Rakennussuojelupalkinnot jaettu

STT, Maria Aitamurto

KALAJOKI-OULU Kallan karineuvosto Kalajoelta sai tämän vuoden Oulun läänin rakennussuojelupalkinnon. Palkinto myönnettiin neuvostolle Maakallan kalastuskylän alkuperäisessä asussa säilyneestä miljööstä.

Oulun läänin rakennussuojelupalkintoon kuuluvia viisikanta-mitaleita jaettiin perinteiseen tapaan kaksi, ja molemmat ovat samanarvoisia. Toisen mitalin sai professori Tuomo Mannermaa oululaisen Litendahlin pihapiirin perinteitä kunnioittavasta perusparannuksesta.

Litendahlin päärakennuksen tarkka rakentamisaika ei ole selvillä, mutta pielilaudasta löytyy vuosiluku 1738. Päärakennuksen korjaus- ja kunnostustöitä on tehty 1990-luvun alusta asti, noin vuosikymmenen ajan. Työt on toteutettu alkuperäistä materiaalia säästäen.

Mannermaa kiittää, että viisikanta-mitali on erittäin suuri kannustus ja rohkaisu.

”Vanhan talon entistäminen ja peruskorjaus on todella riskialtis yritys. Aina on mukana tunne, että onkohan tämä oikea ratkaisu. Sitä pohtii, onko tämä liian kallis urakka, eikä aloittaessa voi tarkasti tietää, kuinka paljon on lahoja hirsiä”, Mannermaa tuumaa.

”On tärkeää, että muutkin pitävät vanhaa paikkaa ja sen ympäristöä arvokkaana. Se osoittaa, ettei tämä ole vain oman yksityisen rakkauden asia.”

Mannermaa perheineen asuu Litendahlissa.

”Alusta asti suunnittelun perustana oli, että talo tulee asumiskäyttöön. Rakennus säilyy parhaiten, kun siinä asutaan”, Mannermaa sanoo.

Ikivanha viisikanta

Maaherra Eino Siuruainen luovutti palkituille viisikanta-rakennussuojelupalkinnot torstaina Oulussa. Huhtikuun 18. päivä on myös vuosittain vietettävä kansainvälinen monumenttipäivä.

Suomessa viisikanta on yhtäjaksoisesti, piirrintä nostamatta tehty 5-kärkinen tähti. Se on vanha taikamerkki, joka oli tarkoitettu suojaamaan rakennuksia, käyttöesineitä ja ruoka-astioita henkivoimia, noitia ja pahaa silmää vastaan.

Viisikanta oli tunnettu jo Babyloniassa Istar-jumalattaren ja viisipäiväisen viikon tunnuskuvana.

Oman aikansa tärkein silakan-pyynti-paikka

Ilkka Lappalainen

KALAJOKI Puolenkolmatta peninkulmaa Kalajokisuulta länteen sijaitsevien Kallankarien tiedetään olleen Oulun ja Kokkolan välisen Pohjanlahden avorannikon tärkein silakanpyyntipaikka jo 1600-luvulla.

Maakallan kalastajakylä on yhä kuin menneiltä vuosisadoilta. Saaressa on useita kymmeniä, pieniä, punamullalla maalattuja kalastusmajoja ja -vajoja. Korkeimmalla paikalla seisoo 1700-luvun jälkipuoliskolta peräisin oleva puukirkko vierellään pieni pappilarakennus.

Puukirkko on yksinkertaisen karu, niin kuin muutkin ympärillä olevat rakennukset. Jokaisen kirkossa kävijän mieleen jää ahtaat ja epämiellyttävät puupenkit, joissa istuessaan ikään kuin pakosta nöyrtyy sanankuuloon.

Kallan rakentamista ja eloa säädellään tiukasti. Kallan omistaa Suomen valtio. Karien hallinto perustuu yhä 1600-luvulta peräisin olevaan itsehallintoon. Asioista päätetään joka jaakonpäivänä kokoontuvassa karikokouksessa. Kokouksessa kaikilla mökkiläisillä on sananvalta, mutta vain kalastajilla päätäntävalta.

Karikokous valitsee ”korkeimman virkamiehen”, haminamestarin. Arvoa kantaa Jukka Pirttijärvi Raahesta.

Kallasta ei tule koskaan nykymuotoista loma-astusaluetta, sillä sallittuja 5 x 4 metrin suuruisia mökkejä ei voi luovuttaa kenelle tahansa. Ainut varma tae päästä täysivaltaiseksi karilaiseki on saada nautintaoikeus perintönä niin kuin useimmat saaren mökkiläiset ovat saaneet.

Saarella ei asuta eikä ole koskaan asuttu muulloin kuin kesäaikana. Kustaa Vilkunan mukaan sinne tultiin viikkoa ennen jaakonpäivää ja lähdettiin pois viikkoa ennen mikkeliä.

Vaikka kukaan saarelaisista ei tänään elä vain kalasta, kalastuksella on yhä tärkeä sija mökkiläisten elämässä. Silakka vain on vaihtunut siiaksi.

Saaren idyllinen olemus ja karu luonto houkuttelevat matkailijoita kesäisin. Hiekkasärkkien venesatamasta on laivakuljetus saareen.

Artikkelin lähde Kaleva