Että jokin liikahtaisi ihmisessä

Eeva Kauppinen

LIMINKA Ruman ankanpoikasen porukkaa eivät hidasta edes nahkapaikat räpylänpohjissa.

Honkalammen palvelukeskuksesta Joensuusta metsästäjä, ankat ja muut matkustivat eilen invataksilla keikalle Limingan toimintakeskukseen.

Liminkahan on kuuluisa lintujen bongauspitäjä. Eilen illalla ja vielä tänään siellä saattaa bongata todellisen harvinaisuuden: kehitysvammaisten puoliammattilaisen teatteriryhmän ruman ankanpoikasen.

Neljä vuotta toimineen ryhmän nimi on Kasvunpaikan teatteriryhmä. Ryhmän esittämän H.C. Andersenin satuklassikon Ruman ankanpoikasen maailman ensi-ilta oli huhtikuun alussa kansainvälisellä vammaisteatterifestivaalilla Prahassa. Suomen ensi-ilta tuotiin Liminkaan.

Harmaa yksilö ei ole sopiva paisti

”Muistetaan isot jalat ja painava pylly”, komentaa ankka-isosisko pikkusiskojaan. Keltaiset ankat marssivat peräkanaa tarttuvan Mansinin Baby Elephant Walkin tahdissa.

Näyttämöllä viedään läpi viimeiset harjoitukset ryhmän ohjaajien Anu Hagmanin ja Pirjo Kerosen johdolla. Suomen ensi-ilta alkaa puolen tunnin kuluttua.

Esirippu on vielä kiinni, mutta yleisö kolistelee jo Hannu Krankan koulun liikuntasaliin. Väkeä on tulossa lähikuntien toimintakeskuksista ja asuntoloista sekä muita tavallisia maksavia katsojia.

Keltaisten tyttöankkojen joukossa on harmaa yksilö, miespuolinen ruma ankanpoikanen. Kolme vuotta teatteria harrastanut Marko Eronen pääsi toiverooliinsa.

”Mukava näytellä rumaa ankanpoikasta, vaikka siskot ovat ilkeitä ja kiusaavat”, hän vakuuttaa. ”Esittäminen on mukavaa, samoin kaverit eri rooleissa.”

Erilaisuutta käsittelevä Andersenin satuklassikko sopii tematiikaltaan mainiosti Kasvunpaikan teatteriryhmän linjaan: tehdään kantaaottavaa leikki ja huumori mielessä.

”Ruma ankanpoikainen ei ole sopiva paisti, liian pieni”, metsästäjää esittävä Simo Nuutinen arvioi pyssyntorrakko kädessä.

Tönkkölän työkeskus peilaa stereotypioita

”Teatteritoiminnan tavoitteena on herättää tunteita ja ajatuksia”, kiteyttää ohjaaja Anu Hagman. Hän puhuu yleisöstä. ”Että jokin liikahtaisi ihmisessä.”

Ryhmä tekee teatteria yhteisöteatterin tapaan. Esityksen jälkeen esiintyjät keskustelevat koetusta yhdessä katsojien kanssa.

Kaikki ryhmän yhdeksän jäsentä ovat käyneet ilmaisutaidon perus- ja jatkokurssin. Innostus on suuri. Ryhmän uusin jäsen on Pia Martikainen, joka näki yhden ryhmän esityksen ja halusi mukaan. Piti tehdä hakemus ja kahden viikon kuluttua tuli tieto hyväksymisestä.

Ryhmä on tehnyt näytelmän myös kehitysvammaisten oikeuksien julistuksesta.

”Siinä on vähän 60-lukulaista meininkiä. Julistuksellisesti tanassa seisten näyttämöltä luetellaan: Meillä on oikeus omaan kotiin, rakkauteen, harrastuksiin, raha-asioihin, virheisiin...”, kertoo Anu Hagman.

”Kehitysvammaisia ei saa paapoa. Huolehtia pitää, mutta pitää myös antaa lyödä päätä seinään”, hän oikoo virheellisiä asenteita ja ylihuolehtimista.

Näytelmään on kehitetty Tönkkölän työkeskus, jossa kaikki ohjaajat ovat ääliöitä. Yksi heistä on sussu-sössö ja toinen hoitelee vain omia rakkausasioitaan.

”On haluttu näytelmän avulla peilata stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita ihmisillä on kehitysvammaisista. Vallalla on yhä massa-ajattelu, että kehitysvammaiset ovat sellaisia ja tällaisia, vaikka he kaikki ovat yksilöitä.”

Kasvunpaikan teatteriryhmän Unelmia-esitys tänään klo 10 Hannu Krankan koulun liikuntasalissa Limingassa.

Pekka Peura

Meillä on oikeus harrastuksiin

OULU Kehitysvammaisten oikeuksien julistuksessa mainitaan oikeus itsenäisyyteen, oikeus rakkauteen ja oikeus harrastuksiin.

Oulussakin toimii kehitysvammaisten näytelmäkerho Tahkokankaan palvelukeskuksessa.

Se on harrastuspiiri - ei puoliammattilainen niin kuin Joensuun Kasvunpaikan teatteriryhmä.

Vuosina 1987-95 Tahkokankaan näytelmäpiiri toimi kansalaisopiston opintopiirinä. Kun opisto lakkasi maksamasta ryhmän vetäjälle, piiri jatkoi ns. villinä ryhmänä.

Teatteritoiminta ei suinkaan tyssännyt. Tänä keväänä aktiivinen ryhmä jatkaa Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin suojeluksessa.

Par'aikaa kymmenen harrastajan ryhmässä haetaan ja työstetään uuden näytelmän aihetta ilmaisutaitoharjoitusten ohessa.

”Ryhmä on nyt hirveän innostunut länkkäreistä. Yksi ryhmäläisistä kysyi, olenko nähnyt elokuvan Tanssii susien kanssa. Ehkä tältä pohjalta voisi kehitellä jotakin”, pohtii ohjaaja Irene Ristolainen.

Tahkokankaan ryhmä kokoontuu pari kertaa kuukaudessa. Se on jo valmistanut kuusi näytelmää, joista kaksi syntyi ryhmän oman idean pohjalta. Vanhan kartanon romantiikkaa tehtiin Asta Koskisen ideasta. Koko ryhmä ideoi viimeisintä näytelmää Sattumia Aurinkokodissa. (EK)

Artikkelin lähde Kaleva