Noverren perilliset

Kymmenes kerta ikiomia tansseja

Sirpa Heikkinen

PYHÄJÄRVI Kansainvälisen Tanssin päivän aattona Pyhäjärvellä oli koettavissa tuolitraumoja, merenneitotanssia, kuutamotangoa, bluesia... Tekijät ovat nuoria. On kyse heidän käsialastaan.

Voi ihan hyvin kuvitella, että joku heistä on runsaan 200 vuoden kuluttua se suuri Hän, jonka syntymäpäivä juhlistaa tanssia. Niin kuin nyt päivälle 29.4. aiheen on antanut Jean-Georges Noverre, joka muuten nyky-Saksat, -Ranskat, -Englannit, -Itävallat kierrettyään 1700-luvun viime kymmenenä tarjoutui Ruotsin kuninkaallekin balettia tekemään. Mutta kunkku sanoi ei. Niin että läheltä liippasi - meitä suomalaisiakin.

Vai onko pyhäjärvinen Omat tanssit pelkkä salajuoni: Kvasiomaa.

Paikalla nimittäin pyöri myös pedagogeja. Silmin nähden heistä useampi kuin yksi on valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen: tanssit aikanaan käynnistänyt opetusneuvos Marketta Viitala, teatterikorkeakoulun professori Marjo Kuusela, tanssikoulunjohtaja Liisa Nojonen.

Eivätkä pedagogit pelkästään pyöri paikalla. Tanssin päivän aattoon sijoitetun pienoiskatselmuksen yhteyteen oli liitetty myös koreografiapaja, joka antoi tuta, miten teokset syntyvät. Professorin äänellä; eipä ole juuri eroa teoksen synnyttämisessä, teki sen lapsi, nuori tahi aikuinen, ammattilainen tahi amatööri.

Nivalasta Kajaanin

”Me haluttiin tehdä Annan äidille tanssi. On tehty ennenkin.” Viimemainittu tarkoittaa, että elokuussa 12 vuotta täyttävän Annan (Jyrinki) äiti pitää Sannin (Nikumatti) ja tyttärensä esiintymisestä. Tämä tapahtui siis pari viikkoa sitten.

Sitten putkahti tielle Omat tanssit esite. Ja nyt oltiin kokolailla Haapavedeltä patjoineen kaikkineen majoitetulla esiintymisretkellä, taustayhteisönä useamman kunnan alueella toimiva Pyhäsalmen Seudun Tanssiopisto.

”Vuorotellen tehtiin liikkeitä. Viimeiseksi kokeiltiin erilaista musiikkia. Aika paljon ollaan lattialla ja käytetään käsiä.” Niin syntyi Merenneitotanssi, kestoa pari sekunttia yli kolme minuuttia.

Arttu istuu kaapin päällä eikä välitä ”tylsää” enempää kommentoida Fatman in Blackia, on Wäänäsiä Kajaanista, niin kuin saman biisin toinen tekijä Tommikin ja Aatu. Aatu kehitti Kortelaisen Pekan kanssa Washing Machinen.

Aatulla ja Pekalla on aluksi ihan toinen idea ja juoni. Meni puihin. ”Ajateltiin, että eipä tehdä ollenkaan. Löydettiin Cleaning Womenin musiikki, ajateltiin, että tehdään kumminkin - pariminuuttinen.” Pekan ja hänen sisarensa Liisan Mustavalkoista taustoi The James Bonds themes, montaa muutakin enemmän ja vähemmän englanninkielinen.

Kun on kotoisin Pihtiputaalta, 18 ja Heikkinen, etunimeltään Marita ja tanssinut joskus pienenä balettia, silloin kun Pihtiputaalla vielä tanssia voi, niin mitä nyt, kun ei omaa tanssia. Marita on kaverina joukolle lukiolaisia Nivalasta, siellä missä hän itsekin on käynyt viimeisen vuoden vuosien tauon jälkeen treenaamassa.

”Voi me ollaan ihan alottelijoita” Bluesin neljännes Riikka Rajaniemi heläyttää. ”Oon tanssinu kaksi vuotta muut vähemmän. Verta ja hikee tää on ollu. Etsittiin hyvää biisiä missä olis tunnelma savuisesta baarista. Sitten assosiaation pohjalta liikkumaan. Raakileitahan me ollaan, jos ajatellaan tekniikkaa. Mutta me panostetaan esiintymiseen. Enemmän on varmaan näytelmää.” Noverre joka eli oopperauudistuksen, pantomiimin ja tanssin (hovitradition) vellonta-aikoja ymmärtäisi yskän hyvin.

Sieltä Helsingistä

Pyhäjärvinen VPK:n pikkuteatteri koki Omien tanssien katselmuksessa sen ihan ihan saman - harjoitusrumban valotarkistuksia myöten, mitä tapahtuu samaisessa teatterissa kesäiseen Täydenkuun Tanssien festivaaliaikaan. Sitä paitsi Omat tanssit todistivat kymmenennellä tulemisellaan taivaalta möllöttävän täydenkuun aikaa.

Sofia Simola on Helsingin tanssiopistolaisten Todellisen prinsessan prinsessa, siis se herneestä hermostuva tyttö, muuten ihan toista pataa. Erikoiskoulutusluokkalainen pani toisten luokkakavereidensa Kuutamotangon paritanssihenkisen naispuolista osaa esittävien pukuasian järjestykseen. Ompeli.

Kaikki ei aina järjesty niin helposti. Kun puolentoistakymmentä tanssiopistolaista oli aikansa ähertänyt yhteisen oman tanssin kimpussa, piti muuttaa marssijärjestystä: ”Ei tultu yhteisymmärykseen, kun päätettiin ensin mitä ollaan ja sitten yritettiin tehdä juttu. Ja ehkä meillä oli alunperin liian vaikea musiikki.” Irma lapsenvahtina sai muotonsa lopulta, kun ensin syntyi liikestruktuuri. ”Sovellusta. Pyrittiin siihen, että enemmän olisi kyse tanssista kuin teatterista.”

”Arvon herroja” kirjoituksissaan puhuttelevan Noverren aikaan koreografia tarkoitti ylöskirjaamista, siis tietyn sortin ”notaatiota” eikä kuten nyt enemmänkin tanssiteoksen esittämiskulkua, suorittamistapaa, todennusta, mutta mitä se on Omia tanssia tanssivien suulla?

”Alkaa ainakin inspiraatiosta. Riippuu kuka tekee minkä tyyppistä rakennetta ja kieltä hakee. Ja millaista liikettä osaa tehdä. Voi tehdä musiikkiin tai musiikkia ilman. Se on luovuutta.”

pekka peura

Herne hiertää lopuksi. Siinä vähemmän liikkuvassa osassa Todellista prinsessaa.

pekka peura

Pekka ja Aatu tauolla. Washing Machine odottaa näyttämöllemenoaan.

Artikkelin lähde Kaleva