Meijerin koko kiinteistö myynnissä

Keskellä Ylivieskan keskustaa olevalle meijerille mietitään nyt uutta käyttöä

Seppo Kangas

YLIVIESKA Kalajoen rannalla kaupungin kauneimmalla paikalla oleva Laaksojen Maitokunnan entinen meijerikiinteistö on pantu myyntiin. Suurimmaksi osaksi tyhjillään olevia rakennuksia myy nyt kuusamolainen Ingman-leiriin kuuluva Juustokaira Oy, jolla itsellään ei käyttöä tiloille.

”Osa tiloista on edelleen vuokrattuna Laaksojen Maitokunnalle muun muassa tuottajamyymäläksi. Muuten tilat ovat käyttämättöminä, ja valtaosa meijerin koneista on joko siirretty Kuusamoon tai myyty”, Juustokairan toimitusjohtaja Jouko Juntunen kertoo.

Meijerin 1,35 hehtaarin tontti on kauniilla paikalla joen varrella keskellä kaupunkia. Alueella on tuotanto- ja varastotiloja yli 3 200 neliötä, toimisto- ja ruokalatiloja kellaritiloineen 626 neliötä sekä Impilinnaksi kutsuttu kaksikerroksinen asuinrakennus. Myyntihinta on vajaat 640 000 euroa, mikä tekee keskimääräiseksi neliöhinnaksi vain noin 160 euroa.

Tiloja kaupataan joko kertakaupalla tai erikseen tuotanto- ja varastotilat, toimistorakennus sekä asuinrakennus.

Toimitusjohtaja Juntunen ei pidä mahdottomana sitäkään, että tilat myytäisiin uudelle maidonjalostajalle, jos sellainen sattuisi löytymään.

”Riippuu tietysti siitä, mitä tiloissa olisi tarkoitus ryhtyä valmistamaan.”

Ingman-konserni lopetti Ylivieskan meijerin juustontuotannon vuodenvaihteen tienoolla. Tuotanto on siirretty pääosin Kuusamoon.

Kaupunki tutkii myyntitarjouksen

Meijerin kiinteistöstä on jo ennen julkisesti myyntiin laittamista tehty tarjous Ylivieskan kaupungille. Asiaa ei ole vielä käsitelty missään elimissä.

”Tarjous tutkitaan ja käsitellään kevään aikana”, kaupunginjohtaja Harri Viitanen toteaa. Kaupungilla ei hänen mielestään ole tiloille suoranaista tarvetta eikä käyttösuunnitelmaa.

”Toisaalta on huomioitava, että kiinteistö on juuri nyt myytävänä. Paikka on sellainen, että pitkällä tähtäimellä sen omistaminen saattaa olla kannattavaakin”, kaupunginjohtaja mainitsee.

Meijerin alueen yksi ongelma on se, että tontilla on monenlaisia tiloja. Itse tuotantotilat ovat Viitasen mielestä kaikkein vaikeimmat jatkokäyttöä ajatellen. Sen sijaan konttorirakennus on erinomaisessa kunnossa ja käyttökelpoinen moneenkin tarkoituksen.

”Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että konttorirakennus voitaisiin muuttaa päiväkodiksi, mutta sijainti ja ympäristö ei ole kaikkein otollisin sellaiseen käyttöön”, Harri Viitanen sanoo.

Päiväkotivaihtoehto on noussut esille, kun tiedossa on, että läheinen Virtalan päiväkoti joudutaan joka tapauksessa lähitulevaisuudessa peruskorjaamaan.

Kaupunki tutkii nyt myös sen, kannattaisiko ostaa joitakin osia meijerin kiinteistöstä. Myyjä on ilmoituksessaan eritellyt kauppahinnat myös pelkälle toimistorakennukselle.

Kaupunki on aiemmin ostanut meijerin ympäristöstä maa-alueita. Viereiselle tontille on suunnitteilla kerrostalo ja meijerin rantaan puistoalueita.

Seppo Kangas

Keskellä kaupunkia. Meijerin rakennukset ovat nyt lähes tyhjillään kaupungin kauneimmalla tontilla.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva