Rakennusala kiinnostaa jälleen nuoria

Pekka Nykyri

Rakennusalaa ja rakennusalan koulutusta on viime vuosina murjottu mennen tullen sisältä ja ulkoa ja varsinkin Oulussa. Mutta missä nyt mennään?

Rakennusalan suhdanteet ovat tasoittuneet 90-luvun alun jälkeen ja ”normaalia” elämää on eletty jo yli viisi vuotta. Yliopistotasoinen insinöörikoulutus on keskitetty Otaniemeen ja Tampereelle, yhteenlaskettujen aloituspaikkojen määrä on noin 200. Ammattikorkeakouluissa annetaan rakennusalan koulutusta 18 yksikössä ja yhteenlaskettu aloituspaikkojen määrä on noin 750.

Yliopistokoulutuksella on ainakin pääkaupunkiseudulla huonosti kysyntää ja siksi aloituspaikkojen määrää on pienennetty Otaniemessä hakijoiden riittävän laatutason ylläpitämiseksi. Ammattikorkeakouluissa tilanne on yleisesti samansuuntainen: aloituspaikat saadaan vaivoin täytettyä ja keskeyttäneiden määrä on suuri. Näillä koulutusmäärillä rakennusalan korkeakoulutetun työvoima vaje kasvaa vielä suuremmaksi kuin on ennakoitu. Rakennusalan diplomi-insinöörien vajeen arvioidaan kasvavan vuoteen 2005 mennessä 400:aan.

Vaikuttaa Oulun ammattikorkeakoulun (OAMK) näkökulmasta siltä, että jonkinlainen käänne on tapahtumassa ja rakennusalan kiinnostus on nuorison keskuudessa selvästi lisääntynyt, ensisijaisten hakijoiden määrä on viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut ja muilta koulutusaloilta on saatu useita siirto-opiskelijoita. Tärkeimpinä syinä käänteeseen voidaan pitää toisaalta elektroniikka-alan negatiivisia uutisia ja toisaalta rakennusalan suhdanteiden rauhoittumista ja työvoimavajeesta käytyä keskustelua.

Oulu ja Pohjois-Suomi on rakennusalan koulutuksen kannalta erikoisasemassa. Täällä on vielä nuorisoa, jolla on kodin ja maaseutuympäristön takia yhteys konkreettiseen tekemiseen ja rakentamiseen. Lapsuuden kokemukset johtavat usein tietoiseen hakeutumiseen rakennusalalle. Yliopistokoulutuksen puuttumisen takia lahjakkaimmatkin opiskelijat hakeutuvat ammattikorkeakouluun, millä on selvä vaikutus OAMK:n rakennusosaston opiskelijaprofiiliin ja opintomenestykseen sekä mahdollisuuteen tarjota vaativia opintojaksoja.

OAMK:n on todettu olevan maan vetovoimaisimpia, työllistyminen erinomaista, keskeyttämisprosentti alhainen ja opiskelijat tulevat omasta maakunnasta ja työllistyvät täällä.

Ammattikorkeakoulujen asema rakennusalan koulutuksessa on vähitellen selkiytymässä. Rakentamista koskevassa uudessa lainsäädännössä ammattikorkeakouluopetus on rinnastettu oikeutetusti tiedekorkeakoulujen opetukseen, jolloin esimerkiksi saman suunnittelijan pätevyyden voi saada sekä ammattikorkeakoulun että tiedekorkeakoulun opetuksen perusteella, kunhan opintojen määrä on riittävä.

Tällä hetkellä opiskelee OAMK:n rakennustekniikan koulutusohjelmassa 380 opiskelijaa, vuotuinen aloituspaikkojen määrä on noin 90 opiskelijaa ja vuosittain valmistuu 50-60 insinööriä (AMK). Koulutuksessa voi suuntautua rakennetekniikkaan, talon- ja korjausrakentamiseen, tie- ja liikennetekniikkaan, vesi- ja ympäristötekniikkaan sekä tuotantotekniikkaan. Koulutuksen laajuus on 160 opintoviikkoa ja opiskelu kestää neljä vuotta.

Suosituin suuntautumisvaihtoehto on pitkään ollut talon- ja korjausrakentaminen, josta vuosittain valmistuu noin 30 opiskelijaa. He sijoittuvat pääasiassa insinööri- ja arkkitehtitoimistoihin sekä talotehtaisiin suunnittelutehtäviin. Rakennetekniikan suuntautumisvaihtoehdosta valmistuu rakennesuunnittelijoita (noin 8 opiskelijaa/vuosi), jotka sijoittuvat lähinnä insinööritoimistoihin. Valmistuvien insinöörien määrä ei pysty kattamaan työmarkkinoilta poistuvien määrää nyt eikä varsinkaan tulevina vuosina.

Vesi- ja ympäristötekniikka niin ammattikorkeakoulussa kuin yliopistossakin on tyttöjen suosima ala. Suuntautuvien määrä ei ole kovin suuri (alle 10 opiskelijaa/vuosi), mutta opiskelijoilla on hyvä aiempi koulumenestys ja menestyvät hyvin myös ammattikorkeakouluopinnoissa. Tie- ja liikennetekniikan opetus on kärsinyt opiskelijapulasta (alle 5 opiskelijaa/vuosi), mikä on herättänyt huolta työnantajatahoilla. Tie- ja liikennetekniikan opetus on erittäin vähäistä kaikissa muissakin ammattikorkeakouluissa ja yliopistotasollakin opetusta annetaan vain Otaniemessä. Tie- ja liikennetekniikan koulutus ei riitä korvaamaan poistuvaa työvoimaa Pohjois-Suomessa eikä koko valtakunnassa.

Tuotantotekniikan opetus on luotu korvaamaan lakkautettua rakennusmestarikoulutusta käytännön työnjohtotehtäviin tähtäävällä koulutuksella. Koulutuksessa on teoreettisia opintojaksoja korvattu ohjatuilla työharjoittelujaksoilla. Opintosuunnasta valmistuu noin 15 insinööriä vuodessa. Työelämän taholta on esitetty huolestuneita kannanottoja käytännön työnjohtotehtäviin pystyvän henkilökunnan vähenemisestä. Ammattikorkeakoulun mahdollisuus vastata tuohon huutoon on kehittää tuotantotekniikan opetusta niissä rajoissa mitä ammattikorkeakoulu antaa.

Ensi syksynä alkaa rakennustekniikan koulutusohjelmassa paljon puhuttu ammattikorkeakoulun jatkotutkintokokeilu. Oulu lähtee kolmivuotiseen kokeiluun yhteistyössä Kajaanin ja Rovaniemen ammattikorkeakoulujen kanssa. Rakennusalan kokeilu on rajattu korjaus- ja täydennysrakentamisen jatkotutkinnoksi. Jatkotutkinto on tarkoitettu työn ohessa suoritettavaksi ammattitaitoa syventäväksi tutkinnoksi. Jatkotutkinto-opiskelijoilta edellytetään vähintään ammattikorkeakouluinsinöörin tutkinto ja kolmen vuoden työkokemus AMK-tutkinnon jälkeen. Tutkinnon opetussisältö on suunnattu korjausrakentamisen alalla toimiville ja soveltuu yhtä hyvin syventäväksi täydennyskoulutukseksi yliopistotutkinnon kuin AMK-tutkinnonkin suorittaneille.

Tekniikan alalla teollisuus ja työnantajataho eivät ole olleet kovin innostuneita ammattikorkeakoulun jatkotutkinnosta kaiketi siitä syystä, että kukaan ei vielä tiedä mikä on koulutuksesta saatava hyöty työelämään ja itse opiskelijalle. Jatkotutkinto kuitenkin merkitsee huomattavaa koulutuspanosta rakennusalalle ja taitavasti käytettynä siitä voi olla merkittävää hyötyä koko rakennusalan kehittämisessä.

Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti ja hän toimii koulutusohjelmajohtajana Oulun ammattikorkeakoulussa.

Artikkelin lähde Kaleva