Isän jäljillä pohjoisen hyväksi

Pia Kaitasuo Kaleva
Espoo Akateemikko Pekka Jauhon merkkipäivähaastattelua varten pitäisi varata aikaa ja palstatilaa, jos mielisi tehdä selkoa hänen mielenkiintoisista elämänvaiheistaan ja monipuolisesta urastaan.
Niinpä sovitaan yhdessä, että muisteltaisiin Ouluun liittyviä asioita. Sodan aikana maailmalle synnyinkaupungistaan lähtenyt Jauho kun ei ole tosiasiassa koskaan jättänyt Oulua. Se on pysynyt tiukasti elämässä.
Pekka Jauho syntyi Oulun Lyseon rehtorin Antti Jauhon ja kartanpiirtäjä Sylvi os. Pajarin ainokaiseksi. Turvallinen lapsuus katkesi 1936 isän kuollessa sydänhalvaukseen. Äiti sairastui pian vakavasti.
Niinpä suhteista sukulaisiin tuli entistä läheisempiä. Isän sukutila Kemijokivarressa oli taloudellisenakin tukena, henkistä tukea hän sai äidin perheeltä. Erityisesti Kaarlo-eno oli kasvuikäiselle pojalle tärkeä.
"Hän opetti minut ampumaan, ja häneltä sain rakkauden luontoon."
Tulevan uran kannalta tärkeäksi tuli Nevanlinnan perhe. Oulun lääninsairaalan ylilääkärinä työskennelleen Väinö Nevanlinnan Pentti-poika oli Pekka Jauhon paras kasvinkumppani. Jauho tutustui muuhunkin sukuun, maan merkittäviin tieteentekijöihin, ja kertoo luoneensa koko elämälleen tärkeät kontaktit. "Olin heille kuin oma poika. Pentti-ystäväni kaaduttua sodassa minusta tuli perheelle jonkinlainen Pentin korvike."
Yliopistoon Jauhon tie vei isän viitoittamana matematiikkaa ja fysiikkaa opiskelemaan. Opintoihin hän tarttui jo sota-aikana ja suoritti niitä melkoisen määrän.
"Hävittäjälentäjällä jäi aikaa lukea", hän kommentoi uutteruuttaan.
Vanha yhteys Nevanlinnoihin avitti opiskeluelämään asettumista. Akateemikko Rolf Nevanlinna tuli tärkeimmäksi mentoriksi. "Hän tunsi isäni ja isäni kohtalon ja tuki minua monessa."
Nevanlinnalla oli myös erinomaiset yhteydet kansainvälisiin tutkijapiireihin. Jauho kääntyi hänen puoleensa toiveissaan päästä jatkamaan tutkijantyötään ulkomaille.
Pitkäaikainen tieteellisten kosketuksien jatkumo alkoi Lundin yliopistosta. "Kyllähän meihin suomalaisiin suhtauduttiin sodan jälkeen vähän epäilevästi Neuvosto-suhteidemme takia, mutta kyllä henkilökohtaisilla tasolla saatiin selväksi, että puhtaasti tiedettä me olimme halukkaita yhdessä kehittämään."
Pekka Jauho kutsuttiin 1956 mukaan Oulun yliopiston perustamista valmistelleen komitean jäseneksi ja sihteeriksi. Tässäkin hän seurasi Antti-isän ajatuksia. Tämä kun oli ollut perustamassa Oulun korkeakouluseuraa jo heti itsenäisyyden ajan alussa.
"Kyllä tämä oli minulle kunnia-asia ihan isänikin tähden."
Korkeakoulun laajuus herätti keskustelua valtakunnallisesti ja myös komitean sisällä.
"Puheenjohtaja Pentti Kaitera, harras uskovainen, puhui aluksi vain pohjoisen pappispulasta. Minun näkemykseni oli, että tarvittiin konkreettista, modernia tiedettä, ja sain Kaiterankin näkemään luonnontieteiden tärkeyden."
Yliopiston synnyttäminen sujui ilma riitoja, Jauho tähdentää. "Meillä oli suuri tulevaisuudenusko. Päätimme tehdä yliopiston, joka kasvattaisi hyviä tiedemiehiä ja opettajia."
Kätilö on seurannut pienokaisen taivalta suurella kiinnostuksella. "En olisi uskonut, että niin hyvin pystyisivät siellä Oulussa asiansa hoitamaan."
Isänsä jälkiä akateemikko seurasi myös Kalevaan. Tämä oli tullut mukaan lehden omistajakuntaan sisällissodan jälkeen ja toimi yhtiön hallituksessa aina kuolemaansa saakka. Pekka-pojan muistiin ehtivät jäädä lehtipainon äänet ja tuoksut.
"Olen isäni peruja kalevalainen, siis edistysmielinen, mieleltäni. Vieläkin olen, vaikkei mitään puoluetta ole." Jauho tähdentää olleensa aina puolueisiin sitoutumaton.
Hän oli yksi niistä nuoren polven osakkeenomistajista, jotka 1940-luvun lopulla ymmärsivät Kalevan tarvitsevan irtiottoa puolueista, todellista riippumattomuutta.
"Totuus on että ainoa Kalevan vanhoista aikalaisista, joka on selvinnyt tähän päivään, on Kaleva itse. Miksi? Sillä oli yleisyhteiskunnallinen ote, se asettui puolustamaan asioita, joiden se katsoi olevan hyväksi Pohjois-Suomelle."
Jauholla on pitkä ura myös Kalevan avustajana, yksi lehden historian pisimmistä. Hän on aina puhunut tieteen popularisoinnin tärkeydestä ja omalla esimerkillään pyrkinyt näyttämään mallia.
Kalevan on oltava edelleen Pohjolan äänitorvi, hän painottaa. "On suhtauduttava vakavasti pohjoisen ongelmiin."
"On oltava lähellä ihmistä ja kirjoitettava sellaista tekstiä, joka on ymmärrettävää, ja nostettava esille sellaisia asioita, joita on mahdollista toteuttaa alueen parhaimmaksi."
Pekka Jauho seuraa median muutosta, mutta "vanhassa vara parempi" hän näkee.
"Tykkään että kirjoitettu teksti on jaloa. Se on kumminkin se viimeinen sana, se painettu!"

Artikkelin lähde Kaleva