Oulu sai sotamuistonsa

Erilainen veteraanikirja kokoaa sodan kokemuksia myös kotirintaman näkökulmasta

Arto Murtovaara

OULU Oulu ja oululaiset ovat saaneet persoonallisen ja monella tapaa ainutlaatuisenkin historiateoksen. Perjantaina julkistettu ja kaupungille juhlallisesti luovutettu Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1 939-1 945 -kirja on reilun viidensadan sivun monipuolinen tietopaketti, jota on työstetty aktiivisesti kolme vuotta.

”Siinä oli tavoitteena tehdä tällainen erilainen veteraanikirja, joka on historiateos Oulun ja oululaisten sota-ajan kokemuksista sekä kotirintamalla että rintamalla”, kertoo veteraanikirjatoimikunnan sihteeri Panu-Pekka Rauhala, joka on syksystä lähtien ollut myös yksi kirjan kolmesta toimittajasta.

”Me otimme tavoitteeksemme välittää tällainen sotahistorian ja isänmaallisuuden sanoma paitsi veteraaneille, erityisesti heidän jälkeensä tuleville sukupolville, etenkin koululaisille. Tätä voisi käyttää jopa oppikirjana. Toivomme, että se kuluisi koululaisten käsissä. Se toimii myös lähdekirjana tutkijoille.”

Veteraanijärjestöt olivat toivoneet alun perin perinteistä matrikkelia, mutta vuosikaudet muhiteltu projekti todettiin jo 1 990-luvulla mahdottomaksi. Pelkästään seurakunnan kautta löytyi melkein 10 000 miestä ja lisäksi olisi täytynyt huomioida sodassa olleet naiset. Oulu oli Rauhalan mukaan muutenkin vilkas kaupunki, kauttakulkupaikka. Täältä mentiin rintamalle monesta pitäjästä. Oman mausteensa antoivat rintamaa paenneet evakot.

”Varovaisesti arvioitiin, että matrikkeli olisi vaatinut noin parituhatta sivua”, Rauhala kertoo. Kun uusi ajatus hyväksyttiin, se sai saman tien tuulta purjeisiinsa. ”Tämä on veteraanikirjoja yleensä ajatellen erilainen, ainutlaatuinen. Se keskittyy sodan tapahtumien ja kokemusten välittämiseen monialaisesti.”

Sodan arkea ja tuntemuksia

Kirjassa on pääosin oululaisten tutkijoiden kirjoittamia asiantuntijaosuuksia, veteraanien omia muisteluksia, sota-ajan henkilökohtaista kirjeenvaihtoa, päiväkirjamerkintöjä ja veteraanit ovat raottaneet kirjaan myös omia valokuva-albumeitaan. Ylipäätään kirjaa leimaa erittäin runsas kuvitus, joka paraatien asemesta keskittyy sodan arkeen.

Panu-Pekka Rauhalan mielestä on merkillepantavaa, että samassa tilanteessa olleiden miesten, heidän kohtalonsa ja kokemuksensa samoista sodan vaiheista ovat erilaisia. Se on se inhimillinen piirre, joka nousee kirjassa hyvin esiin.

”Tässä käydään läpi suurehkon kaupungin sotahistoria. Tämä poikkeaa täysin maaseutupaikkakuntien historioista, jos ajatellaan kotirintamaa”, Rauhala korostaa.

Oulussa oli esimerkiksi aseteollisuutta Pikisaaren konepajalla. Lisäksi oman vahvan leimansa antoi saksalainen varuskunta. Rauhala viittaa edelleen Ouluun myös kauttakulkukaupunkina, paljon evakkoja kulki rintamalta pois päin ja toisaalta taas sotilaita lähettiin siis rintamalle.

”Oulua pommitettiin hyvin raskaasti talvisodan ja jatkosodan aikana useaan otteeseen,” Rauhala sanoo. ”Kotirintamalla elämä oli hyvin kovaa ja puutteellista. On silti eletty tavallista elämää, vaikka puitteet, reunaehdot, olivat tiukat. Kaikki oli säännöstelyn alla varsinkin jatkosodan aikana.”

Suomi oli sotien aikaan vielä voimallisesti maaseutuyhteiskunta. Koulutettu väestö asui pääosin kaupungeissa, kuten Oulussa, ja sodan alkaessa kaupungissa oli paljon upseereita. Rauhalan mukaan oululaisia upseereita kaatui hyvin paljon viime sodissa.

Upseeristo hajaantui enemmän rintamille, kun monien pienten maaseutupaikkakuntien parhaassa työiässä olevista nuorista miehistä saattoi kaatua merkittävä osa samassa paikassa. Monen pitäjän kirkkomaan sankarihautojen kertoma on tässä mielessä hyvin korutonta.

”Tämä kirja kuljettaa lukijaansa pääasiassa niiden joukko-osastojen mukana, joissa oli oululaisia. Se ei lähde juuri muille rintamille.”

Veteraanien koruttomat kokemukset näkyvät

Oulun sotahistoriasta nousee esille muutamia merkittäviä persoonia. Yksi tällainen on luonnollisesti Hjalmar Siilasvuo. Hänestä on tavallista enemmän tekstiä, mutta ei yhdessä artikkelissa.

Silti painopiste on ehkä enemmän veteraanien omassa näkökulmassa.

”Koruton isänmaallisuus korostuu näiden veteraanien muisteluksista. Tehtiin se, mikä piti tehdä, että saatiin itsenäisyys säilymään”, Rauhala korostaa. ”Se ei ole niin juhlavaa, vaan aika arkista. Väliin tuli takapakkia, väliin voittoja. Huoli omaisista oli molemmin päin, rintamalla kotiväestä ja päin vastoin.”

”Ei siitä uhrautumisesta nostettu numeroa. Toki näille, jotka antoivat henkensä, on annettu arvoisensa kohtalo jo silloin.”

Suomi oli Rauhalan mukaan yksi harvoista maista, joissa kaatuneet huolehdittiin kotiseurakuntien multiin. Näin ei ollut aivan alusta lähtien, mutta siihen päädyttiin. Esimerkiksi talvisodan ajan liittoutuneiden kaatuneile on hautausmaita monissa Euroopan maissa. Oman lukunsa muodostavat Neuvostoliiton kaatuneet. Heillä on tuntemattoman sotilaan hautoja.

Vielä nykyisinkin toimitaan näin: kaatuneitten evakuointia Suomeen on jatkettu 1 990-luvulla. Esimerkiksi Kiestingin mottiin kaatuneita tuotiin takaisin kotiin - Ouluunkin.

eemeli kantonen/pohjois-pohjanmaan museon kokoelmat

Oulun veteraanikirja

* Omistettu oululaisille sotiemme veteraaneille ja kotirintaman ahertajille. Kustantaja Oulun kaupunki. 512 sivua.

* Toimittaneet Janne Kankainen, Panu-Pekka Rauhala ja Jouko Vahtola.

* Kirjoittajina muun muassa Matti Lackman, Turo Manninen, Mauno Jokipii, Atte Kalajoki, Antero Tervonen, Matti Salo, Kalle Korpi, Marianne Junnila, Jouni Similä, Matti Rossi, Aarno Strömmer

Artikkelin lähde Kaleva