Rauhallisuus houkuttaa Liminkaan

Antti Ervasti
Liminka
Niina Parpalan perhe on asunut Limingan Tupoksessa kymmenen vuotta. Kun uutta taloa alkoi tehdä mieli, paikka piti saada samalta kylältä vanhan Tupoksen alueelta. Perhe kävi lauantaina varaamassa tontin Tupoksen yhtenäiskoululla pidetyillä Limingan tonttimarkkinoilla.
- Täältä ei kyllä halua lähteä millään pois. Lapset saavat käydä lähellä tätä uutta, isoa koulua. Kaikki palvelut ovat lähellä. Lasten ei tarvitse lähteä kuin omalle takapihalle, ja kohta ovat jalkapallopelit käynnissä, koska naapurustossa on niin paljon samanikäisiä lapsia. Oulussa on kätevä kulkea töissä, hän kehuu.
Uuteen taloon on tarkoitus päästä asumaan mahdollisimman äkkiä, jo tämän vuoden puolella.
- Otamme valmiin paketin heti kun vain entinen saadaan kaupaksi, Parpala sanoo.
Pääasiallinen esittelykohde tonttimarkkinoilla oli Tupoksen Saunarannan kolmannen ja neljännen vaiheen alueet. Ensimmäinen ja toinen vaihe on rakennettu.
Tupoksen vanhaan taajamaan liikenteellisesti yhtyvä Saunaranta rakennetaan osin ensi kesänä. Koululle matkaa kertyy noin kilometri.
Taajaman eteläpuolelle sijoittuvan omakotitaloalueen yksi valtti on sen puistomainen väljyys. Suurin osa tonteista rajoittuu puistoon vähintään kahdelta sivulta.
- Tontit on kaavoitettu mukavasti siten, että naapuri ei näe mitä toinen syö aamupalalla, sanoo Limingan kunnan toimistosihteeri Mikko Ihalainen.


Tupoksen tonttien varaustilanteen erikoispiirre on, että hyvin monet valmiiksi kylällä asuvat haluavat rakentaa uuden talon sinne.
- Se on hyvä indikaattori siitä, että Tupoksesta pidetään asuinpaikkana, Ihalainen sanoo.
Saunarannassa on tarjolla on yli 20 tonttia, joiden koko vaihtelee tuhannesta 1 800 neliöön.
Erikoisuus on mahdollisuus rakentaa savusaunoja ja pihasaunoja tonteille. Savusaunat eivät ole kuitenkaan omakotitalojen rakentajia oikein kiinnostaneet.
- Pihasaunoja on sitä vastoin rakennettu innokkaasti. Melkein joka toisella tontilla on sellainen, kertoo Limingan tarkastusarkkitehti Ritva Tiihonen-Anttila.


Hintataso erityisesti Ouluun verrattuna on myös keskeinen vetovoimatekijä. Haarukka on 12-19 euroa neliöltä sijainnista riippuen.
Susanna Mendelin-Sonny, Kai Sonny sekä lapset Mitro, 6, ja Luukas, 3, nauttivat tonttimarkkinoilla hernekeittoa. Heillä on talo Limingassa, mutta he haaveilevat hirsisestä ja lapsiperheen kannalta nykyistä toimivammasta talosta.
- Kun teimme nykyistä taloamme, meillä ei ollut lapsia. Nyt tekisimme joitakin ratkaisuja toisin. Onhan meillä nytkin iso piha, jossa lapsilla on mahdollisuus liikkua. Se on aivan mahtavaa, Susanna Mendelin-Sonny sanoo.
Aikoinaan perhe asui Oulussa mutta halusi pois kaupunkimaisesta ympäristöstä. Työmatka kaupunkiin ei moottoritien tultua tuntunut lainkaan pitkältä. Maikkulasta kesti ajaa Ruskoon saman ajan kuin Limingasta.
- Täällä on aivan toisenlainen yhteisöllisyys kuin kaupungissa. Se on merkittävä tekijä viihtyvyydessä. Tuntuu, että ollaan ihan maaseudulla mutta kuitenkin palveluiden parissa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva