Artikkelin lähde Kaleva
Vappu ei ole kuin ennen, jos kysytään vappumarssien veteraanilta. Päiväkausia kestävä nuorten ja opiskelijoiden karnevaali on jotain aivan muuta kuin vielä 1970-luvulla vietetty juhlallinen työväen marssipäivä.
"Mutta ei sitä silti tuomita pidä, maailma on muuttunut. Pitäähän ihmisillä olla oikeus ilakoida. Osin maailma on muuttunut juuri vappumarssien ansiosta", pohtii entinen Työväen urheiluliiton ja Oulun kansandemokraattisen kunnallisjärjestön aktiivi, Kansan Tahdon toimitusjohtajanakin työskennellyt Osmo Hekkala.
Hekkala osoittaa Linnansaaressa paikkoja, joihin vielä kolmekymmentä vuotta sitten kertyi tuhatmäärin työväenaatteen kannattajia viettämään vappujuhlia. Puhujista ovat jääneet mieleen erityisesti Kauko Hjerppe, Vappu Säilynoja ja nykypoliitikoista Martti Korhonen.
Juhlassa kuultiin väkeviä puheita ja nähtiin esityksiä: oli Oulun Tarmon valiovoimistelijat, pioneerien lauluryhmän esitys, ehkä juhlava vappuruno sekä Siltojen laulun kuorolaulua. Tilaisuus päättyi aina Kansainväliseen, joskin yhtenä vappuna Hekkala muistaa tilalle valitun Maamme-laulun.
"Se herätti kummastusta, että miksi Maamme. Se taisi olla jokin Suomen juhlavuosi", Hekkala muistelee.
Tänä vappuna Linnansaareen kertyy lähinnä piknikin viettäjiä, aatteen palo ei ole kuviossa mukana.
Kivenheiton päässä, Raatin saaressa pyörätien varressa on vuoden 1918 punavankileirin muistomerkki, jolle joka vappu sekä Vasemmistoliiton että SDP:n edustajat käyvät laskemassa kukat. Tässä tilaisuudessa Osmo Hekkalakin, yksi Jouko Toiviaisen toteuttaman muistomerkin puuhamiehistä, on läsnä joka vuosi. 1988 pystytetyn muistomerkin ensimmäisinä vuosina mukana oli myös henkilöitä, jotka olivat tuolla leirillä olleet.
"Se on osa Oulun vaiettua historiaa, vaikka ei siitä niin monta sukupolvea ole, kun se kosketti oululaisia."
Osmo Hekkala oli koko 1970-luvun mukana Oulun kansandemokraattien vapputoimikunassa, joka organisoi vappumarssin ja -juhlan. Marssilla kannettuja tunnuksia valmisteltiin kevättalvella sekä järjestötalolla että Hietasaaren tanssilavalla.
Tunnusten keskeinen sanoma olivat työ ja työn saaminen. Oltiin myös rauhan asian, sosiaaliturvan, 40 tunnin työviikon ja lapsilisien puolesta. Enimmäkseen oltiin puolesta, mutta myös vastaan: esimerkiksi Vietnamin sotaa ja "porvarien aivoituksia".
"Ihimisen häätyypi saaha olla vappaana", Hekkala muistelee erään marssijan julistaneen omatekoisessa banderollissaan.
Marssilla, kuten koko työväenliikkeessä, vallitsi voimakas me-henki. Tunnelma kulkueessa oli juhlallisen vakava.
"Mutta se oli myös toverillinen, ystävällinen ja innostava", Osmo Hekkala kuvailee vapunpäivän olemusta.
Parhaimpina vuosina marssijoita oli niin paljon, että kun viimeiset olivat vielä Kauppatorilla lähtöä tekemässä, ensimmäiset olivat ehtineet jo Linnansaaren juhlapaikalle. Reitti kulki torilta Pakkahuoneenkatua pitkin Uudellekadulle ja siitä Palokunnanpuistoa (nykyinen Otto Karhin puisto) sivuten Asemakadulle ja siltojen kautta Linnansaareen.
Kärjessä kulki lippulinna. Viiden hengen riveissä tulivat osastot: Työväen urheiluliiton, pioneerien, naisten, ja ammattiyhdistysväen eri osastot. Nuorisoliittolaisten punaiset, pioneerien vihreät ja taistolaisten siniset paidat toivat kulkueeseen väriä. 1970-luvulla jo ylioppilaslakkejakin näkyi kulkueessa. Osa koristi lakkinsa punaisilla nauhoilla.
"Kyllä silloin työmieskin kravattia kaulaan laittoi", Hekkala muistaa.
Viimeisinä vuosina kulkueen hännille paimennettiin taistolaiset, jotka ilmaantuivat paikalle omine iskulauseineen, osallistumatta kulkueen yhteiseen suunnitteluun millään tavalla.
"Joskus keskusteltiin isoonkin ääneen siitä, että sopivatko ne heidän tunnuksensa enemmistön linjaan siitä, mitä ollaan vaatimassa. Mutta keskustelemalla aina selvittiin, ja siellä se lössi tuli perässä", Hekkala muistelee.
Vapun aattona oli yleensä Koskelankylän Valolla aattotanssit, ja vapun päivän iltana pidettiin Valolla tai työväentaloilla iltatapahtumia puheineen ja esityksineen.
1960-luvulla Kansandemokraattisen nuorisojärjestön lauluryhmät, Kisällit, lauloivat lauluja, jotka osaltaan kertovat paitsi aatteesta, myös ajan tavasta viettää vappua. Vappuaatto oli ainakin porvareille kostea juhla, mikäli kisällilaulun sanoja on uskominen:
Työväen taistelujuhla on Vappu
Firmat on kiinni ja luukulla lappu
Työväki marssii ja sen punalippu
leimuten tuulessa hulmuaa
Vappuna särkeepi porvarin päätä
pumpulit korviin ja ottalle jäätä
kartiinit kiinni ja sohvalle maata
työväen marssit kun korvissa soi.
Tuohon aikaan tosin aivan kaikki eivät vielä olleet yhtä mieltä siitä, että vappu on vapaapäivä. Hekkala muistelee vielä 1960-luvulla joidenkin maalaisliittolaisten mylläreiden pyörittäneen myllyjään vapunpäivänä uhmaten työväen juhlalle annettua statusta.
Oululaista työväen vappua vuosina 1907-1982 pro gradu -työssään tutkinut historian opiskelija Janne Oinonen toteaa, että vapun ottaminen työväen valtakunnalliseksi juhlapäiväksi Suomessa kytkeytyy Ouluun. Kaupungissa pidettiin vuonna 1906 SDP:n puoluekokous, jossa päätettiin, että vastedes toukokuun ensimmäinen olisi meillä, niin kuin monissa muissakin maissa, työväen oma juhlapäivä.
Aivan alkujaan työväen vapun juuret juontavat Yhdysvaltoihin, missä ensimmäinen toukokuuta oli moving day, päivä, jolloin työläiset uusivat työsopimuksia ja vaihtoivat työpaikkaa. Usein päivään liittyi mielenilmauksia, joskus väkivaltaisiakin, työläisten oikeuksien puolesta.
Vuonna 1889 sosialistinen internationaali, sosiaalidemokraattisten puolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö, päätti, että mielenosoitusten uhrien muistopäivää vietettäisiin maailmanlaajuisesti 1.5.1890.
Työväen vappumarssien kulta-aikaa Oulussa olivat jatkosodan jälkeiset vuodet. Marsseja järjestivät tuolloin yhdessä kansandemokraatit ja sosiaalidemokraatit. Kun kulkueet olivat suurimmillaan, tuhansien marssijoiden virtaan yhtyi osastoja kaupungin eri osista.
Vuonna 1948 juhlinta eriytyi, ja usean vuoden ajan kyräily oli niin vahvaa, että sosiaalidemokraattien juhlissa Palokunnanpuistossa oli paikalla kansandemokraattien edustaja, joka raportoi juhlinnasta omalle järjestölleen. Näin saatiin oikaistua toisten mahdollisesti liioittelemat osallistujamäärät.
Porvarien, ensimmäisenä SMP:n, vappujuhlia katukuvaan alkoi tulla 1970-luvulla. Tuolloin vasemmistokin oli jo saanut taas sovun aikaan ja järjesti vappujuhlat yhdessä, kunnes välirikko tuli taas 1980-luvun alussa.
Nykyisin Oulun työväen vappua järjestävät yhdessä puolueiden kunnallisjärjestöt ja SAK:n paikalliset toimijat. Kello 11 Otto Karhin puistossa puhuvat Yrjö Hakanen (komm.) ja Hanna Sarkkinen (vas.) ja marssin jälkeen kello 12 Rotuaarin vappujuhlassa puhuvat Paavo Arhinmäki (vas.) ja ammattiyhdistysliikkeen edustajana PAMin puheenjohtaja Ann Selin (sd.).
Erillisen marssitoimikunnan järjestämä vappumarssi kulkee Otto Karhin puistosta Rotuaarin aukiolle. Marssijoiden määrä on viime vuosina vaihdellut kahden- ja kolmensadan välillä.
Osmo Hekkala aikoo kyllä osallistua juhlaan, mutta marssille hän ei enää lähde.
"Maailma on muuttunut niin, että pitäisi olla helvetinmoinen kansallinen hätätilanne, että sitä lähtisin marssille ajamaan."
Porvarivappu ja työväenvappu kohtasivat takavuosina kadunvarressa. Kun työväki marssi kadulla, kertyivät porvarit kadunvarteen katsomaan kulkuetta.
Eräs oululainen muistelee, että vaikka työväenluokkaisesta perheestä ei tavattu osallistua marssille, oli jopa lapsilta ankarasti kiellettyä mennä kadunvarteen töllistelemään.
Marssin jälkeinen suunta paljasti viimeistään värin: työväki suuntasi yhteiseen vappujuhlaan Linnansaareen, kun taas porvarit vetäytyivät klubien ja ravintoloiden seinien suojaan vappulounaalle.
Vaikka työväen ja porvarien juhlinta oli 1970-luvulla tiukasti erillään, rajanveto ei välttämättä ollut vihamielistä. Osmo Hekkala muistelee "suvaitsevaiseksi porvariksi" kuvailemansa kokoomuslaisen kansanedustajan ja sittemmin Kalevan toimitusjohtajan Martti Ursinin aikoinaan sanoneen, että vastustaa vappumarssien lopettamista.
"Pitäähän meillä porvareillakin olla jotain katsomista", Hekkala kertoo Ursinin perustelleen kantaansa.
Marssipäivänä sanailu jatkui. Tutut työväenmiehet huutelivat kadunvarressa kulkuetta seuranneelle Ursinille, että "tule sinäkin Martti tänne hyvän asian puolesta marssimaan".
"Kannatan kyllä hyviä asioita, mutta en minä sinne tule", Hekkala muistaa Ursinin vastanneen.
Porvarillinen vappuperinne on rantautunut Suomeen Ruotsista alun perin ylioppilaiden juhlintana jo 1700-luvulla. Juhlinnan alullepanijaksi mainitaan usein nimenomaan ruotsalaisen Lundin yliopiston opiskelijat, jotka juhlistivat kevään tuloa toukokuun ensimmäisenä päivänä.
Jos siis vappuna palelee Linnansaaren tai Ainolan piknikillä, syyttävän sormen voi suunnata länteen. Ruotsin eteläosassa sijaitsevassa Lundissa sää on toukokuun alussa varmasti paljon sopivampi kevään juhlinnalle luonnon helmassa kuin näillä leveysasteilla.
Ruotsalaista perua on myös vapun kevätlauluperinne, jota Oulussa edustaa näkyvimmin kaupungintalon portailla vappuaamuna esiintyvä mieskuoro Pohjan Laulu.
Kaupungintalolla laulaminen on kuulunut kuoron vappuohjelmaan aivan alkuajoista, vuodesta 1908 lähtien. Perinne on jatkunut katkeamatta tähän päivään asti vuodesta 1948.
Kuoron veteraaniosastoon kuuluu Matti Heikkinen, joka on noussut kaupungintalon portaille vappuaamuna liki 50 kertaa. Jo tuota ennen pikku-Matti seurasi portaiden juurella isänsä esiintymistä kuoron riveissä.
"Pohjan laulun esiintyminen kuuluu vappuun. Kesäaamu, Sua tervehdin ja Oulun poijat ovat tyypillisiä vappuaamun lauluja", Heikkinen luettelee.
Esiintymisen jälkeen kuorolaisillakin oli tapana perheineen katsoa vappumarssia.
Sen jälkeen mentiin lounaalle 1940-luvulla Tuiran Kestikartanoon tai Tervahovin ylimpään kerrokseen, jonka kattoterassilta saattoi katsella kaupungin menoa. Rauhala eli entinen Vanha kauppaklubi sekä Suomalainen klubi olivat ja ovat yhä suosittuja vappulounaan paikkoja.
Ennen vappulounailla sai kuulla myös lauluesityksiä, kun Pohjan laulun miehet hajaantuivat pienempiin ryhmiin viihdyttämään ravintola-asiakkaita. Vielä 1970-luvulla tapana oli myös käydä laulamassa kevätlauluja Lassintalon vanhuksille.
"Se perinne on nyt valitettavasti katkennut, mutta olisi hienoa, jos se vielä saataisiin elvytettyä", Heikkinen sanoo.
Matti Heikkisen vappuun kuuluu myös ylioppilaslakki, joka pidetään päässä vapunpäivän aamusta iltaan saakka. Ennen nuoren arkkitehdin vappu alkoi usein jo aattoiltana, ja nykyisinkin aattoillan vappumatinea voi olla ohjelmassa.
1950-luvulta asti oululaista vappua viettänyt ja seurannut Heikkinen tiivistää meiningin muutoksen siten, että riehakkuus ja karnevaalihenki on noussut yhä suurempaan rooliin.
"Kun yliopisto tuli kaupunkiin, tulivat myös opiskelijoiden tavat ilakoida. Sieltä tuli paitsi erilaisia musiikkiesityksiä opiskelijoiden kuorojen ja soittoryhmien myötä, myös riehakkaampaa juhlimista. Nykyään vappu on enemmän nuorison juhla. Oma vappuni on muuttunut yksinkertaisemmaksi ja rauhallisemmaksi, on mukava kävellä kaupungilla ja tavata tuttuja", Heikkinen kertoo.
Vappukarnevaalit näkyvät ja kuuluvat nykyään Oulussa ainakin Linnansaaressa ja Ainolan puistossa. Kuten muistakin opiskelijakaupungeista, Oulusta löytää karnevaalihenkeä jo monta päivää ennen vappua, kun vain seuraa haalarivirtojen liikkeitä kaduilla. Kun ynnää eri kiltojen, ainejärjestöjen ja muiden opiskelijayhteisöjen tapahtumat, vapun ajalle kertyy kymmeniä, ellei satoja eri vappukekkereitä.
Toki karnevaalista osansa ottavat muutkin. Vapunaattona kiedotaan serpentiinit kaulaan ja kaivetaan vappuhatut kaapista. Vapputorvet, ilmapallot ja vappuhuiskat kuuluvat paitsi lapsiperheiden myös nuorten vappuun. Vähän fiinimmin karnevaalia voi viettää istahtamalla kuohuviinipiknikille Linnansaareen.
Opiskelijat ovat kuitenkin virittäneet vapun äärimmilleen. Jo viikkoa ennen vapunpäivää englannin opiskelija Miia Lämsä on kolealla Tuiran uimarannalla osallistumassa kirkkovenesoutuun, joka tänä vuonna tosin kääntyi jäätilanteen vuoksi rodeohärällä ratsastamiseksi.
Lämsä vietti vappuaattoa pinkki stetson päässään Ainolan puistossa jo lukiovuosina, mutta sittemmin vapusta on tullut laajempi käsite.
Neljännen vuoden opiskelijalle vappu on viikon mittainen virta bileitä ja tapahtumia.
Lämsä kaivaa taskusta ruttuisen ruutupaperin.
"Tiistaina OYY:n International wappu parade, keskiviikkona rodeoratsastusta ja sitsit, torstaina ei mitään, perjantaina töitä, lauantaina vappusauna, sunnuntaina krapulamättö Raxissa, maanantaina piknik laitoksen henkilökunnan kanssa, illalla lähiöbaarikierros halpoja kaljoja etsimässä..."
Vappuaattona humanistit lakittavat Franzenin patsaan ja sen jälkeen on vuorossa yliopistolaisten vappukulkue ja Ainolan puiston fuksiuitot. Osa Lämsän riennoista on kieltenopiskelijoiden oman ainejärjestön, Verban, keskinäisiä kekkereitä, osa taas laajemman piirin juttuja ja teekkareidenkin kanssa yhteisiä.
Opiskelijoiden kostea karnevaalivappu on sekin oikeastaan ruotsalaisesta ylioppilasvapusta kehittynyt versio. Joku nimittää sitä sikailuksi, mutta kun opiskelijoita kuuntelee, arvostelijat eivät ole ehkä päässeet aivan sisälle opiskelijakarnevaalin ytimeen.
Monen päivän juhlaputkessa olennaisinta ei ole kaksin käsin juominen, vaan hauskan pitäminen, täydellinen irtiotto arjesta ja yhteiskunnan vaatimuksista. Tänä vuonna vappukansalla on jopa oma radio, Rattoradio, joka suoltaa karnevaalin henkeen sopivaa ohjelmaa viikon verran.
Haalarit ja hassut hatut eristävät opiskelijat omaan vapputodellisuuteensa, joka toimii omilla säännöillään. Tärkeintä siinä on - niin mikä?
"Tasokas seura", kiteyttää kolmannen vuoden ruotsin opiskelija Ari Alavahtola.
Hän on aloittanut vappunsa jo toukokuun 22. päivä, puolitoista viikkoa ennen vapunpäivää seuraamalla Humanistisen killan fuksikastetta ja osallistumalla sen päälle mönttipiknikille.
"Vappu on hyvä tilaisuus viettää aikaa yhdessä kavereiden kanssa, ennen kuin kaikki karkaavat kesälomille", Miia Lämsä lisää.
Vappuhuiskia ja -palloja kaupattiin kadulla jo viime vuosisadan alkupuolella. Vuodelta 1940 peräisin olevassa lehtikuvassa asepukuiset sotilaat huiskuttavat viuhkojaan.
Karnevaalielementtejä vappuunsa yritti hakea myös SKDL:n johto 1950-luvulla. Tuolloin oli näkyvissä, että marsseille osallistujien määrä hiipuu. Lääkkeeksi keksittiin - marssireittien lyhentämisen ohella - se, että paikallisjärjestöjä kehotettiin lisäämään kulkueisiin väriä ja meininkiä, viuhkoja ja hauskuutta, joka houkuttelisi nuoria mukaan.
Nyt tuota hauskuutta piisaa, tosin ilman suurempaa aatteen paloa. Verbalaisetkin ilmoittavat olevansa poliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka tarkoituksena vappuna on vain pitää hauskaa.
Lähimpänä poliittisen vapun merkkejä on opiskelijoiden vappukulkue aattona, mutta sielläkään ei juuri iskulauseita huudeta.
Kun kysyy, alkaako missään vaiheessa vappua väsyttää, saa osakseen kummeksuvia katseita. Väsyttää? Ei ala, jos ei vedä hommaa överiksi.
"Vappu ei ole sprintti, vappu on maraton", Miia Lämsä tiivistää.
Artikkelin lähde Kaleva