Elävän katutilan puolustaja

 

Yhdistysaktiivi, Pohjois-Suomen Arkkitehtien puheenjohtaja Pekka Tuominen puhuu paljon, mutta pysyttelee mielellään yleisluonteisella tasolla. Pidättyväisen ja tasaisen sanatulvan sekaan kätkeytyy painavaa asiaa Oulun kaupunkikuvasta ja rakentamisesta.

 

Nimi on tavallinen, eivätkä kasvotkaan ole julkisuudessa kuluneet. Mutta jos puheeksi otetaan Tuiran uimarannalle kaavailtu yleinen sauna, saattaa keskiverto-oululainen muistaa, kuka on Pekka Tuominen: Oulun Rantasaunaseura ry:n aktiivi, Kesän Sauna -projektin puuhamies, jonka luotsaamat saunanrakennustalkoot alkoivat eilen lauantaina.

Vapaaehtois- ja sponsorivoimin pystytettävä kelluva sauna on välivaihe matkalla varsinaiseen päämäärään, tukevasti Tuiran maankamaralla seisovaan yleiseen saunaan. Tuomisella tähän liittyy toinen, henkilökohtaisempi tavoite: arkkitehtiylioppilas tekee diplomityötään pysyvän saunan hankesuunnitelmasta.

”Diplomityön avulla kaupungille on helppo esittää, minkänäköinen ja -kokoinen saunasta tulisi, miten se toimisi, mihin sijoittuisivat huoltoyhteydet, mihin talviuimareiden tilat...” hän selostaa. Puhe soljuu liki tauotta ja laajenee niin uimarannan puiston kunnostustarpeeseen, lupa-asioihin kuin kaavoitukseenkin.

Tuominen ei olekaan varsinainen löylyideologi. Yleisen saunan sosiaalisuuteen hän on mieltynyt vasta Oulun Arkkitehtikillan lauteilla, ja Kesän Sauna -projektin takana on Pohjois-Suomen SAFA, Suomen Arkkitehtiliiton paikallisosasto. Ammattikunnalla on vahva edustus myös Rantasaunaseurassa, johon Tuominen liittyi kollegansa kutsusta.

 

Puolentoista vuoden ajan Tuominen on toiminut myös Pohjois-Suomen SAFAn puheenjohtajana. Lisäksi hän kuuluu viime syksynä perustetun arkipyöräily-yhdistyksen, Oulun Polkupyöräilijät ry:n, alullepanijoihin ja ehtii toimia aktiivisesti taloyhtiön hallituksessakin. Ei ihme, että muuan tuttava luonnehtii Tuomista ”super-yhdistysihmiseksi”.

Itse hän ei korosta toimeliaisuuttaan. Synnyinkaupungissaan Kokkolassa hän ”ei ollut mikään partiolainen”, ja yhdistyselämä tuli tutuksi vasta Oulussa opiskelun ja Arkkitehtikillan myötä. Silti aktivismissa on mukana ripaus idealismia: Tuominen haluaa vaikuttaa asioihin ”hiljaa hivuttamalla”.

”Kaikkia touhujani yhdistää pyrkimys tuoda jotain uutta tähän kaupunkiin”, hän määrittelee. ”En usko barrikadeille nousuun, vaan kommentointiin, kyseenalaistamiseen ja Kesän Saunan tyyppiseen toimintaan.”

Kommentoinnin ja kyseenalaistamisen keinona ovat esimerkiksi Oulun kaupunkikuvaa käsittelevät SAFAn keskustelutilaisuudet, mutta omissa puheissaan puheenjohtajan on oltava diplomaattinen. Yleistasolla liikkuvaan, toistuvien ”ehkä”- ja ”vähän”-lievennysten ja naurahdusten sävyttämään sanatulvaan kätkeytyy kuitenkin painavaa asiaa.

 

Aloitetaan kaupunkikuvasta. Tuominen ottaisi käyttöön yhden ehdottoman säännön: keskustassa ja sen lähialueilla rakentamisen tulee olla kaupunkimaista. Tämän vastakohta ovat ”lähiömäiset pitkät seinustat”, joilla ei ole muuta kuin asuinhuoneistojen ikkunoita.

”Sellaisissa ei ole mitään hyvää. Ykkösasia on se, ettei katutasossa saa olla pelkkiä huoneistoja. Muuten tuloksena on hirvittävän tylsää Heinäpäätä, jossa ei ole satoihin metreihin muuta kuin autopaikkaa ja orapihlaja-aitaa – ei ainakaan kiinnostavaa kaupunkikeskustaa.”

”Oulussa voisi olla selkeitä keskustan laajenemisalueita, joilla pyrittäisiin suurempaan tiiviyteen ja kaupunkimaiseen rakentamistapaan.”

Tuominen osoittaa arkkitehtitoimiston pöydällä lojuvaa Toppilansalmen karttaa: löyhästi kaavoitetun uudisrakennusalueen yhdessä kulmassa on kioski, yhdessä kauppa, rannassa pari liiketilaa. Kokonaisuus on ”täysin lähiömäinen”.

”Liiketilan rakentaminen on rakennusliikkeille huonommin kannattavaa kuin pelkkien asuntojen rakentaminen”, hän selittää. ”Esimerkiksi radanvarteen tulleet, synkeän näköiset pitkät vuokra-asuntotalot on rakennettu puhtaasti taloudellisin perustein.”

 

Taustalla vaikuttaa myös perinne, ”toimintoja eriyttävä suunnitteluperiaate”. Sen mukaan ihmiset asuvat yhtäällä ja asioivat toisaalla, jolloin lähiöihin sijoitetaan vain asuntoja ja ehkä pieni ostoskeskus. Yleinen suuntaus vie jo tästä poispäin, kohti sekoittunutta kaupunkirakennetta, mutta Oulussa toimitaan vielä vanhan kaavan mukaan.

”Täällä on nimenomaan levitetty rakentamista pelloille, mikä aiheuttaa inhottavan elämäntilanteen”, Tuominen sanoo ja viittaa henkilöauton omistamisen välttämättömyyteen. Ympäristöystävällisiksi kaupungin tavoitteita ei ainakaan voi sanoa.

”Sellaiset olisivat jotain muuta kuin joukkoliikenteen leikkaamista ja kerrostalojen ja omakotitalojen rakentamista fifty-fifty.”

Puheenjohtaja itse liikkuu pyörällä, muttei tunnustaudu kovin ekologiseksi.

”En pidä aihetta erityisesti framilla. Nykypäivänä rakentamisessa on aika hyvät energiamääräykset. En vain koe autoa tarpeelliseksi, ja vaikutan lähinnä kulutusvalinnoilla, mutta kasvissyöjäksi en ole heittäytynyt.”

 

Tavoitteena on ”hyvä ympäristö”. Siihen kuuluu paitsi luonnon kestokyvyn huomioon ottaminen, myös ihmisten hyvät sosiaaliset olosuhteet. Tämän yksityiskohtaisempaa reseptiä on vaikea esittää; Tuominen on tutustunut arkkitehtuurin utopistisiin ja radikaaleihin suuntauksiin, mutta sanoo olevansa lähinnä pragmaattinen.

”Toimitaan niissä rajoissa kuin voidaan. Johtoajatukseni on monipuolinen ympäristö. Jos tehdään kaikenlaista, oli se hyvää tai huonoa, on tulos ainakin kiinnostava.”

Mutta jo tämä muodostaa haasteen. Yhtenä syynä on nykytekniikka, jonka ansiosta suuretkin rakennukset nousevat pikavauhtia: tällöin ”syntyy helposti pelkkää takaseinää”. Lisäksi kaupunki – ainakaan Oulun kaupunki – ei hyödynnä täysin sitä valtaa, joka sille kuuluisi.

”Oulussa edetään turhan yksioikoisesti, nopeasti ja sivulle katselematta. En ota mitään yksittäistä esimerkkiä, mutta yleensä rakentamista ohjaa täällä raha, vaikka pienellä säädöllä ja aikalisällä saavutettaisiin merkittäviä etuja.”

”Tampereella ja Turussa meininki vaikuttaa vähän kunnianhimoisemmalta. Tampereella asema-alueesta järjestettiin suunnittelukilpailu, ja näin olisi pitänyt tehdä Oulussakin – eikä antaa alueen mennä yksityisomistukseen ja luopua kaupungin määräysvallasta.”

 

Julkisen vallan vastuun peräämisen kääntöpuoli on raadollinen kuva liike-elämästä. Tuominen toteaa, että rakennusfirmat tekevät sen, mitä niiden annetaan tehdä. Ne eivät tavoittele yleistä etua, vaan omaa etuaan, suurinta mahdollista voittoa. Siksi reunaehdot ovat tarpeen.

”Kaupungilla on loppujen lopuksi avaimet – kaavoitusmonopoli. Sitä pitäisi vain käyttää. Muualla niin tehdään rohkeammin.”

Mutta myös liike-elämän osalta maailma tarjoaa myönteisempiä esimerkkejä. Tuominen mainitsee Saksan, jossa suuret ketjuliikkeet ovat panostaneet parempaan ja ympäristöystävällisempään rakentamiseen. Miltä kotoinen Arinamme näyttää tässä katsannossa?

”Niin suuri toimija voisi olla vastuullisempi. Vaikka uusi puistokahvila on ihan hyvän näköinen, kiinteistöihin voisi laittaa enemmän pääomaa, kun sitä kerran on.”

Entä mikä on mielipide Oulun keskustaan kohoavasta Valkea-kauppakeskuksesta?

”Vastustusta on turha ihmetellä, kun Valkea ulottuu tontin ulkopuolelle. Se, että on lähdetty kadulle rakentamaan, on kummallista, mutta nyt kun kaava on tehty, on avonaisena olosta pidettävä kiinni, jottei tuloksena ole tuulikaappi. Ja kokonaisuus voisi olla kunnianhimoisempi.”

Millainen?

Tuominen miettii. ”Sitä olisi voitu visioida arkkitehtikilpailulla, nyt on sen sijaan lähdetty vain katsomaan mitä kiinteistöjen omistajien kanssa saadaan aikaiseksi. Siinä ollaan mielenmuutosten armoilla.”

Vaihtoehto koostuisi pienistä asioista. Yksi esimerkki löytyy Uumajasta, jossa uuden kauppakeskuksen kaava edellyttää sisäänpääsyä suoraan kadulta. Niinpä ovia on parinkymmenen metrin välein. ”Valkeassa niitä on kaksi.”

 

Jälleen päädytään katutason elävyyteen. ”Kävelykatu on hyvä keksintö, mutta kaupan ja palvelujen lisäksi voisi olla monia muitakin toimintoja, kuten Kesän Saunan tapaista kaupunkikulttuuria. Ja kaupunkiviljely, siirtolapuutarhamainen kokemus, on nousussa.”

Tiivistettynä sanoma on, että realistista kustannusajattelua on höystettävä ihanteilla. Tässä Pohjois-Suomen SAFAn puheenjohtajan kritiikki kohdistuu myös omaan ammattikuntaan.

”Perinteenämme on, että parhaaseen lopputulokseen ei pyritä kustannusten rajoissa vaan niistä piittaamatta tai niitä tuntematta. Ei ole oikein, että parhaat rakennukset tehdään kun budjetti on suuri tai voidaan ylittää moninkertaisesti. Silloin talouspuoli ei ole riittävästi hanskassa.”

 

 

Pekka Tuominen

 

Syntynyt 29. maaliskuuta 1978 Kokkolassa.

Muutti Ouluun 1998. Opiskelee arkkitehtuuria Oulun yliopistossa.

Suunnittelija arkkitehtitoimisto Archeus Oy:ssa 2008–.

Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFAn hallituksen jäsen 2011–12, puheenjohtaja 2012–.

Oulun Rantasaunaseura ry:n hallituksen jäsen.

Toiminut Oulun Arkkitehtikillan varapuheenjohtajana.

Kolmas sija norjalaisessa PRIXLUXO-valaisinsuunnittelukilpailussa 2007.

Isä atk-insinööri, äiti sairaalakemisti. Isoveli ja kaksossisko. Ei omaa perhettä.

Asuu Oulun Heinäpäässä.

Harrastukset: yhdistystoiminta, pyöräily, uinti.