Artikkelin lähde Kaleva
Riitta Taulavuori Kaleva
Oulu Kansakoulunopettaja, puuseppä, kirjailija ja kansanperinteen suurkerääjä Samuli Paulaharju (1875-1944) on monella tavoin ajankohtainen. Helmikuun alussa tuli kuluneeksi 70 vuotta Paulaharjun kuolemasta Oulussa, jonne hän oli muuttanut vuonna 1904.
Tänä kesänä, 22.-28. elokuuta on myös koettavissa ensimmäinen osa kirjailija-ohjaaja Juha Hurmeen viisivuotisesta esityssarjasta Operaatio Paulaharju. Esityssarja perustuu Paulaharjun novellikokoelmaan Tunturien yöpuolta, joka ilmestyi 80 vuotta sitten vuonna 1934, ja sen näyttömänä toimii Lapin erämaa.
Oulun kaupunginkirjastossa järjestettiin lauantaina seminaari, jossa Paulaharjun tuotantoa tarkasteltiin luontosuhteen ja myyttien näkökulmasta. Seminaari liittyi Oulun kaupunginkirjaston Pohjoista kirjallisuutta -sarjaan.
Samuli Paulaharjua voi pitää suomalaisen kansanperinteen kerääjänä kertakaikkisen ylivertaisena, arvioi perinteentutkija, dosentti Kirsi Laurén Itä-Suomen yliopistosta.
Paulaharju kulki keruumatkoillaan 42 vuoden aikana Karjalasta Kainuun kautta Suomen Lappiin, Kuolan Lappiin, Ruijaan ja Länsipohjaan sekä lopuksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle.
Sitkeän keruutyön tuloksena syntyneet kansanperinteen kokoelmat sekä niihin perustuvat lukuisat teokset ovat ainutlaatuisia verrattuna hänen aikalaistensa keruihin ja kirjoituksiin, arvioi toiminnanjohtaja Ulla Piela Kalevalaseurasta.
Paulaharju tallensi lähes 65 000 sanamuistiinpanoa ja yli 4 000 kansatieteellistä kertomusta. Taitavana piirtäjänä hän laati tuhansia piirroksia. Hän otti yli 8 000 valokuvaa, kirjoitti 21 kirjaa ja laati yli 500 lehtiartikkelia. Matkaa Paulaharjulle kertyi noin 80 000 kilometriä. Hän taivalsi kesäisin, yleensä jalkapatikassa, veneellä, pyörällä ja muilla keveillä kulkuvälineillä lähellä luontoa.
Laurénin mukaan Paulaharju loi Suomen oloissa hyvin omintakeisen tavan kerätä kansanperinnettä. Kansanrunousarkistolla oli 1900-luvun alussa olemassa ohjeistus siitä, miten kerätään nimenomaan vanhaa ja katoamassa olevaa perinnetietoa. Paulaharju pyrki lisäämään kuvauksiinsa jonkin verran tietoa myös keruuhetken elämänmenosta.
Nykyisyyden näkökulma yleistyi perinteen keruussa ja tutkimuksessa vasta paljon myöhemmin, Laurén huomauttaa.
"Paulaharju meni ihmisten joukkoon ja vietti kesiä asuen heidän luonaan. Hän teki ammattimaista etnografin ja antropologin työtä."
Esimerkiksi teoksessa Kuvauksia Hailuodosta (1914) Paulaharju kertoo yksityiskohtaisen tarkasti paikallisesti aikoinaan erittäin tärkeän elinkeinon, hylkeenpyynnin harjoittamisesta. "Ohjeet ovat niin tarkkoja valokuvineen ja piirroksineen, että niiden perusteella voisi vaikka vieläkin opetella hylkeenpyyntiä."
Kuvauksissaan Paulaharju pyrki Laurénin mukaan antamaan enemmänkin realistisen kuin kansallisromanttisen kuvan siitä, mikä on ihmisen paikka luonnossa.
Ihmisten suhde luontoon on noissa kuvauksissa hyvin työkeskeinen: elääkseen ihmisten täytyy kalastaa, metsästää, repiä pettua tai käyttää turvetta mökinrakentamisessa.
Myyttiset metsän- ja vedenhaltijat ovat eläneet Paulaharjun tallentamissa perinnetarinoissa myös ja kulkeneet kristinuskon rinnalla.
"Yliluonnollisia haltijatarinoita on kerrottu osittain viihteenä ja osittain moraalitarinoina, jolloin niillä on pidetty yllä käsitystä siitä, mikä on yhteisössä oikein ja mikä väärin", Laurén luonnehtii.
Artikkelin lähde Kaleva