Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Lämmin suvi-ilta on pistänyt oululaiset liikkeelle. Ravintolat ja tanssipaikat täyttyvät hiljalleen. Eletään 70-luvun alkua. Rattori-lupilla kaikuu alkuillasta soitettu soul- ja jazz-musiikki.
Eräästä pöydästä erottuu iloinen seurue. Oulun Kauppahotellin toimitusjohtaja, legendaarinen Liisa Lisko siellä istuu ystävineen. Pöydässä istuu myös tunnettu kielinero, konekirjoituskoulun johtaja Fjalar Montin, jonka sanotaan olevan kaupungin parhaiten - tai ainakin omalaatuisimmin pukeutunut mies.
Illan hämärtyessä seurue tilaa taksin ja siirtyy Merikosken tanssiravintolaan. Lisko on hyvällä tuulella ja sujauttaa portsarin kouraan satasen. Portsarin polvet notkahtavat.
Ehkä juuri Merikoskessa tai kenties ravintola Arinassa Lisko maksaa orkesterille, jotta se soittaa tunnin yhteen kyytiin kappaletta . Lisko rakastaa espanjalaista ja kreikkalaista kulttuuria.
Liisa Lisko muistetaan värikkäästä persoonastaan. Hän oli räväkkä, mutta ystävällinen ja vaatimaton ihminen. Hän auttoi ja ilahdutti ihmisiä mielellään.
"Vaikka Liisa oli hyvin varakas, hän ei koskaan väheksynyt ketään. Hän oli hyväsydäminen ihminen", eräs muistelija kertoo.
Parhaiten Lisko viihtyi taiteilijoiden, boheemien tai muulla tavalla hieman erikoisten ihmisten seurassa. Boheemi Lisko oli itsekin. Hän istui ravintoloissa ja pubeissa, kiroili, veti tupakkaa eikä sylkenyt lasiin. Hän kiehahti helposti, mutta leppyi nopeasti. Toisinaan hän kurvasi taksikyydillä pankkiin, syöksyi sisään aamutossut jalassa ja kotitakki päällä. Peruukkikin saattoi heilua vinksollaan. Hän matkusti etelänmaissa, aikana jolloin etelänturismi teki vasta tuloaan.
Liisa Lisko, virallisesti Anna Liisa, syntyi vuonna 1920. Hän oli perheen neljästä lapsesta vanhin. Ikäeroa nuorempiin sisaruksiin oli useita vuosia. Isänpuoleinen suku oli lähtöisin Kangasalta, jossa Liisa Liskon isän, Arvo Liskon vanhemmilla oli kartano. Äiti oli Laihialla syntynyt Tyyne Rautio.
Arvo Lisko oli jääkäri. Hän taisteli saksalaisten joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa osallistuen Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin. Suomen sisällissodan jälkeen mies muutti Vaasaan ja vuonna 1919 Ouluun, jossa hän toimi omistamiensa Uuden hotellin ja sittemmin Kauppahotellin johtajana.
Arvo Lisko oli sairastunut sotakentillä tuberkuloosiin. Hän hoidatti itseään Sveitsissä, tuloksetta. Turhautuneena mies keksi omintakeisen lääkkeen: valkosipulin ja pöytäviinan.
"Arvo Lisko uskoi sipulin ja viinan voimaan kuin pukki sarviinsa", kertovat Liisa Liskon entiset naapurit. Niin paljon, että mies kirjoitti kohtalotovereidensa avuksi opaskirjan: (1939).
"Lääkeannoksen" päälle Lisko kehotti polttamaan sikaria, mutta mieluiten kessupiippua. Resepti tepsi niin keuhkotautiin kuin lapamatoihin, joiden Lisko uskoi olevan jokaisen tuberkuloosipotilaan riesa.
"Lääkärikunta ei ollut kirjasta mielissään. Selvitäkseen sen aiheuttamasta kohusta hän tarvitsi juristin apua", kertoo Liisa Liskon sukulainen, maatalousyrittäjä Touko Lisko.
Yhtä kaikki, "lääkekokeilusta" lähti liikkeelle Kauppahotellissa kymmeniä vuosia myyty menekkituote, sipuliviina. Sipuli uutettiin viinaan ja siivilöitiin. Siitä sai nimensä myös Kauppahotellin kutsumanimi, Sipulilinna. Rakennus kun vielä muistutti torneineen ja suippokaarineen 50-luvun laajennukseen ja muodonmuutokseen saakka linnaa.
Rauha Tiinanen työskenteli Liisa Liskon perustamassa, rautatieaseman lähellä sijainneessa ravintola Arlissa 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Arvo Lisko oli kuollut vuonna 1956.
"Siihen aikaan Liisa työskenteli Arlissa ja vanha rouva Tyyne Kauppahotellissa. Ennen Arlia Liskoilla oli nykyisen Oulun Osuuspankin Isonkadun konttorin paikalla erittäin suosittu Puistola-niminen ravintola", Tiinanen kertoo.
Tyyne-äidin kuoleman jälkeen vuonna 1965 Liisa Liskosta tuli Kauppahotellin itseoikeutettu johtaja, joka pyöritti liiketoimia menestyksekkäästi vuosikymmeniä.
Tiinanen tuli tuntemaan työnantajansa temperamentin hyvin.
"Kerran olin saada Liisalta selkääni, kun värjäsin hiukseni. Väri ei hänen mielestä sopinut lainkaan." Ja kun rouva Lisko ärjäisi, oli tapana totella.
Liisa Lisko liikkui paljon eikä hän osannut olla ilman seuraa.
"Pohjimmiltaan hän oli kuitenkin yksinäinen ihminen. Ystäviä oli vähän", Tiinanen sanoo.
Sen sijaan ympärillä pyöri hännystelijöitä ja henkilöitä, jotka pyrkivät hyväksikäyttämään Liskoa.
"Joku saattoi luulla, että se käy helposti, mutta siinä hän erehtyi. Liisa oli taitava liikenainen, joka ymmärsi rahan päälle. Hänen ihmistuntemuksensa oli loistava. Ei häntä pystynyt huijaamaan", Fjalar Montinin veljenpoika, Mauri Montin sanoo. Samaa mieltä on Tiinanen.
"Ehkä jonkun drinkin tai muuta sellaista perässä pörrääjät saattoivat saada", entiset naapurit sanovat.
Liisa Liskon ainoa ja lyhyt avioliitto pohjoissuomalaisen liikemiehen kanssa oli onneton ja myrskyisä. Pariskunta erosi jo muutaman vuoden kuluttua, minkä jälkeen mies muutti Yhdysvaltoihin. Liitosta syntyi poika, alkuvuodesta kuollut Kari Lisko.
"Liisa hoiti Karin erittäin hyvin ja oli hänelle rakas. Kari kuunteli mielellään musiikkia. Hänellä oli varmaan tuhansia kasetteja", Montin muistelee. Kari Lisko oli kehitysvammainen.
Vuosittain Lisko järjesti pojalleen suuret syntymäpäiväjuhlat. Juhlissa lapsille tarjoiltiin kaikki mahdolliset herkut mitä kuvitella saattaa. Ajoittain Kari oli hoitolaitoksessa.
Tiinanen toimi myös Kari-pojan lastenhoitajana.
"Minulla on hauskoja muistoja esimerkiksi matkastamme kolmisin Lastenlinnaan Helsinkiin. Liisa oli aivan mahdottoman hyvä keksimään hauskoja juttuja."
Touko Lisko vieraili Liskon ja Kari-pojan luona Lehtorannassa lapsuudessaan ja nuorena usein. "Muistoni noista ajoista ovat mukavia. Vaalin heidän muistoaan lämmöllä", hän sanoo.
Touko Liskon sukutila sijaitsee Ruukissa. Yhteistyö Kauppahotellin kanssa kesti pitkään. Tilalta kuljetettiin maitoa ja kermaa Kauppahotelliin niin Arvo kuin Liisa Liskonkin aikana. Ennen sotia sinne vietiin Siikajoesta pyydystettyjä rapuja pärekoreittain. Tuotteet kyyditettiin junalla.
Oulun Kauppahotellin ravintolassa nautittiin myös kulttuuria.
"Jos joku esiintyvä tähti liikkui pohjoisessa, oli selvää että hän esiintyi myös Kauppahotellin ravintolassa", Touko Lisko kertoo.
Kun Neuvostoliitto vielä oli voimissaan, Oulussa kävi runsaasti venäläisiä turistiryhmiä. Parhaimmillaan heitä tuli bussilastillinen viikoittain. Kaupunki otti vieraat vastaan, näin oli sovittu Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kanssa.
"Vieraat edustivat eri neuvostotasavaltoja ja ammattiryhmiä", kertoo Oulun kaupungin eläkkeellä oleva virkamies. Vieraat majoitti Oulun Kauppahotelli, joka sijaitsi aivan kaupungintalon tuntumassa.
Oulun teekkariyhdistyksen ravintola Rattori-lupi toimi Kauppahotellin tiloissa vuosina 1976-1981.
Vuonna 1980 Liskon perikunta myi Kauppahotellin tontteineen ja kiinteistöineen liikemies Väinö Paakin perheyhtiölle. Viime vaiheissa rakennuksen omisti Insinöörityö Oy. Kauppahotellin toiminta lakkasi ja rakennus purettiin 1990-luvun alussa.
Samoihin aikoihin Liisa Lisko sairastui vakavasti.
"Kari-pojan elämän turvaaminen oli Liisalle ykkösasia", entiset naapurit muistavat.
Hautajaisensa Lisko suunnitteli viimeistä piirtoa myöten: kutsuvierasluettelon, joka ei ollut pitkä, hautajaisseremonian, vieraiden istumajärjestyksen, ruoat ja juomat, viinit ja konjakit.
Liisa Lisko kuoli vuonna 1991. Hänet on haudattu Oulun Intiön hautausmaalle, Liskojen sukuhautaan. Haudan hoitoaika on 99 vuotta.
"Pidemmäksi aikaa Liisa ei kai sitä saanut", Touko Lisko sanoo.
Värikkäänä ja voimakastahtoisena ihmisenä Liisa Lisko antoi leimansa oman aikansa palvelukulttuuriin.
"Toiset, niin sanotut hienommat piirit häntä ehkä väheksyivät, mutta siitä ei Liisa välittänyt. Hän kulki omia polkujaan", entiset naapurit sanovat.
Artikkelin lähde Kaleva