Uusi graafinen painomenetelmä

elektroniikan valmistukseen

Mikroelektroniikalle innovaatiopalkinto

Arto Murtovaara

OULU Oulun yliopiston mikroelektroniikan laboratorio on palkittu jo toisen kerran peräkkäin uuden teknologian säätiön innovaatiopalkinnolla. Palkitut, laboratorion tohtoriopiskelija, filosofian maisteri Marko Pudas ja laboratorion esimies, professori Seppo Leppävuori, ovat kehittäneet itse puhdistuvan gravurin. Se on sekä uusi painomenetelmä että selkeä parannus nykyiseen syväpainomenetelmään.

Keksinnön pohjalta voidaan koota halpa, yksinkertainen painokone. Marko Pudaksen mukaan menetelmä mahdollistaa painopintojen tekemisen hyvin edullisesti ja nopeasti. Painaminen voidaan tehdä hyvin suurella skaalalla ja pienillä laitekustannuksilla. Keksintöä voidaan soveltaa sekä elektroniikan painamiseen että perinteisempään graafiseen painamiseen.

Perinteisessä painotekniikassa muste levitetään painopinnalle päältäpäin. Tämä levitystapa johtaa osien kulumiseen. Syväpainotekniikassa ongelmana on myös painolevyjen urien tukkeutuminen erityisesti suuria kiinteitä ainemääriä sisältävissä musteissa, kuten elektroniikan valmistuksessa käytettävissä paksukalvomusteissa.

”Keksintö mahdollistaa näiden ongelmien ratkaisun ja yhtä hyvin yksittäisten kuin toistuvienkin painatusten tekemisen”, Pudas kertoo.

”Useita painatuksia tehtäessä olennaisin hyöty on tasainen painojälki, koska painopintaa ei tarvitse välillä irroittaa puhdistusta varten. Koska kaavinveistä ei tarvita, laitteiston kestävyys on huomattavasti parempi.”

Keksinnön mukaisen painolevyn valmistusmateriaalit ovat edullisia ja nykyään helposti saatavilla. Samaan liittyvä keksintö on tuoda liuotinta syväpainolevyn sisältä syväpainolevyjen urien pohjalle. Tämä on toteutettu muun muassa tekemällä urarakenne huokoisen materiaalin päälle tai reikälevy ja kanava painolevyn urien pohjalle.

Tätä keksintöä voidaan hyödyntää muiden muassa musteen tehokkaampaan irrottamiseen syväpainolevyn urista perinteisessä tekniikassa.

Keksinnölle, jonka patenttihakemus on jätetty viime syyskuussa, haetaan soveltajia. Työ on syntynyt osana Brite/Euram-tutkimusprojektia.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva