Swing hyllylle, Mozart esiin

Konsertti

Oulun kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti. Kapellimestarina Dorian Wilson, solistina Iiro Rantala, piano. Madetojan salissa 18.4.

Muistikuva kapellimestari Dorian Wilsonista Oulussa ensimmäisen Sibelius-kapellimestarikilpailun jälkeen vaati tarkistamista. Silloisesta, hieman sulkeutuneen oloisesta persoonasta ei enää ollut merkkejä. Nyt esiintyi joviaali, kypsä taiteilija, mies parhaassa iskussaan.

Kapellimestarin ja Oulun kaupunginorkesterin yhteistyö toimi tehokkaasti. Yksityiskohdat oli hiottu kohdalleen, ja soitto oli tarkkaa ja innostunutta.

Ohjelman sai avata hieman harvinaisempi Amerikan makupala. Minimalismia ei ole järin usein ollut orkesterin listoilla. John Adamsin jousiorkesteriteos Shaker loops on tyylikäs lajinsa edustaja.

Nimensä mukaisesti runsaasti tremoloja sisältänyt sävellys piti jousikädet lujilla. Minimalismille tyypilliseen tapaan tapahtumat etenivät rytmisten kuvioiden asteittaisena muuntumisena.

Adams on onnistunut väistämään minimalismin sudenkuopat. Muuntelua on riittävästi, joten monotonisuus ei uhkaa. Wilson poimi partituurista taitavasti esiin kontrasteja ja hiuksenhienoja sävyeroja. Irrallisista fragmenteista alkoi muotoutua looginen ja harmoninen kokonaisuus, kaunista nykymusiikkia.

Konsertin solistinumerona oli Mozartin Pianokonsertto nro 23 A-duuri. Pianisti Iiro Rantala tunnetaan jazzmuusikkona, mutta viime aikoina hän on laajentanut repertuaariaan klassisellekin puolelle. Asetelmassa oli kätkettynä uteliaisuutta herättävä täky.

Rantala oli tehnyt ansiokkaasti työtä Mozartin parissa. Esitys oli omintakeinen ja sangen nautittava. Soitto soljui notkeasti ja kurinalaisesti tyylinmukaista nyanssointia unohtamatta. Melodia oli tulkinnassa ehkä hieman niskan päällä kontrapunktiseen käsittelyyn nähden.

Wilson puolestaan sai orkesterin esittämään tasokkaaksi tiedettyä Mozart-osaamistaan. Solistin ja orkesterin yhteistyö toimi hienosti.

Rantalan allegro-osaan kirjoittama kadenssi oli kuin hektinen tiivistelmä pianokirjallisuuden vaiheista muutaman sadan vuoden ajalta. Tämä pirteä virtuoosiväijytys veti niin yleisön kuin muusikkokollegojenkin suupielet hymyyn.

Pitkien aplodien vaatimana Rantala soitti ylimääräisenä sävellyksensä nimeltä Etydi. Kappale häilyi jännittävästi jazzin ja klassisen raja-alueella. Hillityn Mozart-esityksen yli jäänyt intensiteetti purkautui Etydin pyörteissä.

Georges Bizet'n sinfonia on nuoruudentyöksi hämmästyttävän kypsä kokonaisuus. Orkesterin hyvä tulkintavire ja puhti säilyi loppuun asti. Lennokas ja komeasointinen tulkinta oli hyvän konsertin hieno päätös.

JUHA SUTELA

Artikkelin lähde Kaleva