Ajatus alati tulevaisuudessa

50-vuotias

Timo Korhonen Oulussa.

Tyylikästä, oranssinsinistä neuvottelutilaa somistaa samansävyinen, aivojen labyrinttiä muistuttava oululainen taideteospari. Tuore hankinta. Päivänsankarin kravatti on yhtä ajatuksella valittu, siinä sinisellä pohjalla lyödään rivakasti pesäpalloa. ”Oikeastaan tämä on baseballia”, Timo Korhonen korjaa ja informoi, että esillä on jonkinasteinen harvinaisuus. Golf-kravatteja kun on jokaisella, niitä ihan viskataan perään. Vaikka kuuluisi sekin urheilullisen moniottelijan lajivalikoimaan.

CCC:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja vaihtaa mielellään roolia ympäristön mukaan. Niinpä nyt, kun muka pitäisi neutraalissa, järjen kyllästämässä työympäristössä kertoa ihan vain omasta itsestä ja elämästä, ajatus tyssää. Pysähtyykö hän muuten koskaan? ”Kyllä pysähdyn, mutta ajatus on tulevaisuudessa.”

Täsmällisyys on se, mikä viehättää: kiire yhdistettynä tarkkuuteen, jatkuva pujottelu vaikkapa 15 eri työryhmän välillä.

Sotkamostakin, missä isä piti kauppaa ja äiti opetti liikuntaa, esikoispojalla oli jo ”mahdottoman kiire opiskelemaan”. Matematiikan maailma tarjosi kaivattua täsmällisyyttä. Lukuihin Korhonen tykästyi jo kouluvuosina, mitä nyt muilta täsmäharrastuksiltaan ehti. ”Kello kävi ja keppejä oli”, hän kuvaa nuoruuden intohimoaan. ”Sen jätin Stenmarkille”.

Tietokoneopinnot vaativat nekin tarkkuutta. Ala oli tuolloin aivan alussa ja Helsingin yliopistossa eniten mahdollisuuksia pureutua ohjelmistojen maailmaan.

”Nörtti, ei silloin ollut nörttejä”, Korhonen kieltää, vaikka suunnittelutyöt elektroniikkateollisuudessa imaisivat samantien mukanaan.

”Sitten tulin pistäytymään Ouluun ja sillä reissulla ollaan.”

Ohjelmistoteollisuuden kasvunopeus on ollut huimaavaa, useita kertoja kansantaloutta nopeampaa. ”Se on nopeimmin kasvava ala maailmassa.” Ja vauhti jatkuu näkyvissä olevat vuosikymmenet, Korhonen vakuuttaa.

Valtaosa alalla on perustoimijoita. He vain jäävät helposti toisiinsa liittyvien häiriötekijöiden, suurriskinottajien ja vielä suurempien tulosodotusten varjoon. Media seuraa ja vahvistaa näitä marginaali-ilmiöitä auliisti. Alan voimakas peruskasvu taas synnyttää pörssissä valtavia ylikuumenemisia ja alijäähtymisiä. ”Se tulee jatkumaan”, Korhonen tietää. Mutta kun alan osaa, siitä ei kannata välittää.

”Yrittäjyys ei lähde ideoista, se lähtee osaamisesta”, Korhonen sanoo emoyrityksen, parinkymmenen tyttären ja puolentuhannen työntekijän tuomalla vakaumuksella.

Oulussa toimii nyt jo noin sata ohjelmistoyritystä. ”Kehitys on ollut oikein hyvä ja voimistuu koko ajan tällä vuosikymmenellä.” Eri instanssit tukevat toisiaan niin, että syntyy hyvin samansuuntaista toimintaa, Korhonen kiittää ja odottaa kehityksen vain kiihtyvän.

Kaikkien toimijoiden omaa panosta edellyttävä yhteistyö on iso voima. ”Erittäin hyvä yhteistyöperinne kokemuksen vaihdosta kaupalliseen bisnekseen ja valmennusyhteistyöhön”, Korhonen ylistää.

”Projekteissa on ollut lihaa enemmän kuin viisi vuotta.” Jatkossa on vain huolehdittava pitkäjänteisestä jaksamisesta.

Toinen pitkäaikaishaaste on luvassa kesällä, silloin päivänsankari odottaa jälkikasvua.

Mutta myös pesäpallo on opettanut siepparia tarkistamaan jatkuvasti suuntaa. Kukaan ei arvaa, mitä Oulun Lippo olisi ilman hallituksensa pitkäaikaisen puheenjohtajan panosta. 90-luvun supervuodet ja myös ponnistelut nuorison parissa lienevät pitkälti organisaattorin innostuksen ansiota. Ja ilmeisesti sekin, että nyt, kun ala nuolee haavojaan, rintamakarkureita ei ole ollut.

”Se on korkeateknologian laji”, Korhonen sanoo vakuuttuneena pesäpallon uudesta tulemisesta.

Timo Korhosen syntymäpäivävastaanotto CCC:llä on tänään kello 13-18.

ARJA MIKKOLA

Jukka Leinonen

Nopeutta ja täsmällisyyttä. CCC:n hallituksen puheenjohtajan Timo Korhosen rinnassa sykkii yhtä aikaa suunnittelijan sielu ja liikkeenjohtajan mieli.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva