Artikkelin lähde Kaleva
Riitta Mäkelä
Tiukaksi ja tarmokkaaksi luonnehdittu kansakoulun opettaja Fredrika Pietilä kirjoitti realistisen kertomuksen merenrantakaupungin elämästä 1870-luvulla. Hän otti kantaa nälkävuosina kärjistyneisiin maatilojen menetyksiin kaupunkien kauppaporvareille, naisten sivuuttamiseen perheen taloutta ja lasten koulutusta koskevista päätöksistä sekä yleensä koulutuksen tärkeyteen.
ilmestyi Oulussa 1878. Sitä pidetään omaelämäkerrallisena, ja merenrantakaupunki tarkoittaa Oulua.
Seuraavana vuonna Fredrika Pietilä valittiin Oulun Työväen Naisseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Oululainen sanomalehti Kaiku uutisoi 4.1.1879: "Uuden vuoden päivän iltana oli koolla tämän kaupungin työkansan emäntiä ja tyttäriä. Koolla olo tarkoitti saada toimeen Työwäen Naisseura. Siinä paikassa yksimielisesti päätettiin perustaa se. Keskustelu oli vilkas. Seuran jäseniksi kirjoitettiin 55 henkeä yhteensä, emäntiä ja tyttäriä."
Seuran päätarkoitus oli auttaa kaupungin köyhiä antamalla töitä ja avustamalla taloudellisesti. Yhdistys osti naisten käsitöiden materiaalit, ja varat saatiin myymällä työt sekä lahjoitukset arpajaisissa. Kajaanintullin koulu saatiin käyttöön Kansakoulujen johtokunnan suostumuksella.
Naisten perustamaa Työväen Naisseuraa seurasi keväällä 1879 miesten perustama Työväen Iltaseura. Sen aktiivisia toimijoita olivat muun muassa Kaiku-lehden päätoimittaja K.F. Kivekäs ja polttomestari G.A. Puuperä. Iltaseurankin toiminta hiipui vuoteen 1881 mennessä.
Vuonna 1886 perustetun Oulun Työväenseuran (Oulun Työväenyhdistys 1898) juuret ovat Työväen Iltaseurassa ja Työväen Naisseurassa. Yhdistys muun muassa jatkoi Iltaseuran kirjaston hoitoa. Yhdistyksen johtokunnassa oli yhtä monta naista ja miestä. Yhdistykseen perustettiin myös käsityöseura varainhankintaa varten.
Työväenyhdistysten ensimmäisellä aallolla Oulussa oli paikallisten tarpeiden lisäksi koti- ja ulkomaisia vaikutteita. Turkuun oli perustettu 1874 Tehdastyömiesten yhdistys ja Viipuriin 1875 Työväen Iltaseura. Yhdistysten tarkoituksena oli työväen taloudellisen, yhteiskunnallisen ja sivistyksellisen aseman kohentaminen filantrooppiselta ja liberalistiselta pohjalta.
Noin 8500 asukkaan Oulussakin elettiin 1870-luvulla uusien yhdistysten perustamisen ja uusien aatteiden aikaa. Suomenmielisyys ja suomenkielisyys, kunnallisvaalit, äänioikeus, raittiusliike, työväen asema, naisten asema ja kouluasiat olivat ajankohtaisia.
Oulussa oli perustettu Suomalainen Klubi 1876 periaatteinaan suomenmielisyys, suomenkielisyys ja sivistystahto. Suomalainen Naisseura oli perustettu tiettävästi samoihin aikoihin. Yhdistys tuki taloudellisestikin Suomalaisen Tyttökoulun perustamista sekä 1874 perustetun Suomalaisen Yksityislyseon toimintaa.
Kaupungin kansakoulu oli aloittanut toimintansa 1874 Kajaanintullin Vattihuusissa ja Heinäpäässä. Kouluun tulijoita oli enemmän kuin tilat antoivat myöten. Vuosikymmenen lopulla oppilaita oli jo 560 ja opettajia 10.
Oulussa kasvoi erityisesti saha- ja koneteollisuus. Teollisuustyöväen määrä lisääntyi.
Tervanvienti ja kauppamerenkulku sen sijaan kangertelivat. Tervattujen puulaivojen kausi alkoi olla ohi.
1860-luvun suurista nälkävuosista oli selvitty jotenkuten. Oulun alueella nälkävuodet olivat nostaneet esiin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden.
Moni maaseudun ökytalokin oli joutunut kauppiaiden omistukseen velkojen takia. Tilalliset joutuivat myymään vähiä tuotteitaan halvalla kauppiaalle ja sitten ostamaan tarvikkeita kalliilla samalta kauppiaalta.
Näin kaupunkiin työnhakuun muuttanut entinen tilallinen oli samanlainen köyhä kuin kaupunkilainen merimies ja työmies.
Työväen Naisseuran perustamisesta kertova uutinen kiinnosti Viipuria, Helsinkiä ja Turkua myöten. Maassa oli monia naisyhdistyksiä, mutta Työväen Naisseura taisi olla ensimmäinen, jonka nimessä esiintyi aikakauden uusi kansainvälinen aate.
Naisseuran johtokunta ryhtyi ripeästi toimeen. Perustettiin oma kirjasto. Kajaanintullin koulussa järjestettiin hetimiten "ilta-huvi" ja laskiaissunnuntaina arpajaiset
"luennon ja laulun kanssa." Tilaisuus onnistui erinomaisesti: väkeä oli tungokseen saakka ja yhdistys sai tuloja.
Mutta jo joulukuussa 1879 Kaiku-lehdessä kyseltiin: "...Nöyrimmästi kysyn, mihin on se elähdyttävä virkeys kadonnut? Tosin on muutaman kerran ollut ilmoitus lehdessä että naisseura kokoontuu sukkelat sukkapuikot muassa. Mutta nythän on vanha vuosi lopussa ja uusi tulemassa, siis ryhtykääpä nuoret naiset, yksimielisesti toimiin ja uuden vuoden naisseura toimeensa..."
Seura uusikin johtokuntaansa. Opettaja Olga Slottsbergistä tuli puheenjohtaja, Fredrika Pietilästä varapuheenjohtaja ja sihteeri.
Toiminta ei kuitenkaan elpynyt. Nimimerkkikirjoitukset seuran puolesta ja vastaan Kaiussa ja Oulun Lehdessä jatkuivat. Yhdistyksen sisäiset riidat siirtyivät kirjoituksiksi lehtien palstoille.
Riidat jatkuivat myös yhdistyksen rahavaroista. Ensin rahat, noin 400 markkaa, esitettiin siirrettäväksi Suomalaiselle Tyttökoululle.
Joulukuussa 1881 Oulun Lehdessä todettiin: "Työväen naisseura, joka on vaikuttanut samaan suuntaan kuin vallassäätyläisten naisseura on nyt laannut toimimasta ja antanut rahavaransa köyhäin työhuoneelle."
Helmikuussa 1882 Kaiku-lehdessä ilmoitettiin pohjarahaston siirtyvän kaupungin köyhäinhallitukselle. Oulun kaupungin tilien 1883-84 mukaan Työväen Naisseura lahjoitti Suomalaiselle Tyttökoululle 451 markkaa.
Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtikirjasto, Työväen Arkisto, Oulun kaupunginarkisto, Oulun kansakoulujen juhlajulkaisut, Risto Kentän artikkeli teoksessa Kyösti Julku (toim.) Valkean kaupungin vaiheet 1987, Leena Rättyän artikkeli teoksessa Sinikka Tuohimaa & al. Jäiset laakerit, 1998.
Artikkelin lähde Kaleva