HarrastajateatteriaYTY-Teatteri Ylivieskassa: Solveigin laulu. Kirjoittanut Lassi Sinkkonen. Dramatisointi Jorma Kairimo, ohjaus Heikki Knuutila, valot Janne Koski, lavastus Jorma Anttila, Jarkko Pinola ja ryhmä, puvustus Eini Sorvisto, Leena Voltti ja Marja Sydänmetsä, kampaukset Mari Heikkilä. Osissa: Anna-Liisa Visuri, Erkki Hartikainen, Jarkko Pinola, Niina Mattila, Hanna Tervoja, Arttu Autio, Eini Sorvisto, Leena Voltti, Heikki Joensuu, Jukka Tuomaala, Risto Koslela. Seuraavat esitykset Pakkalan hallilla 18.4, 20.4., 21. 4., 23.4.
"Perhe on pyhä, kaunis ja viisas", sanoo kirjailija Lassi Sinkkonen Solveigin laulunsa ensimmäisen säkeistön aluksi. Hänen kuvaamansa perheidylli on kuitenkin kaikkea muuta. Sota-ajan Helsinkiin, työläiskortteliin, suomenruotsalaiseen yhteisöön sijoittuva näytelmä kertoo Solveigista, tytöstä joka syntyy ei-toivottuna, kasvaa pelon ja vihan ilmapiirissä, ainoana turvanaan viisaat isovanhemmat, lähinnä isoäiti famu. Heikkoluontoinen isä Börje juopottelee, joutuu sotaan ja sairastuu sen jälkeen. Äiti Saara on huorahtava, tunteeton ja vain omaa etuaan katsova nainen, joka purkaa omat karvaat kokemuksensa ja pahan olonsa Solveigiin.
Tyttö kuitenkin kasvaa viisaan famunsa opastamana nuoreksi naiseksi, joka ottaa vastuun itsestään ja elämästään. Solveigin laulu on nuoren tytön kehityskertomus. Toisena vahvana juonena kulkee famun tarina. Vanhan kansan viisaan työläisnaisen elämää ymmärtävä asenne antaa myönteisen pohjavireen rankalle näytelmälle. Heikkojen miesten ja vahvojen naisten keskinäinen kamppailu päättyy, kun Solveig itsenäistyy.
Heikki Knuutilan ohjauksessa ollaan uskollisia alkuperäistekstille. Esitys on pitkä ja ajoittain raskas seurattava, mutta loppuun saakka ajatellut roolisuoritukset pelastavat pitkästymiseltä. Pitkän harrastajanäyttelijätaustan omaavan Anna-Liisa Visurin famu on vahva ja rakastava isoäiti, jonka elämä on koulannut. Luontevan rauhallinen, mutta tarvittaessa kova nainen tietää koko ajan, missä mennään. Solveigiksi on löydetty haapavetinen Hanna Tervoja, jolla on myös nuoresta iästään huolimatta jo kokemusta näyttämöltä. Solveigin kehittymisestä hän onnistuu loistavasti kertomaan olennaisen.
Rankin rooli on Solveigin äitiä Saaraa esittävällä Niina Mattilalla. Saara on saastaa, famun sanoin: "pahin ilkimys ja lumppu, jonka olen koskaan tuntenut". Hän ei piittaa enempää miehestään, lapsestaan kuin famusta tai fafasta, miehensä isästä. Kaikki muut ihmiset on tarkoitettu vain hänen tarpeisiinsa. Sedät vaihtuvat Saaran sängyssä useammin kuin lakanat.
Niina Mattila jaksaa olla raaka ja murtumaton ilkimys hamaan loppuun saakka. Vahva tulkinta vahvasta roolista. Erkki Hartikainen fafana ja Jarkko Pinola Börjenä, Saaran miehenä, ovat tyypillisiä juopottelijoita, joilla on hyvät ja huonot hetkensä. Fafan läsnäolo "pilven reunalla" on mainio oivallus. Se tuo näytelmän suvantokohtiin tarvittavaa toimintaa.
Koko esitys on jälleen kerran hyvää ja tasaista työtä, vaikka mukana on muutama ensikertalainen. Näyttämö on muutettu yllättäen intiimiksi ja katsojat on sijoitettu näyttämön neljälle sivulle, tapahtumien keskelle. Samalla katsomo on supistunut puoleen normaalista.
Valoilla, taustafondeilla ja muutamalla keskeisellä kalusteella, mukaan lukien ruumisarkku, luodaan tapahtumien kannalta keskeiset kohdat näyttämölle, joten juonen seuraaminen onnistuu suuremmitta ponnisteluitta. Valoilla tarina leikataan kohtauksesta toiseen tarkasti kuin filmissä. Niillä sekä taustalla soivalla Edward Griegin Solveigin laululla saadaan aikaan tehokkaat tunnelmanvaihdokset.
Näytelmä ei ole lasten katsottavaa ja se onkin kielletty alle 12-vuotiailta. Kielto on syytä ottaa todesta.
Arja Päivärinta