Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman Kaleva
Oulu Esa Elorannan ensimmäinen levytys oli single Ainoa / Bella vuonna 1982.
"Nuoren miehen kärsimättömyydellä, kun tuo ei heti poikinut suurta menestystä, menin puusepänoppiin Pikisaareen. Koulu jäi kesken, enkä ole niitä töitä tehnyt päivääkään sen jälkeen", hän naurahtaa.
Mutta töitä hän on tehnyt - muusikon töitä. Takana on 15 albumia, useita kokoonpanoja ja lukemattomia keikkoja. Ilman apurahoja.
"Olin minä oikeissakin töissä, varastomiehenä 1990-luvun alussa, ja se oli kova koulu. Sinä aikana en saanut yhtään laulua aikaiseksi. Tajusin kantapään kautta, että mieluummin näen vaikka nälkää, kun jätän musiikin", mies sanoo.
"Se bändi" hänen urallaan oli kuitenkin oululainen Garbo. Oma yhtye, rakkaat kaverit ja yhteensä kuusi julkaistua albumia ja kokoelma. Kaikki kuitenkin tyssäsi kitaristin Nixu Nikulan itsemurhaan vuonna 1995.
"Se oli karmea kokemus. Olimme kavereita. Mulla meni pitkään, että pääsin tuon tapauksen yli", Elorantaa muistelee.
Sen jälkeen jokaisen hänen levynsä kansiteksteissä on lukenut: Nixu, forever. "Koska en halua, että se unohtuu."
Eloranta itse laskee oman soolouransa alkaneen varsinaisesti vasta vuodesta 2007.
"Garbon jälkeen hain oikeastaan omaa suuntaani, ja soitin eri kokoonpanoissa. Olin kuitenkin ollut aina bändiläinen. Ihan itsekseen en heti pystynyt seisomaan", hän kertoo.
Eloranta tunnetaan siitä, että hän tekee lauluja omasta sydämestään, tunteella. Perustana on suomalaisen miehen, useimmiten aika synkkä, sielunmaisema.
"Siitä minua on paljon myös kritisoitu. Mutta kun en halua olla sellainen "rautainen ammattilainen", joka tekee lauluja mistä vaan. Haluan tehdä sellaista, joka syntyy minusta, enempää taktikoimatta ja miettimättä."
"Mutta tuo miehinen näkökulma tulee esille siinäkin, että kun olen tehnyt lauluja muille artisteille, niin kolmenkymmenen joukkoon mahtuu vain 4 - 5 naislaulajaa", hän naurahtaa.
Hänen tuorein levynsä, Suuret odotukset, ilmestyi helmikuussa ja siltä lohkaistut singlet Nämä toiveet ja Vajaa ovat nouseet Radio Suomen soitetuimmaksi.
Oulusta Esa Eloranta muutti Helsinkiin vuonna 1996, Garbon hajoamisen jälkeen, mutta helsinkiläistä hänestä ei ole tullut vieläkään.
"Olen oululainen aina. Edes stadin murre ei minuun ole tarttunut. Aina etsin Hesarista oululaisia urheilu-uutisia. Kotipaikka kuuluu myös musiikistani, vaatimattomuuden on jopa sanottu olevan esteenä menestymiselleni", hän naurahtaa.
"Mutta katson taaksepäin tyytyväisenä ja hieman ihmetellen, että miten olen saanut tehtyä kaikki nuo asiat ja levyt", Eloranta sanoo.
Mitä viisikymppinen muusikko sitten toivoisi tulevaisuudelta? Kultalevyjä seinät täyteen?
Omaan, ja nimenmaan vaatimattomaan, tyyliinsä Eloranta vastaa: "Että pysyisin terveenä ja perhe myös. Vaikka saisin leipäni pelkästään levytuloista, haluaisin silti keikkailla. Ihan vaan mielenterveydenkin takia."
Esa Elorannan 50-vuotisjuhla-konsertti 23.5. Helsingin Savoy -teatterissa.
Artikkelin lähde Kaleva