Se ei suinkaan ollut Pudasjärven pojan ensimmäinen käynti Pohjolan valkeassa kaupungissa. Ensimmäinen reissu piirtyy mieleen äidin ja pojan kyläreissulta 1950-luvun alkuvuosilta, kun yöpaikka oli jokisuistossa Toivoniemen pistetaloissa. Hissejä, kauppoja, kaupunki: pientilan kasvatille riitti katsomista.
Tosiasiassa Oulu oli tuohon aikaan sisäänpäin käpertynyt pohjoinen hallinto- ja teollisuuskaupunki. Oulun ihmeeksi myöhemmin mainittu kehitys antoi vielä odottaa itseään.
Kuten antoi 1960-luvulla, jolloin Eino Siuruainen suoritti asepalvelustaan ja asettui kaupunkiin - mutta hän pystyi sinne asettumaan, koska 1950-luvun lopulla oli syntynyt yliopisto, jonka tehtävänä oli kasvattaa opettajia, virkamiehiä ja lääkäreitä pohjoisen Suomen tarpeisiin.
Erityistä kasvua ei kuulunut vielä 1970-luvullakaan, jonka alkajaisiksi Siuruainen sai tutkintonsa valmiiksi ja jonka aikana alkoi akateeminen ura maantieteen laitoksella ja otettiin poliitikon ensiaskeleet.
Oulun 1970-luku oli aikaa, jolloin asiat eivät pahemmin liikkuneet. Kun sitä rataa olisi jatkettu, on sanottu että kaupungista olisi voinut kehittyä "Pori ilman Ässiä".
Mutta 1980-luvulta lähtien alkoi tapahtua jotain aivan muuta. Siuruainen on seurannut sitä paikallispoliitikon, kansanedustajan, maaherran ja maantieteilijän silmin, ja mitä ne ovat nähneet: Oulusta on tullut Suomen kakkoskaupunki.
Eteläisessä Suomessa kasvaa kokonaisuus, jonka ydin on pääkaupunkiseutu, mutta johon myös Turku ja Tampere alkavat liittyä. "Maantieteessä vahva kaupunki etäällä pääkaupungista on kakkoskaupunki. Ihmiset äänestävät jalallaan, mihin hakeutuvat", Siuruainen sanoo.
400 vuotta täyttävä Oulu on siis onnistunut. Mutta miksi niin kävi, ja jatkuuko tahti tulevaisuudessa?
Yksi selitys on takamaissa.
"Oululla ja Viipurilla on kohtalonyhteys. Ruotsin vallan aikana Ylä-Savon kauppa kulki Oulusta Tukholman suuntaan. Autonomian aikana katse kohdistui Viipurin kautta Pietariin", Siuruainen sanoo.
Katsoipa maaherra historiaan tai tulevaisuuteen, hän näkee Oulun olevan idän ja lännen välissä.
Oulujoki on ikivanha reitti idän ja lännen välillä: "ryssänrannanreitti" Vienaan, karjalaisten kauppaväylä, kauppiaitten ja hävittävien sotajoukkojen kulkutie.
Oulujoen suulle syntyi vilkas kauppapaikka, josta kulki turkista, lohta, tavaraa, Vienan kautta Aasiaan asti. Arkangelin rannan kuuluihin pomoreihin oli yhteyksiä, oli kansainvälisiä verkostoja.
"Oulu oli jo silloin maailmankauppaverkoston yksi pohjoinen keskus", Siuruainen sanoo.
Sinänsä Oulun yksi vahvuus on ollut juuri sen periferinen sijainti. Aikanaan 3 500 asukkaan kaupunki pystyi työstämään 500 merikelpoista purjelaivaa. Oulun takamailla oli riittävästi laivanrakennuspuuta, Kokkolan takaa se oli loppu.
"Oulu on ollut riittävän kokoinen, ja se on ollut laajan resurssialueen keskus", Siuruainen sanoo. Näin kaupungista tuli myös etappi, johon syntyi hallintopalveluita ja koulutusta.
Torniokin oli ison joen suussa, mutta Tornionjokea myöten käytiin Ruotsin sisäistä kauppaa. Oulu sen sijaan pystyi koko ajan kytkemään itäistä ja läntistä kauppaa. Vienan tie toi niin kauppiaita kuin varuskuntia.
Sen sijaan Siuruainen ei tunnu uskovan siihen, että vahva purjelaivakausi ja tervakauppa olisivat jättäneet henkistä jatkuvuutta, joka selittäisi Oulun uutta muutosta. Purjelaivat puuhastelivat muissa satamissa, tuontia Ouluun ei juuri ollut, ja Oulun kansainvälinen asema hiipui purjelaivojen katoamisen myötä ja katseiden kääntyessä Tukholmasta Pietariin.
Suomi ylipäätään käpertyi sisäänpäin. Keskityttiin sisäisiin rakenteisiin, rautateihin, maareformiin. Alkoi syntyä suuria yhtiöitä ja osuustoimintaa, mutta ei juuri pienyrityksiä ja porvaripohjaista liiketoimintaa. Sotavuosien jälkeen piti vain keskittyä kansalliseen selviytymiseen. Väestöä asutettiin maaseudulle.
"Tämä kaikki katkaisi kansainvälisen ajattelun", Siuruainen sanoo.
"Oulu ja Suomi olivat erittäin vähän mukana kansainvälisissä kytkennöissä", maaherra huomauttaa.
Tämä oli hänen mielestään hankala kehitysvaihe. Suurfirmat ja osuustoiminta eivät poikineet yksityistä yrittäjyyttä, perheyrityskulttuuri jäi syntymättä.
Oulun pelastivat yliopisto, muutama innovatiivinen yritys ja aktiiviset nuoret henkilöt, joilla oli kyky visioida globaaleja tulevaisuuden kehityksen trendejä. Eri osapuolet pelasivat yhteen. Syntyi Oulu-ilmiö, mutta nyt sen vauhti on Siuruaisen havaintojen mukaan hiipunut.
"Oleellista on, onko Oulussa nyt riittävästi visionäärejä", hän sanoo.
Oulun nousu 1980-luvulla syntyi uudelle pohjalle, ei historian jatkumolle. Niin kävi ennenkin: lohet, turkikset, meri, terva, laivanrakennus, hallinto, teollisuus, teknologia - aina on tartuttu johonkin uuteen.
"Oulu on pystynyt vastaamaan siihen kysyntään, jota maailmalla on ollut", Siuruainen sanoo.
1960- ja 70-lukujen näennäisen paikallaan olon aikana syntyi kuitenkin se koulutuspohja, josta osaaminen lähti muotoutumaan. Kasvun avainjoukko oli vain muutaman kymmenen hengen suuruinen.
Mutta nyt Oulu on jälleen liikaa yhden osaamisen varassa. Osaamista on, mutta yrittäjyys ja kansainväliset verkostot ovat liian niukkoja.
Sitä paitsi talous on avautunut koko maailmaa myöten. Aikanaan suomalaiseen yhteiskuntaan rakennettiin teollisuutta, jolla oli sosiaaliset kasvot. Niin syntyi tehtaita Raaheen ja Tornioon. Nyt sananvalta on pörssisijoittajilla ja kvartaalitaloudella.
"Kun päättäjät ovat kaukana, sosiaaliset kasvot puuttuvat. Ei ole enää niitä pitkäjänteisiä rakenteita, joilla Suomi on rakennettu", Siuruainen huomauttaa.
Tampereella ja Jyväskylässä on laaja historian pohja, perusteollisuutta, filosofista opetusta yliopistossa ja postmoderneja hyvinvointiyhteiskunnan elementtejä teknologiassa Oulua enemmän.
Oulu voisi hänen Siuruaisen visioissa olla "globaali periferisen osaamisen keskus" koulutuksessa, terveydenhuollossa, liikenteen logistiikassa ja siinä, miten osaamista siirretään alemman tason keskuksiin: ympäristöäkään ei voi päästää autioitumaan. Kyse on siitä, kuinka ihmisen eläminen mahdollistetaan periferisillä alueilla, ja siinä Oulu on vahvoilla.
Ihmiset lähtevät sinne, missä on kasvua. Oulun tulisi pystyä luomaan kansainvälinen verkosto, joka houkuttelisi muualta osaajia, investoijia ja pääomia. Tarvitaan eri kulttuureista tulevia yhteistyökumppaneita, jotka voivat jäädä opiskelupaikkakunnalleen asumaan - nyt lainsäädäntö pakottaa heidät lähtemään, missä Siuruainen ei näe mitään järkeä.
"Mikä on se järjestelmä, jolla Oulu pystyy olemaan keskus, joka vetää myös 2000-luvulla väkeä", hän kysyy.
Vastaus lähtee asuinalueista, kaavoituksesta ja yleisestä ajattelutavasta, jossa kansainväliset tulijat hyväksytään joukkoon ja jossa on yhä paljon opettelemista. "Oulu ei onneksi ole ollut mikään rasistinen kaupunki", hän sanoo.
"Oulu voisi olla parhaimmillaan erittäin selkeässä välittäjän roolissa itäisten ja läntisten kulttuurien osaamisen välillä." Tämä pitäisi sisällyttää jo perusopetuksen ohjelmiin: on luotava visiot, mihin ihmisiä koulutetaan.
"Mitään huikean suurta terva- tai laivanrakennuskauteen verrattavaa yleistä boomia tuskin on tulossa. Eri osaamisen lohkoilla, innovatiivisilla keksinnöillä ja yhteistyöverkostoilla voidaan luoda myös kansainvälistä vetovoimaa: Oulu on kaupunki, johon kannattaa tulla hakemaan korkeinta osaamista tietyillä alueilla."
Siuruainen uskoo, että Euroopan unioniin kehittyy muutama itäosaamisen keskus, ja siinä Oulu voi olla vahvoilla. Etulyöntiasema on vielä, ja kaupungista on jo nyt yhteydet niin länteen kuin itään.
Ensi viikon isoa talousfoorumia järjestävällä maaherralla on vakaa usko Venäjän talouden kehitykseen, ja siihen kysyntään olisi vastattava. Kysyntä kohdistuu lähellä oleville alueille, ja tarvitaan tavallista tavaraa.
"Oulun tulevaisuutta ei pidä rakentaa vain huipputeknologian varaan. Meillä pitää olla perusosaamista myös käytännön arkisissa töissä", hän sanoo.
Lisäksi kansainvälisiin asioihin on liian vähän harrastuneisuutta, ja liian vähän myös pyritään näkemään, miten seuraava vaihe tulevaisuudessa tehdään.
"Ei muutamat hyvät vuodet saa turruttaa ajattelemaan, että kaikki jatkuu näin", hän sanoo.
Kaiken tämän ohella tarvitaan vielä kulttuuria. Asioiden laajaa ymmärrystä, filosofiaa.
"On puute, ettei Oulussa ole yliopistollista filosofian opetusta. Kouluissakin pitäisi pystyä joskus hiljentymään hektisestä hössötyksestä pohtimaan, miten tähän on tultu." Käden taitojakin tarvitaan, ja persoonallisuutta, vastuullisuutta, johtajuutta, ihmisten vahvuutta. Jos Oulussa on liikaa yhtenäistä ajattelua, kaikki latistuu, houkuttelevuus laskee.
"Mutta Oulu on 400 vuoden ajalta ollut upea menestystarina. Tällaisesta jurosta Pohjois-Suomen kansasta on voinut kasvaa hieno kaupunki, ei etelän avulla, vaan itse tehtynä. Jatkossa tarvitaan aktiivisempaa otetta tehdä tulevaisuutta. Se ei ole vain Oulun, vaan koko Pohjois-Suomen asia."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>