Rahoittaja vetäytyi viime tingassa Göteborgissa

Anna Kilponen Kaleva
Oulu Kun oululaisen Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä palkittiin parhaana pohjoismaisena dokumenttielokuvana Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla helmikuun alussa, oli palkintosumma 10 000 kruunua eli noin 1 200 euroa.
Elokuva-alan rahallisesti suurimmista palkinnoistaan tunnettu Göteborgin festivaali on jakanut perinteisesti pääsarjan voittajalleen, parhaalle pohjoismaiselle elokuvalle, miljoonan kruunun eli noin 120 000 euron suuruisen rahapalkinnon. Tänä vuonna mukaan tuli uutena myös pohjoismaisten dokumenttielokuvien sarja.
Nyt fiktiosarjan voittanut norjalaiselokuva Before Snowfall sai sata kertaa suuremman palkintosumman kuin Ronkaisen dokumenttisarjan voittanut teos.
Festivaalin tiedotuspäällikkö Ulrika Grönerus myöntää, että ensimmäistä kertaa festivaalin ohjelmistossa olleen dokumenttisarjan palkintojen sponsoroinnissa on ollut ongelmia.
"Yritimme löytää sponsoreita, mutta tällaiset asiat vievät aikansa. Toivomme, että dokumenttipalkinnolle löytyisi rahoittajia ensi vuonna. Nyt palkinnon rahoitti festivaaliorganisaatiomme", Grönerus sanoo.
Hän toivoo, että dokumenttisarjan Dragon Award -palkinto asettuisi tulevaisuudessa 6 000-12 000 euron tuntumaan.
Palkintosummasta Mika Ronkainen ei tiennyt etukäteen. Myöskään elokuvafestivaalien järjestäjät eivät hänelle maininneet, että se olisi poikkeuksellisen pieni.
Festivaalin pohjoismaisen sarjan vastaava Tobias Åkesson lähetti asiaa häneltä tiedustelleelle Ronkaiselle sähköpostin, jossa hän pahoitteli sitä, että sarjojen palkintosummat olivat niin eriarvoisia.
"Koska sponsorimme vetäytyi viime vaiheessa, ei ollut enää aikaa etsiä toista", hän kirjoitti.
Ronkaisen mielestä tilanne näyttäytyy hieman kummalta, mutta toisaalta hän ymmärtää, että monenlaista yllättävää voi sattua myös hyvissä kulttuuriorganisaatioissa.
"Onhan se hieman noloa, kun fiktioelokuvalle annetaan ihan järkyttävä palkinto ja dokkarille pieni", hän sanoo.
Järjestäjät vakuuttivat Ronkaiselle, että kyseessä oli vain yllättävä takaisku.
"Selitys oli uskottava, sillä he ilmoittivat hirvittävän myöhään, vain pari viikkoa etukäteen, että elokuvani ylipäätään on mukana kilpailussa. Palkinnot tulevat, jos ovat tullakseen. Olisihan se miljoona kruunua ollut ihan kiva juttu. He lupasivat, että ensi vuodeksi asia korjataan."
Tänään ensi-iltansa saava Laulu koti-ikävästä on palkittu myös Tampereen elokuvafestivaaleilla, jossa se voitti yli 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon ja kaksi muuta palkintoa.
Laulu koti-ikävästä -dokumentin arvio K2, sivu 2



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva