Artikkelin lähde Kaleva
Kati Hiekkapelto: Suojattomat. Otava 2014.
Sammya odottaa Pakistanissa vain yksi kohtalo: kuolema. Suhtautuminen paikalliseen vähemmistöön, kristittyihin, on muuttunut entistä rajummaksi, mikä johtaa Sammyn perheen hajoamiseen, kodin ja turvan menettämiseen.
Sammy ajautuu maan alle ja alkaa käyttää huumeita. Lopulta hän pakenee maasta ja päätyy Suomeen, sen pohjoiseen kaupunkiin ja jäätävään merituuleen, jota pääsee pakoon ehkä yhdeksi yöksi.
Seuraavana yönä Sammyn on nukuttava kerrostalon lehtiroskiksessa, mutta niin, ettei kukaan saa siitä kiinni.
Subutexin vuoksi matka päättyy poliisin putkaan, jossa Sammylla on aikaa ajatella odottaessaan sairaanhoitajaa.
"Sitä paitsi turvallisuus oli aina suhteellinen käsite. Jos sitä tarkasteltiin valtaväestön näkökulmasta, olivat kaikki paikat turvallisia. Turvattomuus on vähemmistöjen ja köyhien ongelma. Ja kuka oli niin hullu, että vaaransi itsensä ja lapsensa paetessaan kotimaastaan - halusi viettää vuosikausia epävarmuudessa ja jopa pompoteltavana maasta toiseen, ellei hätä kotona olisi ollut todellinen? Hyvähän täällä oli jaella muka tarkkaan harkittuja päätöksiä yksilön laillisuudesta tai laittomuudesta kuin arpalippuja, maassa, jossa tulenpolttavin vähemmistöongelma oli ruotsin kielen pakollisuus koulussa."
Vanhempi konstaapeli Anna Fekete joutuu kuulustelemaan Sammya, joka saadaan kiinni yliannostuksen ottaneen diilerin kämpästä.
Vanha mies on löydetty kuolleena keskeltä tietä, ja Sammy tunnustaa tapon, mutta juttu ei vain täsmää.
Diilerin taloyhtiössäkin tuntuu olevan jotain tekeillä. Anna setvii sekavaa vyyhteään samalla, kun Annan kollegan Eskon mukaan Tanskasta sikiävä uusi jengi yrittää ottaa seutuja haltuun.
Annaa ahdistaa mummon kuolema, veljen alkoholiongelma ja sitkeästi seuraan änkeytyvä unkarilainen au pair -tyttö, joka haluaa puhua äidinkieltään.
Hailuotolainen Kati Hiekkapelto (s. 1970) kyseenalaistaa toisessa dekkarissaan pohjoisen hyvinvointivaltion toimintamalleja, suhtautumista huumausaineisiin ja maahanmuuttajiin.
Eräänä perjantaiaamuna Anna pohtii ennen töihin lähtöään tukahduttavia rutiineitaan, joista toivoo jonain päivänä heräävänsä.
Poliisi vierailee tutuissa lähiöissä alvariinsa, huumeita käytetään turruttamaan "arjen mitättömyyttä, omaa vähäpätöistä merkitystä elämän isossa pyörässä, liian suuria tunteita, jotka saivat rutiinit puristamaan henkitorven ahtaalle".
Hiekkapellon itsensä kanssa kamppaileva konstaapeli Anna päättää yrittää rakastaa rutiinejaan, jotka lopulta mahdollistavat elämän.
Hiekkapellon teoksen parasta antia ovat syvälliset pohdinnat, joihin Anna kahden kulttuurin ja identiteetin leikkauskohdassa heittäytyy. Hiekkapelto keskusteluttaa päähenkilössään syviä, sekä yhteiskuntaan että naiseuteen liittyviä aiheita, jotka istuvat tyylikkäästi dekkarin ilmapiiriin.
Anna on erakkouteen taipuvainen, tupakoinnista eroon pyrkivä, jopa suomalaisen jurosti omatahtoinen, mutta yksinäisyydestään kärsivä nainen.
Poliisina Anna on kuulumatta mihinkään ja kenellekään, vaikka jutut ratkeavatkin.
Hiekkapelto päättää teoksen erityisen ristiriitaisiin tunnelmiin. Elämän välitilat työntyvät suoraan polttaviin suoniin.
Jenni Kinnunen
Artikkelin lähde Kaleva