Barokkia ja ei-barokkia

Konsertti

Oulun Laulu, solisteja, Oulun konservatorion soitinyhtye, Sergei Sarkisiants (viulu), Olga Maslak (piano), johtajina Kari Veisterä ja Viktoria Alatalo Oulun tuomiokirkossa 12.4.

Sekakuoro Oulun Laulun kevätkonsertti sisälsi mielenkiintoisia ohjelmistovalintoja. Konsertin pääteoksena oli Händelin Dixit Dominus, Psalmi 110, kuorolle, solisteille ja orkesterille.

Toisaalta ymmärrän, miksi teosta ei esitetty kokonaan, mutta toisaalta kokonaisuus jäi nyt väistämättä tyngäksi ilman loogista ja ylentävän loisteliasta päätösosaansa. Olisi vaikka värvätty illan solistiviisikko mukaan vaativan finaalin vahvistukseksi!

Teoksen johtanut Kari Veisterä piti tulkinnan hienosti kasassa. Vaikka paikoittaisia puhtausongelmia kuorolla olikin, saatiin kokonaisuudesta silti luotua tehokas. Suuri kiitos kuuluu myös Oulun konservatorion pienelle soitinyhtyeelle, joka loistavan cembalistinsakin kannustamana ylsi hienoon tulokseen.

Teoksen vaativimpiin osuuksiin kuuluvat naissoolot, joista huolehtivat altto Anu Kunnari ja sopraanot Sanna Jaako ja Talvikki Attila-Pekonen. Kunnarin Virgam virtutis -osuus soi pehmeää voimaa. Miessolisteja, tenori Veli-Matti Rautakoski ja basso Ville-Veikko Telkki, kuultiin lyhyesti vain soolokvintetissä.

Jaakon Tecum principium soolo oli osoitus hyvästä instrumentista (notkea ja heleä sopraano) ja sen tyylikkäästä hallinnasta. Ammattitaidosta osoitti myös se, miten solisti pienen ”tipahduksen” jälkeen pätevästi löysi oikean polun, jota heti uljaasti jatkoi. Ei onnistuisi jokaiselta!

Jaakon ja Attila-Pekosen duetto oli tyylikäs, mutta kuten sanottu, teoksen lopettaminen siihen ilman finaalia oli mautonta - ”loppuratkaisu” jäi avoimeksi, ilmaan roikkumaan. Dueton tehoa vähensi myös kirkon suntion(!) häiritsevä käytös. Miksi ihmeessä hänen piti kesken esityksen lähteä harppomaan edestakaisin, ovelta ovelle, ympäri kirkkosalin, ja vielä takaisinkin? Merkillistä!

Konsertin muuksi ohjelmaksi luvattiin ennakkotiedoissa ja konsertin kuulutuksessa ”barokkimusiikkia”. Se oli lievästi sanottuna väljä ilmaisu, kun ohjelma käsitti teoksia keskiajan gregoriaanisesta laulusta 1800-luvun lopun romantiikkaan!

Yksi nautittavimmista hetkistä oli viulisti Sergei Sarkisiantsin soolo-Bach-tulkinta. Tunteellista ja taitavaa.

Täytyypä myöntää, että olin yllättynyt Oulun Laulun taidoista a cappella -lauluissa. Händelin epäpuhtaudet saattoivatkin siis osaksi johtua siitä, ettei kuoro kuullut soittajistoa. Parhaimpiin tulkintoihin kuului mm. Alta Trinita Beata, jossa herkkä tasapainoinen kuorosointi pääsi oikeuksiinsa Viktoria Alatalon johdolla.

Oulun Laulun solistiyhtye, kolme miestä ja viisi naista, oli tyylikkäästi laulava kokoonpano, jonka esitykset vanhoista kirkkolauluista olivat tasapainoisia ja kauniita.

Mozartin Alma Dei Creatoris oli hyvin soiva ylevä päätösnumero. Solistina Anne Harttunen oli luotettava, mutta hän ei matalalla alueella saanut ääntään riittävästi kuuluville. Sen mitä korkeassa satsissa kuuli, osoitti äänen olevan sulokas ja heleä, juuri sopiva tällaiseen hempeän liikkuvaiseen teokseen.

hanna laulajainen

Artikkelin lähde Kaleva