulkopuolinen maisema heijastuu sisään linssin läpi ylösalaisin kääntyneenä.
Sitten Pirilä ottaa kuvan tilasta, johon ulkopuoli on reiästä siivilöitynyt.
- Minua viehättää suunnattomasti camera obscura -ilmiön yhtä aikaa yksinkertainen ja maaginen luonne, Pirilä kertoo.
- Tällä menetelmällä työskennellessäni voin yhdistää kaksi historiallisesti hyvin eriaikaista välinettä. Töitteni kerroksellisuus kuvaa sitä, miten hahmotan maailmaa ja varmaan myös ajattelutapaani.

Pirilä tunnetaan camera obscura -kuvistaan kansainvälisesti. Hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä ulkomailla: Virossa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Venäjällä ja Italiassa.
Pitkäkestoisin Pirilän camera obscura -sarjoista on Interior/Exterior - Sisätila/Ulkotila. Sarjan kuvaaminen alkoi 1996 ja jatkuu yhä.
- Ajatus sarjan kuvaamiseen syntyi oivalluksesta, että camera obscuraksi muuttamassani huoneessa saisin yhdellä valotuksella samaan kuvaan ihmisen, hänen huoneensa sekä ikkunasta avautuvan maiseman - sen jota hän katselee päivittäin, Pirilä kertoo.
Useilla kuvien henkilöillä on katse kaukaisuudessa tai silmät suljettuina.
"Ovatko he unessa, uneksivatko he?" kysyy yliopistotutkija ja kuvataiteilija Jyrki Siukonen Marja Pirilän valokuvakirjaan Carried by Light kirjoittamassaan älykkäässä ja kauniissa analyysissä.
"Vaikka haluaisimme kysyä, emme kuitenkaan halua herättää nukkuvaa."
- Alun perin hyvin dokumentaarinen ideani laajeni pian uuteen suuntaan, Pirilä vastaa.
- Kuvista alkoi muotoutua paitsi ihmisen elinympäristön myös mielenmaiseman kartoitusta: muistojen, unien, pelkojen ja haaveiden heijastumia.

Sarjan tekeminen on kuin laajennetun perhealbumin kuvaamista, Pirilä luonnehtii. Matkoja ihmisten luo ja samalla itseen.
- Malleiksi valikoituu hyvin intuitiivisesti läheiseksi tuntemiani ihmisiä kulloisestakin elinpiiristäni niin Suomessa kuin ulkomailla, Pirilä kertoo.
Retrospektiivisessä näyttelyssä on esillä Sisätila/Ulkotila-sarjan kuvia Tampereelta, Oulusta, Limingasta, Tervosta, Rovaniemeltä, Helsingistä, Nauvosta, Rouenista Ranskasta, Mazzano Romanosta ja Roomasta Italiasta sekä Bergenistä Norjasta.
- Rakastan kuvaamista arkisissa paikoissa, ja haluan kuvillani kertoa, että arjen sisällä on pieniä ihmeitä.

Kun Pirilä on pimentänyt huoneen, hän päästää valon sisään pimennysmateriaaliin leikkaamansa, noin neljä senttiä halkaisijaltaan olevan reiän kautta.
- Silmälasilinssiaihio voimistaa valonsäteiden sisään kantamat kuvajaiset, jotka levittäytyvät ylösalaisina ympäri pimeää huonetta. Sitten odotan silmieni tottuvan vähitellen pimeyteen.
Filmikameralla valotusajat olivat jopa tunteja, digikameralla minuutteja tai sekunteja.
- Kun valotusajat olivat kymmeniä minuutteja, mallini saattoivat nukahtaa, mikä oli hellä ja kaunis kokemus valokuvaajalle.

Fakta

, FM. Syntynyt 1957 Rovaniemellä. Asuu Tampereella.
Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi 1986 ja Helsingin yliopistosta biologiksi 1986.
valokuvauksen ohjaavana läänintaiteilijana Oulussa 1988-1990.
Interior/Exterior - Sisätila/Ulkotila 1996 alkaen. Like a Breath in Light - Kuin valon hengittämistä 2002-2004. Speaking House - Puhuva talo 2004-2006. Herbarium 2010 alkaen. I am - Minä olen 2010. Milavida 2012-2013. Neulanreikävalokuvia 1989-1993. Talor Mente - Kun joskus 1984-1987.
Milavida Arktikumin galleria Katveessa Rovaniemellä 2013. Neulanreikävalokuvia Kemin lumilinnassa 1997. Herbarium-sarjan teoksia Pohjoisen Valokuvakeskuksen Pirilä & Nuutinen -kutsunäyttelyssä Rantagalleriassa 2011.
Carried by Light 2014. Inner Landscapes - Sisäiset maisemat 2012. Taiteilijakirja I am - Minä olen 2010. Speaking Light - Puhuva valo 2006. CAMERA OBSCURA interior/exterior - CAMERA OBSCURA sisätila/ulkotila 2002. The Eyes of the Fingertips Are Opening - Aukeavat sormenpäiden silmät 1993, runot Leena Krohn.
Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2008-2012.
Valokuvataiteen valtionpalkinto 2000. Pirkanmaan taidepalkinto 2010.
Marja Pirilä työskentelee Ranskassa Grez-sur-Loingissa Kulttuurirahaston residenssistipendiaattina.
Carried by Light on esillä Kuopion taidemuseossa 25.4.2015 saakka.
Marja Pirilän retrospektiivinen näyttely on esillä Rovaniemen
taidemuseo Korundissa
14.5.-27.9.2015.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva