Pusikko ei kaupungista katoa

Oulun kaavassa on paljon hoidettuja viheralueita, mutta hoidon taso vaihtelee

Merja Aakko

OULU Veromarkat eivät Oulussa riitä kaikkien rantojen ja teiden varsien raivaamiseen. ”Oulu on risukkoista seutua, eivätkä resurssit millään pysy pajukon ja lepikon kasvun tahdissa”, toimistopuutarhuri Arja Karhu viheryksiköstä kiteyttää.

Varsinkin uusia oululaisia hoitamattomat rantapajukot ja tien varsien ryteiköt ihmetyttävät. Esimerkiksi Koskelasta löytyy puistoiksi kaavoitettuja alueita, joita voi kuvata lähinnä pusikoiksi.

Osin maisemat ovat tietoisia valintoja, osin on kysymys resurssipulasta. Hyvä esimerkki on Niittyaron puisto, joka on vanha asuntomessualueen parkkipaikka. Puiston ydin kuuluu korkean hoitotason A-luokkaan, mutta rakennustyöt alkavat vasta tänä kesänä.

Osa Niittyaron puistosta on kuitenkin määritelty lähimetsäksi, joka pyritään säilyttämään monimuotoisena. Se, että alue on määritelty puistoksi ei siten takaakaan, miltä sen kuuluu näyttää. A-hoitoluokan viheralueiden lisäksi kaupungissa on B-luokan avoimia, peltomaisia ja niittymäisiä alueita sekä C-luokan taajamametsiä.

”Esimerkiksi Otto Karhin puisto on A1-luokan edustusviheralue, jollaisia rakennetaan julkisten rakennusten ympäristöön”, Karhu havainnollistaa.

Parhaaseen hoitoluokkaan lasketaan myös käyttöviheralueet kuten lapsiperheiden arvostama Hupisaarten Kiikkusaari tai ulkojumppaa harrastaville tuttu Hollihaka.

A-hoitoluokan puistoiksi kaavoitettuja alueita on Oulussa jo 700 hehtaaria. ”Se on paljon. Enemmän kuin Tampereella esimerkiksi”, viheryksikön päällikkö Ari Tolvanen vakuuttaa.

Viime vuonna viherhoitoon käytettiin noin 13,4 miljoonaa markkaa, rakentamiseen noin kahdeksan miljoonaa markkaa. Kaupungin kasvun myötä ylläpidettävien viheralueiden pinta-ala kasvaa vuosittain edelleen, ja tänä vuonna uusia A-luokan alueita rakennetaan katuvihreät mukaan luettuna 45 hehtaaria lisää eri puolille kaupunkia.

”Talvikankaalle, Laanilaan, puu-Linnanmaalle, Teknologiakylään, Perävainiolle, Hiiroseen, Kaakkuriin ja Nuottasaareen”, Tolvanen listaa uusia kohteita.

”Kaupunkilaiset tervetulleita savottaan”

Jos oman lähimetsän kunto kaipaa siistimistä, kannattaa tehdä kaupungille aloite alueen raivaamisesta, Arja Karhu kehottaa.

Jos asukkaat tulevat vastaan ja antavat talkooapua käsityöhön eli risujen kokoamiseen, kaupunki kyllä raivaa ja kuljettaa risusavotan tulokset pois, toimistopuutarhuri lupaa.

Pusikot tuskin Oulusta katoavat talkoillakaan, sillä joka paikkaan ei edes haluta hoitoa ulottaa.

Vähän hoitoa vaativilla alueilla on oma merkityksensä, suunnitteluhortonomi Heljä Tolvanen kaupungin viheryksiköstä huomauttaa.

”Monimuotoiset alueet puhdistavat ilmaa ja suojaavat melulta ja tuulelta. Ja mitä moninaisempi alue, sen kestävämpi se on ulkoisia rasitteita, esimerkiksi tuhoeläinkatastrofeja kohtaan.”

Jarmo Kontiainen

KUVA LINTULAMMELTA

Lähimetsä. Lintulammen puisto on esimerkki asuinalueen välittömään läheisyyteen leviävästä metsästä.

KUVA OULUNLAHDELTA

Luonnontilassa. Kempeleenlahden rantoja varten on suunnitteilla toimenpiteitä. Osa alueesta jätetään luonnontilaan, esimerkiksi linnuston suojelemiseksi.

KUVA NIITTYARON HIRVEÄSTÄ LAMMIKOSTA Tulevaa A-luokkaa. Niittyaron vanha parkkipaikka-alue rakennetaan puistoksi tänä kesänä. Osa puistoksi kaavoitetusta alueesta jää lähimetsäksi.

KUVA MERI-TOPPILASTA

Niittymäinen puisto. Meri-Toppilan ranta-alueilta leikataan heinä kerran kesässä, kun kukat ovat kukkineet.

Artikkelin lähde Kaleva