Artikkelin lähde Kaleva
Gallerian seinät ovat täynnä öisiä taivasnäytelmiä, tuhansia tähtiä, tähtisumuja, tuttu kuukin.
Mutta nämä eivät ole niitä taivasnäytelmiä, joita voi seurata omin silmin tai kuvata jokamiehen kameratarvikkeilla.
Nämä ovat valokuvia varjoista, valoista ja väreistä, liikkeestä, energiasta, syntymästä ja kuolemasta kaukana maailmankaikkeudessa. Jännittäviäkin, onko siellä elämää, jos niin millaista.
Oululainen arkkitehti Jukka-Pekka Metsävainio on ollut astrokuvaaja, avaruuden kuvaaja, yli viisitoista vuotta.
Kuvauslaitteet ovat kehittyneet, tieto avaruudesta lisääntyy kaiken aikaa ja astrokuvaajien otokset ovat osa avaruuden maailmanlaajuista tieteellistä tutkimusta. Näin myös Metsävainion kuvat.
Metsävainio haluaa yhdistää tieteen ja taiteen.
Useimmille meille avaruuden tutkimus, saati sitten yhden kuvan saamiseksi kohteen valottaminen jopa kolme vuotta, ovatkin kaukaisia asioita.
Niinpä Metsävainion teoksia on paras kohdata abstraktin taiteen kriteerein. Juuri silloin perspektiivin syvyys, liike, sumuiset ja kirkkaat värit, valot ja varjot nousevat etusijalle - sekä tietenkin mielikuvitus.
Mitä hahmoja sinä näet, mitä minä? Miten tuo sattumanvarainen värien kooste onkin noin harmoninen.
Avaruuden kohinan voi melkein kuulla.
Tietenkin faktatieto esimerkiksi kuvasta Melotte 15 järisyttää: se on alkuräjähdys. Näinkö oma planeettamme syntyi? Tai tieto teoksesta Syntymä ja kuolema: siinä todella alhaalla aurinko kuolee ja uusi on syntymässä.
Ehkä helpointa on ymmärtää tuttua kuutamme. Voi oppia myös uuden sanan: maatamo, maasta heijastuvan valon valaisema kuun pinta. Mutta ilmankin tätä tietoiskua, kuu on geometrisesti täydellinen taideteos.
Artikkelin lähde Kaleva