Artikkelin lähde Kaleva
Minna Akimo TEKSTI
JARMO KONTIAINEN KUVAT
Lokakuu vuonna 2011. Jännitys on liian laimea sana kuvaamaan tunnelmaa, joka leijailee Oulun seudun ammattikorkeakoulun tiloissa. Käytävät ovat täynnä laulavia ja soittavia nuoria. Heillä kaikilla on sama unelma: päästä jatkoon. Tehdä musiikkia ja menestyä.
Samalla moni tietää, ettei matka tästä jatku kuin takaisin kotiin.
Vuoroaan odottavien nuorten joukossa on myös kolmikymppinen Oulussa asuva nainen. Hän on pukeutunut tummansinisiin farkkuihin, mustaan neuleeseen ja nahkasaappaisiin. Hänen rintaansa on liimattu lappu, jossa on nelinumeroinen luku: 1201. Lappuun on kirjoitettu myös kokelaan nimi: Niina.
Odottamisen jälkeen hän pääsee suljettujen ovien taakse. Niina on valinnut kappaleekseen yhdysvaltalaisen rokkarin Pinkin Dear Mr. President. Kokelaat laulavat ilman säestystä tuomariston edessä.
Tuomariston kommentit ovat takuuvarmaa lööppikamaa.
Kukaan ei voi tietää, mitä heidän suustaan tulee. Ovatko he sillä päällä, että kokelaalle annetaan täystyrmäys vai siirappimaisen venyvä
ja makea, suorastaan imelä kehu.
Tammikuussa 2012 kotisohvillaan köllöttelevät televisionkatselijat pääsevät suljettujen ovien taakse. Televisiokamerat näyttävät tuomariston edessä esiintyvän ujon ja aranoloisen naisen. Naisen, jonka puolesta yleisön on hieman jännitettävä. Selviääkö hän loppuun asti?
Myötäjännitys on turhaa. Nainen osaa laulaa, ja sen myös tuomarit huomaavat.
"Veikkasin, että koko Idolsin paras laulaja", tuomaristossa istunut Anna Abreu totesi heti esityksen jälkeen.
Muut myötäilevät mukana. Vahva ääni saa kehuja, mutta samalla tuomarit kehottavat kokelasta korostamaan enemmän omaa persoonaansa ja tulemaan rohkeammin esille.
"En minä oikeasti niin arka ole, mutta silloin minua jännitti. Sellaisessa tilanteessa ihmiset taantuvat ja jähmettyvät. Koskaan en ole sillä tavalla jännittänyt. Olen esiintynyt lapsesta asti ja ollut keikoilla rentona", Niina Kähönen kertoo nyt, pari vuotta Idols-kilpailun koelaulujen jälkeen.
Niina Kähönen on se nainen, joka otti ensin osaa Idolsiin, sitten The Voice of Finlandiin. Molemmissa hän eteni ja lauloi hyvin, mutta varsinaista voittoa hän ei saavuttanut.
Siitä hän ei ole moksiskaan.
Kilpailut opettivat hänelle jotain olennaista. Menestystä ei pidä haluta menestyksen vuoksi. Tärkeämpää on tehdä sitä, minkä itse kokee tärkeäksi ja itselleen läheiseksi. Vasta sen jälkeen tulee menestys, jos on tullakseen.
Idolsin koelaulutilaisuudessa Niina selvittää itsensä jatkoon kevyesti.
Sen jälkeen alkavat teatteriviikonloput Helsingissä. Se tarkoittaa sitä, että jäljelle jääneistä 91 kokelaasta karsitaan suurin osa pois. Niina etenee vaiheeseen, jolloin 15 kilpailijasta karsitaan vielä viisi pois.
Finaalilähetyksiin pääsee vain kymmenen parasta. Niina on heidän mukanaan. Yleisö tykkää ja tuomarit antavat hyvää palautetta. Siitä huolimatta live-lähetyksissä Niinalle tulee sellainen tunne, että hän suorittaa. Eikä laulamisen pitäisi tuntua siltä.
"Tuomarit olivat ammattilaisia, mutta en tarkasti enää edes muista, mitä he sanoivat. Jos siellä olisi ollut enemmän ihmisiä, jotka oikeasti tekee sitä duunia vaikka laulajana, se olisi ollut erilaista. Tuomaristossa ollutta Laura Voutilaista arvostan ammattilaisena kovasti. Mutta voivatko esimerkiksi (Tommi) Liimatainen tai (Jone) Nikula arvioida esityksiä muuten kuin heidän omista mielipiteistään käsin", hän sanoo.
Kilpailun edetessä Niinan ulkonäkö muuttuu. Koelauluissa lähes meikittömänä ja aran oloisesti esiintynyttä Niina stailataan rohkeammaksi, mutta kaikki valinnat eivät laulajaa itseään miellytä. Jakkupuvussa tulee orpo olo.
"Ajattelin, etten koskaan ollut sen näköinen kuin olisin halunnut olla. En ole iltapukuihminen, vaan tykkään enemmän katumuodista. Siltikin minut tungettiin aina jakkupukuihin. En ymmärrä, miten se kuvastaisi minun persoonaani", Niina sanoo.
Vaikka lainavaatteissa ei ole aina kotoinen olo, hän ymmärtää pelin hengen. Stailaajilla käytettävissä oleva aika on rajallinen. Silloin esiintyjän omia toiveita ei välttämättä kuunnella.
"Se on vaikeaa työtä sekin, ja aikaa rajallisesti. Mutta minusta just noissa formaateissa voisi unohtaa sen, että jostain ihmisestä tulisi tehdä jonkinnäköinen tai luoda kilpailijalle tietty imago heti", hän sanoo.
Niina istuu mustan pianon edessä pienessä harjoitteluluokassa Oamk:n tiloissa. Niina näppäilee pianon koskettimia ja kertoo olleensa aina oikea himotreenaaja.
"Olen aina treenannut paljon, mutta paniikissa minun ei tarvinnut harjoitella. Jos ääni ei ole toiminut, olen oppinut ajattelemaan ’tämä on vain tällainen päivä’. Nykyisin treenaan niitä juttuja, joissa itse haluan kehittyä", hän kertoo.
Raumalaissyntyinen Niina on kolmilapsisen perheen kasvatti. Lapsuudenkodissa äiti lauloi ja isä soitti trumpettia. Kun Niina oli päiväkodissa, hän soitti pianoa korvakuulolta. Silloin päiväkodin tädit kehottivat vanhempia laittamaan tytön musiikkikouluun. Musiikki tuli ja jäi Niinan elämään.
Kuuden seitsemän vuoden iässä hän aloitti pianotunnit. Musiikkiluokalla mukaan tulivat lyömäsoittimet. Sen jälkeen hän alkoi laulaa.
Peruskoulun musiikkiluokkien ja lukion jälkeen Niina muutti Turkuun. Siellä hän opiskeli Turun Konservatoriossa pop/jazz-musiikkia. "Meillä oli siellä tiivis porukka, vähän kuin perhe. Teimme paljon asioita ja soitimme aina yhdessä", hän kertoo.
Kolme vuotta Turussa asuneena Niina ihmettelee mielikuvia yrmeistä ja sisäänpäinlämpiävistä turkulaisista. Ei hän sellaisiin törmännyt. Ei ennen kuin hän muutti Ouluun vuonna 2006.
"Mä olen kokenut tän just niin sisäänpäin lämpiävänä, mitä enemmän olen täällä ollut. Olen usein miettinyt, johtuuko se minusta, mutta kun missään muualla tällaista ongelmaa ei ole ollut. Mulla ei ole vieläkään ketään läheistä ihmistä täällä", hän kertoo.
Sunnuntai 1. huhtikuuta 2012. Silloin MTV3 lähettää neljännen finaalilähetyksen. Suoraa lähetystä seuraa 760 000 katsojaa. Niina Kähönen esittää Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -kappaleen. Menestynyt radiohitti, mutta ei ehkä kaikkein ominta soul-naisen musiikkia.
Lähetyksen päätteeksi hän putoaa.
Putoaminen ei harmita, sillä Idols ei ole Kähöselle elämän ja kuoleman kysymys.
"Näin ammattimuusikkona minulla oli kuitenkin ajatus, etten kuulu sinne. Ehkä alitajunnassani oli fiilis, etten osannut olla täysin mukana siinä kilpailussa. Idols on kuitenkin tv-ohjelma ja show, jossa menestyminen ei ole välttämättä kiinni pelkästään laulutaidosta, vaan myös persoonasta. Siitä olin iloinen, että sain laulaa ja esiintyä niin isoille yleisöille", hän sanoo nyt, pari vuotta kilpailun jälkeen.
Jokin jäi kuitenkin kytemään pinnan alle. Kähönen halusi kokeilla television musiikkikilpailuissa siipiään vielä kerran.
21. tammikuuta 2013. The Voice of Finlandin neljännessä jaksossa hän esittää Beyoncé Knowlesin kappaleen If I were a Boy. Tuomareista Michael Monroe ja Elastinen kääntävät tuolinsa ja näyttävät vihreää valoa. Niina valitsee valmentajakseen Elastisen.
Maaliskuun 1. päivänä hän pudottaa kaksintaistelussa Anna Halmetojan. 15.3. hän saa jatkopaikan yleisöäänien varassa. Seuraavalla viikolla Niina putoaa kilpailusta.
"Kun olin katsonut ohjelmaa aiemmin, kilpailu vaikutti kivalta. Minulla oli siitä ihan erilainen mielikuva kuin Idolsista, mutta loppujen lopuksi kyse on kuitenkin samantyylisestä kilpailusta. Formaatti on vain erilainen. Ehkä halusin mennä sinne uudelleen yrittämään, mutta vasta nyt tajuan sen, että ei tätä uraa voi tehdä pelkästään sillä tavalla. Formaatti ei tee mitään kenenkään puolesta", Niina Kähönen sanoo nyt jälkikäteen.
Yhden päätöksen Niina on tehnyt. Enää hän ei mene tv-kilpailuihin mukaan. "Ne eivät ole minun juttuni", hän sanoo.
Huhtikuun 10. päivä 2013. On kylmän kevään ensimmäinen lämmin päivä ja Niinan syntymäpäivä. 32 vuotta täyttävä nainen sulkee pianon kannen kiinni ja lähtee kotiin. Siellä häntä odottavat 3- ja 7-vuotiaat lapset.
Toukokuussa hän matkustaa Tallinnaan. Siellä hän osallistuu jazz-laulukilpailuun, jossa arvioidaan hänen laulutaitojaan. Ei hänen persoonaansa.
Artikkelin lähde Kaleva