Soveliainta on hartaus ja uskon vahvistus

Riitta Taulavuori
Oulun vankilan kappelin alttaritaulu Jeesus ja aviorikoksesta tavattu nainen (1898) on monin tavoin kuvaava.
Uutterasti kirkon ja seurakuntalaisten tarpeisiin taidetta ahkeroinut Alexandra Frosterus-Såltin (1837-1916) maalasi kyseisen taulun alkujaan Hämeenlinnan vankilakirkon alttaritauluksi.
- Maalaus on esimerkki paitsi alttaritaulumaalauksiin erikoistuneen Frosterus-Såltinin poikkeuksellisen laajasta, 69 maalausta käsittävästä tuotannosta, myös aiheesta, jota ei aina ole tunnistettu oikein, kertoo taidehistorian lehtori, FL Jorma Mikola Oulun yliopistosta.
- Maalaus mainitaan usein Luukkaan evankeliumiin palautuvaksi Jeesukseksi ja syntiseksi naiseksi. Näkemykseni mukaan se kuitenkin pohjaa Johanneksen evankeliumissa kerrottuun tapahtumaan.

Frosterus-Såltinin tuotanto sijoittuu aikakaudelle, jolloin eurooppalaisessa taiteessa tapahtui paljon muun muassa uusien taidekäsitysten leviämisen vuoksi. Uusia tuulia oli kuitenkin vaikeaa sovittaa uskonnolliseen maalaustaiteeseen.
Esimerkiksi saksalaisen Fritz von Uhden kansallisilla piirteillä ryyditettyä realismia pidettiin kirkon piirissä useimmiten erittäin arveluttavana.
Valmis alttaritaulu saattoi päätyä lopulta toisaalle kuin sen alun perin piti työn tilaajan ja tekijän näkemyksen erkaannuttua toisistaan. Jännitteitä synnytti lisäksi se, että taiteilijat alkoivat kritisoida kirkon edustamia oppeja ja käsityksiä.
Alttaritaulumaalaukseen erikoistunut Frosterus-Såltin alettiin nähdä "leipätaulujen tekijänä", jonka töitä ei arvostettu enää "oikeana" taiteena.
- Näin siitäkin huolimatta, että hänen ilmaisunsa ja maalaustapansa uudistuivat, ja hänen viimeisten alttaritaulujensa ekspressionistiset piirteet olivat ajassa uutta.

Mikolan kiinnostus aiheeseen liittyy hänen lauantaina tarkastettavaan väitöstutkimukseensa.
-Autonomian ajan lopun alttaritaulumaalausta ei ole taidehistoriassa juuri tutkittu.
Mikolan mukaan 1890-luvun alussa maamme alttaritaulumaalaus oli hyvin läheisessä kosketuksessa ajan eurooppalaiseen maalaustaiteeseen Pariisissa opiskelleiden suomalaistaiteilijoiden kautta.
Uudet vaikutteet olivat ilmeisiä Albert Edelfeltin maalauksessa Kristus ja Mataleena (1890). Kansanrunoon palautuva maalaus ei ollut alttaritaulu, mutta kirkon piirissä heräsi pelko, että pian Jeesus ilmestyisi alttarille tuohivirsut jaloissaan.
Uuden vastustus huipentui Jyväskylässä marraskuussa 1892, kun kirkkoneuvosto hylkäsi tilaamansa Eero Järnefeltin valmiin maalauksen Jeesus ja veteen vajoava Pietari.
Tapahtumia edelsi Helsingin uuden kirkon alttaritaulukilpailu, jossa neljänneksi oli tullut Järnefeltin luonnos Venesaarna. Von Uhden hengessä tehdyssä työssä Jeesus seisoi hämäläisessä veneessä järvimaisemassa ja saarnasi evankeliumia erämaan asukkaille.
- Monen mielestä tuossa ylitettiin jo soveliaisuuden rajat.
Kirkon ja seurakuntalaisten ensisijainen toive ei ollut alttaritaulujen taiteellisuus, vaan kyky herättää hartautta ja vahvistaa uskoa. Maalauksethan olivat nimenomaan alttarille kansan katsottaviksi tehtyjä.
Hartain kirkkoväki näki erityisen paheksuttavina tanssiaisia ja arpajaisia sisältäneet iltamat, joita puuhattiin varainkeruun nimissä.
- Sellaiset paitsi heikentäisivät moraalia, myös leimaisivat seurakunnan varattomaksi - missä tosin oli usein vinha perä.

Riitta Taulavuori
- Kirkon alttaritauluina on nähty paljon vaatimattomampiakin kuvia kuin vaikkapa juuri tämä Alexandra Frosterus-Såltinin maalaus, arvioi taidehistorian lehtori Jorma Mikola Oulun vankilan kappelin alttaritaulumaalausta.
Kirkon ja seurakuntalaisten silmissä Frosterus-Såltinin maalaukset olivat aikoinaan hyvinkin pidettyjä, mutta "taidepiireissä" niitä ei arvostettu. Ei, vaikka taiteilijalla oli takanaan taideopintoja kotimaan lisäksi Saksassa ja Ranskassa.
- Kuvataiteissa on perinteisesti arvostettu teoksia, jotka ovat originaaleja ja omaperäisiä, kun taas alttaritaulumaalauksissa lähtökohtana on usein ollut tehdä samasta aiheesta toisintoja pienin muutoksin, Mikola huomauttaa.
Autonomian ajan loppupuolella alttaritaulumaalauksia tekivät kuitenkin myös monet tunnetut ja tunnustetut taiteilijat, kuten Eero Järnefelt, Albert Edelfelt, Pekka Halonen ja Helene Schjerfbeck. Mutta toisin kuin Alexandra Frosterus-Såltin, he eivät välttämättä edes signeeranneet näitä töitään.
Vielä tuohon aikaan alttaritaulut olivat kuitenkin yleensä esillä taidenäyttelyissä ennen kirkkoon päätymistään.

Fakta

Syntynyt Porin maalaiskunnassa 10.1.1955, asuu Oulussa.
Toiminut taidehistorian lehtorina Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 1995.
Filosofian lisensiaatin tutkinto 1995. Taidehistorian väitöskirjan "Alttarilta alttarille. Alttaritaulumaalaus Suomessa autonomia-ajan loppupuolella" tarkastustilaisuus Jyväskylän yliopistossa 25.4.2015.
Perheessä vaimo ja kaksi aikuista poikaa.
Harrastaa lukemista, melontaa ja muuta luonnossa liikkumista sekä matkustelua, joka tosin "saattaa usein mennä työn puolelle".
Mikolan väitöstutkimuksessa perehdytään muun muassa Alexandra Frosterus-Såltinin laajaan alttaritaulutuotantoon.
Yksi taiteilijan alttaritaulumaalauksista on nykyään Oulun vankilan kappelissa. Hämeenlinnan naisvankilan vartijat lahjoittivat maalauksen alun perin Hämeenlinnan vankilakirkkoon vankilasaarnaaja G.R. Böökin muistoksi.
Hämeenlinnan kaupungin historiallisesta museosta kerrotaan, että alttaritaulu on siirretty Ouluun vuoden 1953 jälkeen.

Artikkelin lähde Kaleva