Artikkelin lähde Kaleva
Anne Helaakoski
Laanilalaisen kerrostalon entiseen pyykkitupaan tehdyssä verstaassa Osmo Karjalainen asettaa ruskean nupukkinahan leikkuutukille ja ottaa esille kaavan sekä leikkuuveitsen.
- Tästä on toivottu ihan inkkaria, mies kertoo, ja alkaa leikata veitsellä nahkaa mokkasiinin malliin. Leikatessa pitää käyttää voimaa, ja pian Karjalainen jo riisuu villapaidan.
Eläkkeellä oleva Karjalainen teki työuransa erikoisopettajana. Virallista suutarinkoulutusta hänellä ei ole, vaan hän oppi mokkasiininteon edesmenneen appiukkonsa Väinö Nuottajärven kautta.
Nuottajärvi työskenteli alkujaan Orivedellä kenkätehtaalla, ja muutti sieltä Ouluun työntekijäksi.
Vähitellen mies kohosi työnjohtajaksi, ja kun yritys muutti Oulaisiin, Nuottajärvi työskenteli siellä teknisenä johtajana.
Vävypoika oli seurannut vierestä appiukon työskentelyä ja tiesi työn vaiheet. Karjalainen pyysi saada tehdä tossuparin.
- "Ai haluat tehdä", sanoi appiukko, leikkasi nahanpalan, ja antoi työkalut ja leikkuutukin lainaan. Sanoi, että "mee kottiin ja tuu viikon päästä näyttämään, mitä tuli", kertoo Karjalainen.
Vävypoika väkersi tossuja viikon, ja vei ne näytille Oulaisiin. "Ka, perhana. Niistähän tuli tossut", totesi suutari.
Nuottajärvi antoi vävylleen alkajaisiksi Åströmin nahkatehtaalta käytöstä poistettuja lestisarjoja. Lestit ovat yhä tallella verstaassa. Siitä homma alkoi. Vuosi oli 1972.
Karjalainen muistelee alkuaikoina ystäväpiirissään olleen kovasti kiinnostuneita ihmisiä, jotka pitivät tuotteesta ja kertoivat siitä eteenpäin. Markkinointia ei tarvinnut.
Välillä taas oli aika, ettei käsintehdyille tossuille ollut menekkiä. Karjalainen jättikin koko homman pois yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes eläkkeellä taas innostui.
Karjalaisen pienen verstaan täyttävät naruilla roikkuvat erilaiset valmiit kenkäparit, lestit, työvälineet ja kaksi ikivanhaa poljettavaa Singer-ompelukonetta.
- Nämä ovat peruskoneita, joissa vain tikin pituuden voi säätää. Hajoavia osia on vähän, joten nämä kestävät mitä vain. Kun neula on tarpeeksi paksu, pystyy ompelemaan kaiken, mikä tallan alle vain mahtuu.
Myös nahkoja verstaalta löytyy vaikka minkälaisia. Hailuodosta tuodusta hylkeennahasta on toivottu tossuja, mutta siihen Karjalainen ei ole tohtinut ruveta.
- Minulla ei ole vielä taitoja leikata hylkeennahkaa. Yritän löytää kurssin, jotta oppisin.
Myös kalannahkanippuja on ripustettuina hyllyjen päihin. Nyt valikoimassa on lohta ja niilinahventa. Niiden lisäksi Karjalainen on tehnyt tossuja mateesta ja kissakalasta.
Jos työtunteja alkaa laskea, yhden tossuparin tekemiseen menee kaksi päivää, 16 tuntia. Lisäksi kuivatusaika kestää 5-6 tuntia. Kun nahka vedetään lestille, se kastellaan läpimäräksi. Siten nahka muovautuu lestin muotoiseksi.
Hyvällä hoidolla kengät kestävät vuosia.
- Yhdet ystävät on pitäneet tossuja 20 vuotta. Se taitaa olla jo ennätys.
Tänä vuonna 72 vuotta täyttävä Karjalainen toivoo jaksavansa tehdä kenkiä vielä kymmenen vuotta. Hän toivoisikin, että löytäisi itselleen oppipojan tai -tytön, jottei perinne unohtuisi.
- Ehkä tehdään asioita, joissa käsityö on yksi väline, mutta ei välttämättä itsetarkoitus. Käsityön piirissä on monia ryhmiä ja erilaisia pyrkimyksiä.
Moonan mukaan perinteinen käsityöalan yrittäjyys näyttäisi laskeneen esimerkiksi Teollisuustaiteen liiton Ornamon selvityksen mukaan. Tilastointi ei kuitenkaan paljasta kaikkea.
Käsityöharrastaminen, DIY (Do It Yourself), tuunaaminen, kursseille osallistuminen sekä käsityöt osana hyvinvointia ovat nousussa, kertoo Moona.
Kiinnostus itse tekemiseen on huomattu myös Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:ssä, joka vastaa Oulun Taitokeskuksen sekä Taito Shop Maakarin toiminnasta, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja
Artikkelin lähde Kaleva