Musiikki muutakin kuin biletystä

Anssi Juntto
Oulu Jos oululaisen The Scenes -yhtyeen vuoden takainen esikoislevy Images of animals crying in public oli kokeellisen kaaottinen ja aggressiivinen häkkyrä, johon oli ahdettu mukaan paljon elementtejä monelta suunnalta, on eilen julkaistu uutuusalbumi Beige selvästi tiukempi ja simppelimpi paketti.
Mukaan on mahtunut lähtökohtaisesti hyvinkin minimalistisia kappaleita.
"Jossain biisissä on vain kahta sointua, mutta silti siihen on saatu rakennettua samanlainen maailma kuin ensimmäiselläkin levyllä. Vaikka toinen levy on rauhallisempi, ei se silti ole tylsä", laulaja Konsta Koivisto toteaa.
Värinä beige on keskinkertainen ja turvallinen, ja levyn nimenä Beige viittaa ihan samoihin asioihin. Koivisto sanoo albumin olevan kannanotto keskikertaisuutta kohtaan. Musiikkiakin tehdään nykyään tiettyihin kliseisiin ja maneereihin nojaten, niinpä lopputuloksena on turhanpäiväisiä sanoituksia pinnallisista asioista.
"Haluamme tuoda musiikkiin takaisin sen merkityksen, joka nykymusiikista puuttuu. Musiikki on muutakin kuin biletystä, alkoholia, pyllyjä ja kiiltävää pvc:tä."
"Haluamme myös näpäyttää ihmisiä tästä nykyisestä hengestä. Vaikka meidän sanotaan elävän nykyajassa, minusta tuntuu, että elämme jossain 1500-luvulla. Ihmiset ovat tosi ahdasmielisiä, ja maailma on ihan sekaisin aivan turhista asioista. Pitäisi keskittyä paljon isompiin asioihin."
Koiviston ja kitaristi Miki Liukkosen rustaamat sanoitukset ovat varsin moniselitteisiä ja abstrakteja. Perinteisten rakkauslaulujen sijaan aiheet vaihtelevat anoreksiasta mieheen, joka syö omia jalkojaan.
"Olen yrittänyt tehdä biisin, jota voi tulkita monesta eri kohdasta. Vaikka siinä on vähän sanoja, se voi aueta jokaiselle ihmiselle eri tavalla", Koivisto selvittää.
The Scenes etsii parhaillaan levytyssopimusta ulkomaille, ja sen edustajat Englannissa paiskivat koko ajan hommia asian eteen. Yhtye piipahti alkukeväästä haistelemassa tunnelmia pohjoismaisten bändien illassa Lontoossa. Toukokuussa on vuorossa kolmiviikkoinen Iso-Britannian -kiertue.
"Hauska nähdä, miten meidät otetaan siellä vastaan. Se ensimmäinen Lontoon-keikka meni tosi hyvin, ihmiset tulivat kehumaan keikan jälkeen", Koivisto kertoo.
"Minua ei niinkään stressaa soittaminen tai se, mitä yleisö sanoo, vaan kaikki muu häseltäminen. Emme ole bändin kanssa vielä käyneet noin pitkällä rundilla, varsinkaan ulkomailla."
The Scenes kiertää Iso-Britanniaa kovassa nousussa olevan lontoolaisbändin Bo Ningenin kanssa, joten keikoille on luvassa myös yleisöä. Psykedelistä rockia soittava Bo Ningen on esiintynyt muun muassa Yoko Onon taidenäyttelyn avajaisissa.
"Englannissa on alkanut rockin uusi tuleminen. Kun Suomessa kuunnellaan vielä bileräppiä, siellä mennään 1980-luvun synkässä rockissa. On mielenkiintoista huomata, kuinka paljon edellä musiikin kehitys siellä on."
"Totta kai Englannista ovat tulleet Beatles sun muut. Itse asiassa brittirock on vaikuttanut meidänkin levyymme. Sitä tehdessä olemme kuunnelleet paljon esimerkiksi Manic Street Preachersiä, Eelsiä, The Brian Jonestown Massacrea ja The Jesus and Mary Chainiä."
The Scenes levynjulkaisukeikalla Nuclear Nightclubissa tänään lauantaina



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva