Artikkelin lähde Kaleva
"Mikä sulla jäi tänne?" kysyy ruotsinsuomalainen nainen haukiputaalaiselta Kai Latvalehdolta, ja tuijottaa tiukasti silmiin.
Sitä nelikymppinen Kai on itsekin miettinyt. Paljon. Mitä kaksivuotiaana Ruotsiin muuttaneesta suomalaispojasta jäi länsinaapuriin, kun perhe muutti takaisin Ouluun Kain lähestyessä teini-ikää? Kai ei osaa vastata, mutta tietää, että jotain jäi. Koko elämänsä mies on tuntenut olevansa yhteisössään ulkopuolinen.
Mika Ronkaisen dokumentti Laulu koti-ikävästä on tarina miehestä, joka haluaa tehdä reissun juurilleen. Nähdä uudelleen ne kerrostalot, joiden pihalla leikki lapsena, kun perhe lähti paremman palkan perässä Göteborgiin.
Noilla samoilla pihoilla leikki paljon muitakin suomalaislapsia. Muuttoliike Suomesta Ruotsiin oli voimakkaimmillaan 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, kun suomalaiset lähtivät länsinaapuriin leveämmän leivän perässä. Moni jäi, mutta Latvalehdon perhe muutti aikanaan takaisin.
Siirtolaisuusteeman alta pilkottaa vielä vahvempi tarina: pojan ja isän aikuisiän lähentyminen. Vuosien kuluessa Kailla ja Taunolla ei oikein ole ollut aikaa pysähtyä juttelemaan - ja siihen on ollut syynsä. Nyt paljon on kuitenkin muuttunut, eikä muutoksista vähäisin ole mainio Oiva-poika, viisivuotias ornitologi.
Oman lapsen syntymä on ollut Kaille paitsi alkusysäys pohtia juurettomuuttaan, myös syy antaa isälle toinen mahdollisuus.
Nyt isä ja poika lähtevät automatkalle, ja satojen kilometrien matkallahan ei ole muuta kuin aikaa jutella. Sukupolvien välinen kuilu kulkee kuitenkin jossain käsijarrun kohdalla. Siinä missä puhumiseen tottunut poika tahtoisi tonkia menneitä ihan urakalla, isä pysyisi mieluummin puhumattomalla mukavuusalueellaan. Syntyy hienovarainen jännite, jonka purkautumista on kiinnostavaa seurata.
Latvalehtojen matka kulkee aina Göteborgiin saakka. Matkalla Kai tapaa muun muassa nuoren ruotsinsuomalaismiehen, joka kertoo, miksi suomalaisen näköisen jannun on vaikea saada Ruotsissa taksi yöaikaan. Naapureiden mielikuvat Suomesta ja suomalaisuudesta eivät ole kaikkein mairittelevimpia.
Ohjaaja on tehnyt rohkean ja hienovaraisen ratkaisun antaa päähenkilöilleen runsaasti tilaa, ja katsojalle tulee tunne satunnaisen oloisista kohtaamisista - sellaisista, jotka kuuluvat olennaisena osana matkantekoon.
Dokumentin siirtolaisuusteemaa vahvistaa 1970-luvun siirtolaismusiikki, jota toisen polven ruotsinsuomalaiset muusikot tulkitsevat kaiholla ja taitavasti. Aitoon miljööhön rakennetuissa musiikkiesityksissä on jotain pysäyttävää. Ne solahtavat sujuvasti tapahtumiin ja siirtävät Latvalehdon perheen tarinan yksityisestä yleiseen.
Musiikki on sidottu mukaan tarinaan sen alkutahdeista lähtien: alkukohtauksessa näemme Aknestik-yhtyeen kitaristina tunnetun Latvalehdon Qstockin lavalla Suomirokkia soittamassa, ja lavalle dokumentti myös päättyy.
Loppua kohden myös puuttuva palanen alkaa saada nimen ja muodon.
Kati Valjus
Artikkelin lähde Kaleva