Artikkelin lähde Kaleva
Lauri MarjamäkiJoonas DonskoiJoonas KemppainenJulius JunttilaKoostumus oli sama, jota Kärppien ex-päävalmentaja Mikko Haapakoski kokeili jo kolme vuotta aiemmin.
Tämän hetken tiedoilla ei ole yllätys, että ensimmäistä kertaa yhdessä ollessaan JJJ-ketju teki kentällä, mitä tahtoi. 28. syyskuuta 2010 pelatussa Jokerit-kotiottelussa Junttila keräsi tehot 2+1, Donskoi 1+1 ja Kemppainen 0+1.
Raksilan yleisö näki syksyisenä tiistai-iltana ketjun potentiaalista 60 minuutin väläyksen, mutta todellinen läpimurto jäi odottamaan.
Syitä oli kaksi.
Kärpät oli syksyllä 2010 täydellisen sekaisin. Toisaalta nuoret pelaajat - 18-vuotias Donskoi, 19-vuotias Junttila ja 22-vuotias Kemppainen - kuvittelivat olevansa jotain, mitä he eivät vielä olleet.
Jostain syystä Donskoin, Kemppaisen ja Junttilan herättelyyn tarvittiin yksi tamperelaislähtöinen valmentaja ja pari tarkasti valittua sanaa huippu-urheilijaelämän lainalaisuuksista.
Kun Lauri Marjamäki tuli Espoosta Ouluun, hän romutti vanhat toimintamallit ja luuloharhat erinomaisuudesta, johon Kärpissä oli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen menestyksen sokaisemana nojauduttu, organisaation jokaisella tasolla.
Yksi vuoden 2013 parhaista oululaisista urheilukuvista oli Forum24-lehden otos, jossa Kärppien pelaajat opettelivat marketin ruokahyllyjen välissä, mitä kaupasta kannattaa ostaa ja mitä ei. Kuva kertoi koruttomasti, miten alkeellisia asioita Marjamäen piti uuden pestinsä aluksi pelaajilleen - ammattilaisille - teroittaa.
Ennen harjoituspelikauden alkua Junttila kertoi, että hänen painonsa oli pudonnut noin viidellä kilolla.
Donskoi on myöntänyt, että hänen elintapansa "eivät olleet kovin hyvät", eikä pelaaja ymmärtänyt levon ja rasituksen suhteesta enempää kuin sika sähkötekniikasta.
Marjamäki tarjosi ahaa-elämyksen, johon JJJ-ketjun nuoret miehet halukkaasti tarttuivat.
Keskiössä oli yksinkertainen oivallus: ilman muutosta ja mukavuusalueelta murtautumista edessä on keskinkertainen ura keskinkertaisena liigakiekkoilijana.
JJJ-ketjun tarina tukee toimitusjohtaja Juha Junnon mielellään maalaamaa mielikuvaa puolen Suomen Kärpistä.
Donskoin juuret löytyvät Pohjois-Pohjanmaan eteläosasta, teräskaupunki Raahesta, jonka katujen ja kenttien kiivaissa peleissä hän on oppinut poikkeukselliset kiekonkäsittelytaitonsa.
Raamikas Kemppainen näyttää siltä kuin Kajaanin kasvatin pitääkin - Kainuun jättiläisten maan mieheltä, joka on jykevä kuin peruskallio ja vaatimaton kuin Suomussalmelta löytyvän Hiljainen kansa -taideteoksen hahmot.
Trion täydentää oululainen Junttila, joka on kulkenut Kärppien junioripolun luistelukoulusta edustusjoukkueeseen.
Takavuosina Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho julisti, että Kärpät haluaa olla Liigan työteliäin joukkue. JJJ-ketjun jäsenet ovat työteliäitä, mutta myös nöyriä. Pohjoisen poikia, joihin kriittisimmänkin Kärppien seuraajan on helppo samaistua.
Työmoraali on tekijä, jonka ansiosta Donskoi, Kemppainen ja Junttila saavat arvostusta sielläkin, missä Kärpille normaalisti vihelletään.
Päättyneen kauden Kärpät on hämmentävä sekoitus tarinoita, joissa limittyvät itsensä ylittäminen, mahdollisuuksiin tarttuminen, mahdollisuuksien hukkaaminen ja klassinen vauhtisokeus.
Kärpät kiinnitti vahvistuksiksi muun muassa Nicolas Deschampsin, Juha-Pekka Haatajan, Patrick Davisin, Dan Spangin, Ryan Glennin ja Lukas Kasparin, mutta lopulta paras hankinta oli TPS:n hylkäämä ja Kärppien puolustuksen loukkaantumissuman paikkaajaksi kutsuttu Arto Laatikainen.
Vuoden takaisissa juhlissa Juha Junno keräsi kehut täsmähankinnoistaan, mutta kuluva kausi osoitti, että aivan kaikki ei muutu toimitusjohtajan kosketuksesta kullaksi.
Lauantaina kello 20.17 Raksilan hallin C-katsomon kahdeksannen rivin paikoilta 138 ja 139 pomppasi ylös kaksi tuttua hahmoa.
Junnon ja Kärppien puheenjohtajan Tommi Virkkusen mestaruustuuletukseen latautui vilpitöntä onnistumisen riemua.
Silti molemmat tiesivät sydämessään, että päättynyt kausi ei jää Kärppien historiaan ainakaan fantastisen seura- ja urheilujohtamisen huutomerkkinä.
Viime kädessä kaikki palautuu JJJ-ketjuun, josta on käytetty jo kaikki ylisanat ja superlatiivit. Junno, Virkkunen ja Marjamäki haluavat tuskin miettiä, miten Kärpille olisi käynyt ilman kolmea jään tason suunnannäyttäjää.
Marjamäki on voinut luottaa Donskoihin, Kemppaiseen ja Junttilaan jokaisessa tilanteessa siitä lähtien, kun kokosi ketjun syksyllä 2013.
Viime kaudella JJJ-ketju oli ajoittain loistava ja päättyneellä kaudella jo paljon, paljon, paljon enemmän kuin osiensa summa.
Taso on noussut koko ajan haasteiden myötä, korkeammalle kuin kukaan uskalsi odottaa. Ketjun pelissä näkyivät Marjamäen ajan Kärppien arvomaailma ja kärppäkiekon ikiaikaiset perinteet, jotka rakentuvat luovuudesta ja liikkuvuudesta, taidosta ja tehokkuudesta.
Samalla Donskoi, Kemppainen ja Junttila asettivat standardin seuraavan sukupolven kärppätähdille. Jesse Puljujärvellä, Sebastian Aholla ja kumppaneilla on oma pelillinen identiteettinsä.
Mallia kannattaa ammentaa JJJ-ketjun pelaamisen kokonaisvaltaisuudesta ja halusta voittaa jokainen kaksinkamppailu.
Urheilujournalismin kielikuvat kallistuvat usein liioitteluun, mutta myös liigapuolustajat voivat vahvistaa, että JJJ-ketjun kulmapelissä oli pitkän kauden aikana jo pyörremyrskyn piirteitä.
Kolmikon suoritusvarmuus on ollut voimavara ennen kaikkea päävalmentajalle, joka on ratkonut kulisseissa monimuotoisia ongelmia paljon enemmän kuin suuri yleisö ymmärtää.
Aivan kuin JJJ-ketju olisi kauden esityksillään lähettänyt viestin Marjamäelle: "Nyt on meidän vuoromme auttaa sinua!"
Päävalmentajan mielessä vuorottelivat lauantai-iltana ylpeys, helpotus, riemu ja liikutus, kun hän näki, miten Donskoi, Kemppainen ja Junttila kohottelivat Raksilan hallin pauhussa Kanada-maljaa.
Myös yleisö ymmärsi hetken erityisyyden: yhtä telepaattisesti yhteen pelaavaa ketjua ei nähdä Kärpissä välttämättä koskaan.
Mestaruuden voittaminen on valmentajalle aina täyttymyksellinen hetki, mutta Marjamäen ajatuksissa suurimman arvon saa matka, jonka hän kaikkien pelaajiensa kanssa kulki.
JJJ-ketjun arvoa ei mitata vain mestaruuksissa tai maaleissa. Pojat pohjoisesta tarjosivat kannattajille iloa, elämyksiä ja yhdistävää yhteisöllisyyttä - missä ikinä Kärpät pelasikaan.
Tässä tyhjän puheen, jatkuvien irtisanomisuutisten ja murenevien rakenteiden ajassa urheilijoilta ei voi pyytää enempää.
Artikkelin lähde Kaleva