Pieni pala ihmistä

Muistelmateos

Vappu Säilynoja: Minun puumerkkini. Myllylahti. 262 s.

Poliitikkojen muistelmat ovat joskus pitkäpiimäisiä, mitäänsanomattomia jorinoita, vaikka ne olisivatkin ammattikirjoittajan työstämiä. Vappu Säilynojan muistelmat ovat toista maata. Kirja on aitoa Vappua, lämmintä tarinointia, jossa vanhat hyvät arvot ovat kohdallaan.

Säilynojan muistelmakirja kertoo paljon enemmän muista kuin kirjoittajasta. Samalla se kuitenkin paljastaa kirjoittajan empaattiseksi ihmiseksi, jolle lähimmäisten hyvinvointi menee jopa oman terveyden edelle. Hääpäiväkin oli terveyssisar-kätilölle työpäivä.

Kirja painottuu Ylivieskassa vuonna 1926 syntyneen Vappu Raudaskoksen varhaisvuosiin, lapsuuteen, 30-luvun pulavuosiin ja ihmisten kamppailuun köyhyyttä vastaan. Suomi oli kaikkea muuta kuin hyvinvointiyhteiskunta. Nykyihmisten vaikeudet tuntuvat suorastaan naurettavilta tuon ajan onnettomuuksiin verrattuna. Ei ollut koulutusta, ei sairaanhoitoa, ei rahaa edes leipään.

Kirja on täynnä pieniä sattumuksia tosielämästä. Säilynojan valitsema kirjoitustyyli ei oikein sovi muistelmiin. Murretta kuuntelee mielellään, mutta kirjoitettuna se yleensä on kamalaa. Nyt se on yhdistetty kirjakieleen. Ratkaisu ei ole lukijan kannalta paras mahdollinen, vaikka murretta onkin käytetty lähinnä suorissa repliikeissä.

Etenkin kirjan alkupuolella replikointia on niin runsaasti, että lukija ihmettelee, onko kyseessä sittenkin fiktio eivätkä muistelmat.

Kirjassa tärkeintä ei kuitenkaan ole tyyli, vaan Säilynoja itse.

Mutta miksi ihmeessä hän on kuitannut kansanedustaja-ajan muutamalla vaivaisella sivulla? Säilynojan kansanedustajuus osui aikaan, jolloin kommunistit tuhosivat itsensä osapuolijakoon ja vetivät hautaan myös SKDL:n. Näistä ajoista tuon ajan kansanedustajalla on varmasti hyvinkin kiinnostavaa tietoa, jota ei kannattaisi enää pantata. Kirjan laajentaminen 1980-luvun tapahtumiin olisi antanut sille aivan uutta ulottuvuutta.

TUULIKKI UKKOLA

Artikkelin lähde Kaleva