Laiha, köyhä Arto-poika

Elämäkerta

Eino Leino: Lentojätkä. Arto Paasilinnan elämä. Otava.

Menestyvän suosikkikirjailija Arto Paasilinnan elämä on kuin opettavaisessa vanhanaikaisessa sadussa: köyhä, nälkäinen, laiha puoliorpo, joka on fiksu ja neuvokas, saa huomata, miten onnistuu ja menestyy elämässään suurenmoisesti.

Noin kolmannes kansallisrunoilija Eino Leinon lehtimieskaiman Eino Leinon kirjoittamassa 300-sivuisessa Arto Paasilinnan tähänastisessa 60 vuotta kestäneessä elämäntarinassa on poikkeuksellisen ankean lapsuuden kuvausta ja nuoruuden kehityskertomusta.

Vaikka tuleva menestyskirjailija olikin ruipelo, toistuu kautta lapsuuden ja nuoruuden muuan jytky teema, painiminen, josta syntyy kerrottunakin huikeita visuaalisia kuvia.

Eräs tällaisista kohtauksista elettiin kesällä 1950, kun isä ja nuorin sisar olivat keväällä kuolleet ja varsinkin äidin elämä ankeaa Tervolan Varejoen syrjäisellä Kuikeron asutustilalla.

Paasilinnan pihalle saapui kunnan sosiaaliviranomainen. Lapsikatraan nuorimpaan päähän kuuluneen Arton muistin mukaan tuo nainen ilmaantui hyvin ylevänä polkupyörällään tummissa vaatteissaan katsomaan ”miten siellä meidän kurjassa pesässämme oikein pärjätään”.

”Menkää pois, musta enkeli! Menkää sinne, mistä tulittekin!” muistaa poika äitinsä huutaneen.

Juuri tähän dramaattiseen kohtaukseen liittyy eräs kirjan lukuisista painikohtauksista:

”Sosiaalivirkailijan ilmestyessä me Reinon kanssa painimme uuden talon kuistin katolla. Meillä oli aitiopaikat nähdä ja kuulla tämä loistava yhteenotto, jonka sävy ja lopputulos selvisi heti alkuunsa.”

Reino, jonka kanssa tuolla kertaa painittiin, on lahjakkaan veljessarjan meppi ja Ylen entinen pääjohtaja.

Petsamosta sekä ajallisesti että maantieteellisesti pitkälle evakkomatkalle joutuneen Paasilinnan perheen pojista Jäämerellä pakomatkalla syntynyt Reino ja häntä kaksi vuotta nuorempi Arto olivat iältään lähinnä toisiaan.

Monissa veljessarjan vaiheissa Arton muistoihin liittyy nimenomaan Reino - kuten esimerkiksi yhteisessä armeijassaolossa vuonna 1959 Oulun upouudessa Hiukkavaarassa.

Armeijaan Arto läksi vapaaehtoisena, sillä 17-vuotiaana pojalla kangasteli mielessä siirtolaisus Australiassa. Niinpä hän yritti opiskella Kansanvalistusseuran kirjeopiston kautta englantia pärjätäkseen tulevassa maassa. Hänen oli kuitenkin käytävä sotaväki, koska ennen sitä ei ollut mahdollisuuuksia siirtolaisuuteen.

Vapaaehtoisten piti käydä lääkärintarkastuksessa. Nuorella Arto Paasilinnalla oli melkoinen huoli ennen kemiläisellä lääkärillä käyntiään, koska hän oli huomiota herättävän laiha ja pituuteensa nähden alipainoinen. Jos hän olisi tullut luokitelluksi A2-kuntoisuusluokkaan, vapaaehtoistie olisi ollut mahdoton.

Neuvokas poika otti lääkärintarkastukseen mukaan äidin silitysraudan, josta hän poisti kahvan ja pisti kahvattoman silitysraudan housujensa taskuun punnituksen ajaksi. Tätä ennen hän oli syönyt Valion baarissa monta lautasellista keittoa, juonut litrakaupalla piimää ja saanut näin ne viisi tai kuusi lisäkiloa, joilla pääsi Suomen sotaväkeen.

Tänään 60 vuotta täyttävä Arto Paasilinna kuuluu siihen sodan aikana syntyneeseen ikäluokkaan, joka oli pienin vuosikymmeniin.

Tuon ikäluokan oman eepoksen on kirjoittanut tänä vuonna myös 60 täyttävä Tuula-Liina Varis, joka sai juuri vuonna 1942 syntyneiden lapsuuden ja nuoruuden kuvauksella Maan päällä paikka yksi on Runeberg-palkinnon.

Koko ikäluokan elämän alkuvaiheet eivät ole olleet kovin kaksiset muillakaan, mutta Arto kuului niihin, joiden kohtaloksi tuli syntyä evakkomatkalla. Hänen synnyinpaikakseen tuli äidin suvun kotipitäjä Kittilä.

Kittilästä Paasilinnojen iso perhe siirtyi Oulaisiin, Oulaisista Ylitorniolle ja sieltä Lapin sotaa pakoon Ruotsin Jokkmokkiin.

Keväällä 1945, kun Lapin sota oli ohi, Petsamon evakot eivät siirtyneet vielä heille myöhemmin osoitettuun tervolalaiseen Varejoen kylään vaan levittäytyivät aluksi eri puolille Lappia ja Pohjanmaata.

Paasilinnat löysivät itsensä Iistä Illinsaarta vastapäätä olevasta autiotalosta.

Arton elämä uhkasi päättyä jo Iissä, sillä alle kouluikäinen ja uimataidoton Arto olisi hukkunut jokeen ellei myöhemmin muillakin elämänalueilla ansioitunut isoveli Erno olisi sukeltanut jääkylmään virtaan, kiskonut Artoa kuivalle maalle ja iskenyt tätä nyrkillä selkään niin, että keuhkoihin mennyt vesi roiskahti suusta ja poika alkoi parkua ja nikotella.

”Kesti vuosia ennen kuin hän onnettomuuden jälkeen voitti vesipelkonsa ja oppi uimaan”, Eino Leino kirjaa koruttomasti pikkupoika-Arton elämän vaikuttavista käänteistä ja tapahtumista taas yhden.

Kirjailijan tie ei häämöttänyt suinkaan ainoana mahdollisena vaihtoehtona nuoren Arton elämässä. Ei, vaan 13-15-vuotiaana Arto haaveili kuvataiteilijan ammatista, luki kaikki käsiinsä saamat suomenkieliset taidekirjat, teki tussipiirustuksia ja haaveili pyrkivänsä Ateneumiin.

”Kemissä työskennellyt Salme-sisko kehystytti Arton töitä ja myi niitä kauppoihin, kampaamoihin, baarien seinille ja - kuten taiteilija itse asian näki - valistuneimpiin yksityiskoteihin, joissa hänen korkeatasoista taidettaan ymmärrettiin.”

Arto kulki Kemissä sikäläisen akvarellistin ja taidepoliittisen vaikuttajan Harry Porkon oppilaana.

Hän perusti myös oman lehden Salon Sanomat, jota tehtiin kotona yhtenä ainoana kappaleena mutta sanomalehtimäisesti, ja se oli Paasilinnan lasten suuressa suosiossa.

Kotilehdestä Arto kasvoi kirjoittamaan oikeisiin sanomalehtiin, ja toimittajan tieltä alkoi matka kohti kansainvälisesti suositun kirjailijan uraa. Toimittajuus käynnistyi pohjoisissa lehdissä: Lapin Kansassa, Koillissanomissa, Kainuun Sanomissa ja Pohjolan Työssä, jossa Arto Paasilinna työskenteli päätoimittajana. Lapin Kansan ja Koillissanomien välissä hän ehti myös Warkauden Lehteen. Kun Arto Paasilinna jätti pohjoisen ja pohjoiset lehdet, hän oli vasta 26-vuotias.

Mitä sitten tapahtui, täyttää Eino Leinon Lentojätkästä kaksi kolmannesta. Hän tiivistää lopulta teoksen Arton elämän etappeihin, joka saanee vielä jatkoa tähänastisille viidelle sivulleen.

Kaisu Mikkola

Reino ja Arto. Lentojätkä-kirjassa veljespari on kuvattu niin evakossa kuin Hiukkavaaran kasarmillakin. Näillä Paasilinnoilla on kahden vuoden ikäero.

Artikkelin lähde Kaleva